Kymmenen vuotta Suomessa ja edelleen tulkki mukana – onko tämä onnistunutta kotoutumista?

Pitkään kotoutumiskoulutuksessa työskennellyt opettaja sanoo nähneensä suomalaisesta kotoutumisjärjestelmästä sellaisen puolen, josta puhutaan liian vähän.

– Samat ihmiset voivat pyöriä vuodesta toiseen kotoutumisrumbassa. Yksi kurssi loppuu, seuraava alkaa, tulee keskeytys ja taas aloitetaan alusta. Jossain vaiheessa pitäisi uskaltaa kysyä, mitä me oikein teemme, opettaja sanoo.

Haastateltava esiintyy jutussa nimettömänä suojatakseen asemansa työyhteisössä. Hän perustaa näkemyksensä opetustyössä tekemiinsä havaintoihin.

Opettajan mukaan lisäraha, uudet kurssit ja palvelut eivät voi olla ratkaisu kaikkiin kotoutumisen ongelmiin.

– Jos ihminen ei opi eikä etene, pitää selvittää miksi. Muuten me vain rahoitamme samaa epäonnistumista uudestaan.

Kurssilta toiselle ja takaisin lähtöruutuun

Vaikeimpia ovat hänen mukaansa tilanteet, joissa aikuisella opiskelijalla on vain vähän aikaisempaa koulutusta eikä välttämättä ollenkaan luku- ja kirjoitustaitoa omalla äidinkielellään.

– Olen nähnyt ihmisiä, joille ensimmäisen moduulin lopullakin lähes kaikki on vaikeaa. Poissaoloja kertyy, koulutus keskeytyy ja jonkin ajan päästä sama ihminen tulee vastaan uudessa alkeisryhmässä, opettaja kertoo.

Hänen mielestään kaikkein heikoimmin etenevien opiskelijoiden koko kotoutumispolkua pitäisi seurata nykyistä paremmin.

– Kuinka monta kurssia ihminen on käynyt? Mitä hän on oppinut? Miksi koulutuksia on keskeytynyt? Mitä tehdään seuraavalla kerralla eri tavalla? Jonkun pitäisi nähdä kokonaisuus.

Etäopetus ei sovi kaikille

Opettaja pitää ongelmallisena etäopetuksen järjestämistä aivan alkeistason opiskelijoille, joilla ei ole siihen tarvittavia kielellisiä tai digitaalisia valmiuksia.

– Ihminen ei osaa suomea, ei välttämättä osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa eikä käyttää itsenäisesti tietokonetta tai Teamsia. Sitten hänet pannaan viikoksi etäopetukseen. Miten ihmeessä hänen oletetaan selviytyvän siitä?

Hänen mukaansa vähän koulutusta saaneet opiskelijat tarvitsevat erityisesti lähiopetusta, henkilökohtaista ohjausta, puheharjoittelua ja toistoa.

– Luokkahuoneessa näen heti, ymmärtääkö opiskelija. Voin näyttää uudestaan, korjata ääntämistä ja auttaa tietokoneen kanssa. Etäopetuksessa suuri osa tästä vuorovaikutuksesta jää puuttumaan.

Kasvot pitää voida nähdä kielikurssilla

Opettajan mielestä kotoutumiskoulutuksessa pitäisi voida keskustella avoimesti myös uskonnolliseen pukeutumiseen liittyvistä käytännön ongelmista.

Erityisesti kasvot peittävä vaatetus voi hänen mukaansa vaikeuttaa kieltenopetusta.

– Miten opetan ääntämistä, jos en näe opiskelijan suuta? Minun pitää nähdä, miten hän muodostaa äänteitä. Puhumiseen ja vuorovaikutukseen kuuluvat myös kasvot ja ilmeet, opettaja perustelee.

Hänen mielestään kasvojen näkymistä pitäisi voida edellyttää oppitunneilla silloin, kun se on opetuksen kannalta tarpeellista.

– Tässä ei ole kyse uskonnon vastustamisesta. Jos yhteiskunta tarjoaa ihmiselle kielikoulutuksen, opiskelijalta voidaan myös edellyttää, että hän osallistuu siihen tavalla, joka mahdollistaa opettamisen.

Pukeutuminen voi vaikeuttaa työharjoittelua

Pukeutumiseen liittyvät kysymykset tulevat opettajan mukaan vastaan myös työharjoittelupaikkoja etsittäessä.

Hänen kokemuksensa mukaan joidenkin naisten uskonnollinen vaatetus voi vaikeuttaa harjoittelupaikan saamista esimerkiksi keittiö- ja siivoustehtävissä sekä muissa tehtävissä, joissa on hygieniaan, turvallisuuteen tai työasuun liittyviä vaatimuksia.

– Jos vaatetus ei sovi työn turvallisuus- tai hygieniasääntöihin, ongelma ei katoa sillä, ettei siitä haluta puhua.

Opettajan mukaan uskonnollinen vakaumus ja työpaikan perustellut vaatimukset on syytä erottaa toisistaan.

– Jos työkykyinen ihminen tietoisesti kieltäytyy työpaikan kohtuullisesta vaatimuksesta eikä tämän vuoksi voi ottaa vastaan muuten sopivaa harjoittelua tai työtä, sen pitäisi vaikuttaa myös etuuksiin.

Omaa vastuuta tarvitaan

Opettajan mielestä kotoutumiskeskustelussa korostuvat helposti yhteiskunnan velvollisuudet: koulutus, tulkkaus, toimeentulo, neuvonta ja muut palvelut. Vähemmän puhutaan siitä, mitä kotoutujalta itseltään voidaan kohtuudella vaatia.

– Kotoutuminen ei voi olla yksisuuntainen palvelu, jossa suomalainen yhteiskunta tekee kaiken ja ihmisellä itsellään ei ole velvollisuuksia. Yhteiskunnan pitää antaa mahdollisuus, mutta ihmisen pitää myös tarttua siihen, opettaja painottaa.

Hän epäilee, että sosiaaliturva voi vähentää painetta päästä kohti omaa toimeentuloa joidenkin vähän koulutettujen ja heikosti työmarkkinoille kiinnittyneiden maahanmuuttajien kohdalla.

– Jos toimeentulo jatkuu vuodesta toiseen, vaikka kielitaito ei kehity eikä ihminen lähesty työmarkkinoita, pitää uskaltaa kysyä, ovatko kannustimet kohdallaan.

Opettaja korostaa puhuvansa terveistä ja toimintakykyisistä työikäisistä.

– Hyvinvointivaltion tehtävä on auttaa ihminen jaloilleen, ei tehdä hänestä pysyvästi järjestelmästä riippuvaista.

Kielitaidon hankkimiseen pitää kannustaa

Haastateltava pitää perussuomalaisten kotoutumispoliittista linjaa monilta osin oikeansuuntaisena. Hän kannattaa erityisesti kotoutujan oman vastuun korostamista sekä sitä, että taloudellisia kannustimia suunnataan kielitaidon hankkimiseen ja työllistymiseen.

– Jos ihminen opiskelee kielen ja pyrkii elämässään eteenpäin, siitä pitää olla hänelle konkreettista hyötyä. Tukijärjestelmän pitäisi kannustaa oppimaan suomea eikä tehdä paikalleen jäämisestä helppoa vaihtoehtoa.

Hän pitää kannatettavana myös ajatusta siitä, että etuuksissa voidaan huomioida kielitaidon hankkiminen.

– Kielitaito on tie itsenäisyyteen. Kun ihminen oppii suomea, hän pystyy opiskelemaan, hakemaan töitä ja hoitamaan omia asioitaan ilman jatkuvaa muiden apua, opettaja selvittää.

Häntä huolestuttaa, mitä tapahtuu, jos poliittinen valta vaihtuu seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

– Minua pelottaa, mitä tapahtuu, jos SDP pääsee valtaan ja nykyisiä uudistuksia lähdetään purkamaan. Palataanko taas siihen, että jokaiseen kotoutumisen epäonnistumiseen vastataan uudella palvelulla, uudella hankkeella ja uudella rahalla?

Kun suomea ei vain opi

Haastateltava kertoo tuntemastaan henkilöstä, joka on asunut Suomessa noin kymmenen vuotta, mutta tarvitsee edelleen tulkkia esimerkiksi terveydenhuollossa ja viranomaisasioinnissa.

– Hän osaa auttavasti suomea, mutta kymmenen vuoden jälkeenkin ajanvarauksessa lukee, että tulkki tulee mukaan. Eikö siinä vaiheessa pidä jo kysyä, onko kotoutuminen onnistunut?

Opettajan mukaan tulkkaus on maahanmuuton alkuvaiheessa usein välttämätöntä, mutta sen pitäisi tukea asteittaista itsenäistymistä.

– Ei voi olla automaattinen lähtökohta, että työkykyinen ihminen tarvitsee vielä kymmenen vuoden jälkeen yhteiskunnan maksaman tulkin kaikkeen asiointiin.

Koulutusten tuloksia pitäisi valvoa

Opettajan kritiikki kohdistuu myös kotoutumiskoulutusten kilpailutuksiin. Hänen kokemuksensa mukaan koulutuksen järjestäjä voi luvata tarjouskilpailussa laajan palvelun sellaisella hinnalla, jolla lupausten toteuttaminen käytännössä on vaikeaa.

– Jos hinta painetaan tarpeeksi alas, viranomaisen pitäisi kysyä, voidaanko sillä hinnalla oikeasti tehdä kaikki se, mitä tarjouspaperissa luvataan?

Hän arvostelee myös koulutusten valvontaa.

– Ei riitä, että katsotaan raportteja ja tarjousasiakirjoja. Pitää mennä luokkahuoneeseen katsomaan opetusta. Pitää kysyä opettajilta ja opiskelijoilta, mitä siellä oikeasti tapahtuu.

– Luokkahuoneessa ideologia loppuu aika nopeasti. Siellä näkee, kuka oppii, kuka yrittää ja kuka ei etene, hän sanoo.

Opettajan mielestä palveluntuottajien toimintaa pitäisi arvioida ennen kaikkea tulosten perusteella. Kotoutumiskeskustelu pitäisi lopulta palauttaa muutamaan kysymykseen:

– Oppiko opiskelija suomea? Eteneekö hän? Pääseekö hän harjoitteluun, opiskelemaan tai töihin? Pystyykö hän vähitellen elättämään itsensä? Jos ei, kuinka monta kertaa sama koulutus pitää ostaa uudestaan ennen kuin kysytään, onko siinä mitään järkeä?

Miksi järjestelmä ei toimi?

Opettaja korostaa, ettei kritiikki tarkoita maahanmuuttajien auttamisen vastustamista.

– Minähän opetan näitä ihmisiä. Haluan heidän onnistuvan. Haluan, että he oppivat kielen, pääsevät töihin ja pärjäävät ilman minua, tulkkia ja sosiaaliturvaa. Minusta juuri se on onnistunutta kotoutumista.

Hänen mukaansa yhteiskunnan pitää antaa ihmiselle todellinen mahdollisuus päästä alkuun, mutta vastuu ei voi olla yksipuolinen.

– Autetaan, opetetaan ja annetaan mahdollisuus. Mutta jossain vaiheessa terveelle ja toimintakykyiselle ihmiselle pitää voida sanoa: nyt sinun pitää itse ottaa vastuu omasta elämästäsi.

Jos sama ihminen palaa vuodesta toiseen kotoutumisjärjestelmän lähtöruutuun, opettajan mielestä on kysyttävä, miksi järjestelmä ei toimi.

– Silloin meidän pitää lopettaa uuden kierroksen automaattinen maksaminen ja uskaltaa kysyä, miksi tämä ei toimi, hän toteaa.