Kantaväestö muuttaa pois Itä-Helsingistä – uudet koulurajat pakottavat perheet liikkeelle

Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti maaliskuun lopussa Itäkeskuksen, Myllypuron ja Herttoniemen alueita koskevista muutoksista. Kesäkuussa lautakunta päätti vastaavista muutoksista Mellunkylässä ja Vartiokylässä.

Jatkossa esimerkiksi Puu-Myllypuron omakotitaloalueelta mennään ensimmäiselle luokalle Itäkeskukseen, ei enää lähikouluun Myllypuroon. Sama koskee Herttoniemen itäosan Karhunkaatajan omakotitaloaluetta: sen lasten lähikoulu vaihtuu Herttoniemestä Itäkeskuksen kouluun.

Muutosten todellinen syy ei ole hallinnollinen tai tekninen. Suomeen ja Helsinkiin on otettu vuosikymmenten ajan väkeä, jonka kotoutuminen ei ole onnistunut toivotulla tavalla.

Tulos näkyy nyt Itä-Helsingin kouluissa. Osassa kouluista suomea äidinkielenään puhuvia oppilaita on niin vähän, että opetuskieli ja oppimistulokset kärsivät.

Kaupunki on yrittänyt kaupunkiuudistushankkeen avulla lisätä omistusasumista ja suomenkielistä väestöä näille alueille, mutta rakennushankkeet eivät ole lähteneet käyntiin odotetulla tahdilla.

Kun asuntopolitiikka ei ole tuottanut tulosta, katse on käännetty kouluihin – ja lasten pakkosiirtoihin.

Suomenkielisten oppilaiden määrä vähenee

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan mukaan Myllypuron koulu on tällä hetkellä niin täynnä, että ruokailujen järjestäminen on hankalaa.

Itäkeskuksessa taas oppilasmäärä on laskenut. Koulun suurin haaste on se, että suomea äidinkielenään puhuvia oppilaita on liian vähän.

Neljä vuotta sitten silloinen kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar myönsi, että lähikoulujen rajoja tultaisiin piirtämään uusiksi myös sosioekonomisilla perusteilla.

Razmyarin oma puolue SDP on ollut kolmen vuosikymmenen ajan rakentamassa maahanmuuttopolitiikkaa, joka on johtanut nyt käsillä olevaan tilanteeseen.

Perussuomalaiset varoittivat jo vuosia sitten, mihin hallitsematon maahanmuutto ja epäonnistunut kotouttaminen johtavat: siihen, että kaupunki puuttuu lopulta myös koulujen oppilaspohjaan, kun asuinalueiden eriytyminen on edennyt liian pitkälle.

Sekä Puu-Myllypuron että Karhunkaatajan siirtopäätöksen lapsivaikutusten arvioinnissa todetaan, että oppilaspohjan sekoittaminen parantaa heikoimmista taustoista tulevien oppilaiden oppimistuloksia. Tämä kääntää katseen pois todellisesta ongelmasta: siitä, että maahanmuuttopolitiikka on tuottanut alueita ja kouluja, joissa suomen kielen oppiminen ei suju ilman pakkotoimia.

Tavoitteesta – yhdenvertaisista lähikouluista – ollaan laajalti yhtä mieltä. Sen sijaan keino, jolla siihen pyritään, on väärä. Lasten pakkosiirtäminen lähikoulusta muualle ei ratkaise ongelmaa vaan peittää sen.

260 allekirjoittajaa vastustaa

Verkkoadressin, jossa vastustettiin Puu-Myllypuron lasten lähikoulun vaihtoa Myllypurosta Itäkeskukseen, allekirjoitti 260 henkilöä, Helsingin Sanomat kertoo.

Allekirjoittajat näkevät muutoksen uhkana alueen myönteiselle kehitykselle. Pientalovaltaisen Puu-Myllypuron rakentaminen on tuonut vuokrapainotteiselle alueelle lisää omistusasumista.

Vastaavaa vastustusta on herännyt Herttoniemessä, jossa muutosta on vastustettu vetoamalla asuntomarkkinoihin ja perheiden ”herttoniemeläiseen identiteettiin”.

Molemmissa tapauksissa vanhemmat ovat kritisoineet kaupunkia huonosta tiedottamisesta ja siitä, että muutokset on runnottu läpi liian nopealla aikataululla. Huoli koskee lasten koulumatkaturvallisuutta, kaverisuhteita ja sisarusten yhteistä koulutaivalta.

Asuntomarkkinat reagoivat

Muutos ei jää vain koulujen sisäiseksi asiaksi. Hypo-pankin toimitusjohtaja Ari Pauna arvioi, että päätökset siirrellä oppilaita koulusta toiseen näkyvät myös Helsingin asuntomarkkinoilla.

Kytkös on looginen: perheet valitsevat asuinpaikkansa yhä useammin lähikoulun mukaan. Lähikoulun vaihtuminen ilman perheen omaa päätöstä muuttaa asunnon houkuttelevuutta ostajan silmissä.

Sama logiikka toimii myös toiseen suuntaan. Kantaväestö välttää muuttamasta alueille, joilla vieraskielisten osuus on suuri.

Tilastot vahvistavat kehityksen

Helsingissä asui vuoden 2024 lopussa noin 140 000 vieraskielistä. Väestö ei jakaudu kaupunginosien kesken tasaisesti. Kaupungin oman segregaatioseurannan mukaan lähes joka kolmas helsinkiläinen asuisi ”väärällä” alueella, jos maahanmuuttajataustaiset ja muu väestö haluttaisiin jakaa kaupunginosien kesken tasan.

Kaupungin oma tutkimus alueellisesta eriytymisestä vahvistaa saman ilmiön: koulun valinta on yksi keskeinen kannustin tälle liikkeelle.

Käytännössä siis juuri se kehitys, jota kaupunki yrittää koulupiirien uudelleenpiirtämisellä hillitä, on näkynyt jo vuosia asuinalueiden välisessä muuttoliikkeessä. Asuntopolitiikka ei ole purrut ongelmaan, eikä koulupiirien pakkosekoittaminenkaan pure. Juurisyy on maahanmuuton määrässä ja kotouttamisen tasossa, ei kouluissa tai asunnoissa.

Purra kuvasi ilmiön jo vuosia sitten

Kansanedustaja Ari Koponen on todennut, ettei syyllistä vanhempia siitä, että nämä haluavat lapsensa hyvään kouluun. Syyllinen ei ole vanhempi, joka suojelee lastaan, vaan politiikka, joka on kolmen vuosikymmenen ajan tuottanut kouluja ja asuinalueita, joista on pakko paeta.

Vastuu ei ole Puu-Myllypuron perheillä, vaan niillä, jotka ovat vuosikymmenten ajan päättäneet maahanmuuton tahdista ja kotouttamisen tasosta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoitti samasta ilmiöstä Helsingin Sanomissa jo vuonna 2012 – kauan ennen kuin virkakunta suostui myöntämään saman ääneen. Purra kirjoitti:

— Mitä enemmän [maahanmuuton aiheuttamat] eriytymisen merkit alkavat näkyä, sitä enemmän kouluja ’shopataan’. Mikäli tämä oikeus evätään, kiihtyy asuinalueiden eriytyminen, kun on yhä oleellisempaa asua ’oikealla’ alueella.

— Pääosa ihmisistä ei elä ennakkoluulojen vallassa, vaan näkee, mitä tapahtuu, ja vastaa tähän.