

Viihdesivusto CBR_n uutinen Don Rosan sensuroinnista. / CBR
Kääk! Disney kielsi julkaisemasta Don Rosan legendaarisia Roope Ankka -sarjakuvia woke-syistä
Disneyn kerrotaan kieltäneen Don Rosan kahden legendaarisen Roope Ankka -tarinan julkaisemisen vastaisuudessa. Yhtiön mukaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa julkaistut ankkasarjakuvat eivät enää edusta tätä päivää. Ennen kaikkea ne eivät ole linjassa diversiteetin ja inklusiivisuuden ihanteiden kanssa, joihin yhtiö kertoo sitoutuneen.
Edes maailman rikkain ankka ei ole turvassa wokettavalta cancel-kulttuurilta. Viihdesivusto CBR uutisoi hiljattain Roope Ankan joutuneen Disneyn sensuurin kohteeksi.
Maailmankuulu Aku Ankka -sarjakuvien piirtäjä Don Rosa sai Disneyltä sähköpostin, jossa kerrottiin, ettei hänen tarinoitaan ”Maailman rikkain ankka” ja ”Unelmoiden läpi elämän” tultaisi enää vastaisuudessa julkaisemaan tai sisällyttämään osaksi sarjakuvakokoelmia.
”Osana yhä jatkuvaa sitoutumistaan diversiteetin ja inkluusion ihanteille, Walt Disney -yhtiö käy parhaillaan läpi tarinoidensa kirjoa”, kerrottiin Don Rosan vastaanottamassa viestissä.
”Tämän seurauksena tarinoita, jotka eivät ole linjassa näiden arvojen kanssa ei tulla enää julkaisemaan. Tämä koskee kahta tarinaasi, ’Maailman rikkain ankka’ ja ’Unelmoiden läpi elämän’. Näitä tarinoita ei tulla enää sisällyttämään mihinkään painoksiin tai kokoelmiin.”
Rosa kommentoi tapausta Facebookin faniryhmässään. ”Mitkäköhän kaikki Aku Ankka -tarinat on nyt kielletty?”, hän kirjoitti. ”Pelkästään minun? Ehkä ei kuitenkaan? Joka tapauksessa kaikki 12 lukua tarinastani ’Roope Ankan elämä ja teot’ on nyt kielletty, koska niitä ei voi julkaista ilman viimeistä osaa. Jätän sanomatta, mitä tämä tulee tarkoittamaan keräilijöiden markkinoille.”
Vuonna 1994 julkaistu ”Maailman rikkain ankka” kertoo Roope Ankan seikkailuista mm. Afrikassa ja Klondikessa pyrkimässä maailman rikkaimmaksi henkilöksi kullankaivuun merkeissä.
Toistaiseksi Disney ei kuitenkaan perustellut hyllytyspäätöstään. Fanien keskuudessa on spekuloitu, voisiko syynä olla esim. tarinoissa esiintyvä musta zombie-hahmo ”Bombie”.
Rosa on Disneyn sarjakuvamaailmassa legendaarinen hahmo. Erityisesti nyt sensuurin kohteeksi joutuneet tarinat ovat palkittuja ja suomalaisillekin tuttuja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vastuullisuus ei naurun asia! Dilbert-sarjakuva vitsailti wokettamiselle – joukko yhdysvaltalaisia sanomalehtiä lopetti sarjakuvan julkaisemisen

Cancel-kulttuuri ja woke juuttuivat vastavoiman puristukseen Suomessa ja Ruotsissa – kansallismielisten puolueiden nuorisokannatus kasvaa

Maksupalvelu PayPal uhkasi käyttäjiään mielivaltaisilla 2500 dollarin sakoilla ”misinformaation” levittämisestä ja ”ennakkoluuloisuudesta”

Uutteraa uhriutumista, militanttia suvaitsevaisuutta, pöyhkeän eliitin ”parempaa” vihaa – Woken lyhyt historia

Ruotsin opetusministeri: Akateemista vapautta on suojeltava cancel-kulttuurilta

Immonen: Sanna Marin ajaa radikaalivasemmistolaista identiteettipolitiikkaa – ”Ideologiselle mädätykselle ei tule antaa enää tuumaakaan periksi”

Kun vasemmisto julistaa olevansa ”historian oikealla puolella”, niin missä se täsmälleen ottaen silloin oikeastaan on?

Tekoäly vie poliittisen korrektiuden uudelle tasolle – mieluummin ydinräjähdys kuin vihapuhe

Vasemmistoliiton tunnetun ehdokkaan blackface puhuttaa, ei nähnyt itse asiassa ongelmaa – ”ei vahvista mitään stereotypioita tai halveeraa ketään”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.