Kautta Ranskan järjestetyt mielenosoitukset ovat jälleen johtaneet väkivaltaisiin yhteenottoihin poliisin ja mielenosoittajien välillä. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua ja pamppuja Pariisissa, Marseillessa ja Lyonissa hajottaakseen luvattomia marsseja ja purkaakseen liikenteen estämiseksi pystytettyjä barrikadeja.
Sisäministeriön mukaan poliisi oli ottanut lauantaina puoleenpäivään mennessä kiinni 166 ihmistä. Tuolloin eri puolilla maata oli järjestetty noin 140 mielenosoitusta, joihin oli osallistunut yhteensä 32 800 ihmistä. Iltapäivän ja illan aikana mielenosoittajien sekä levottomuuksien määrän odotetaan kasvavan huomattavasti.
Kyynelkaasua liekkeihin
Pariisissa poliisi käytti kyynelkaasua Place de la Républiquelle kokoontuneita mielenosoittajia vastaan jo puolitoista tuntia ennen mielenosoitusmarssin alkua.
France 24:n toimittajan Pauline Rouquetten raportoi, että poliisi tarkasti mielenosoittajien laukkuja ja takavarikoi muun muassa kasvomaskeja sekä suolaliuosta, jota käytetään kyynelkaasun ärsyttämien silmien huuhteluun.
Mielenosoituksiin osallistuu maahanmuuttajien ja anarkistien lisäksi opiskelijoita, ammattiyhdistysliikkeen jäseniä sekä perinteisen keltaliiviliikkeen kannattajia. Protestien taustalla on median mukaan elinkustannusten nousu ja kasvava tyytymättömyys maan taloudelliseen sekä poliittiseen tilanteeseen.