Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi vuonna 2024 avustuksia noin 380 miljoonaa euroa kaikkiaan noin 900 järjestölle. Viime vuonna avustusten määrä laski noin 20 prosenttia. Hallitus on päättänyt lisäleikkauksista tuleville vuosille.
Kiista ei koske vain leikkausten tasoa vaan myös sitä, millä perusteilla avustuksia jatkossa myönnetään.
STEA julkaisee tiedot myönnetyistä avustuksista avoimesti, ja ne ovat ladattavissa viraston verkkosivuilta. Sen sijaan avustusten vaikuttavuuden arviointi on ulkopuoliselle vaikeampaa.
Järjestöt raportoivat toiminnastaan STEA:lle, joka tekee tarkastuksia. Julkisuuteen päätyy kuitenkin pääosin koottua tietoa koko kentästä, ei systemaattisesti yksittäisten järjestöjen tarkastushavaintoja.
Tuloksia vaikea mitata
Järjestötyön tuloksellisuutta on vaikea mitata. Moni hakee rahaa yleisluontoisiin projekteihin.
Jos tavoite on esimerkiksi ”osallisuuden ja toimijuuden tukeminen” tai ”hyvinvoinnin vahvistaminen”, niin ulkopuolisen on hankala sanoa, onko toimijuutta tuettu tai hyvinvointia vahvistettu.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on linjannut, että avustuksia pyritään jatkossa kohdentamaan aiempaa tarkemmin varsinaiseen terveyttä edistävään toimintaan.
Valmistelussa on korostettu muun muassa järjestöjen oman varallisuuden huomioimista rahoituksessa, päällekkäisten toimintojen karsimista ja suoran auttamistyön priorisointia
Rahoitusta rajattaisiin pois toiminnalta, joka kohdistuu kapeasti tiettyihin ryhmiin tai painottuu edunvalvontaan.
Kenen taskuissa pullottaa
Osa suurista valtakunnallisista järjestöistä on saanut merkittäviä avustuksia pitkällä aikavälillä. Tällaisia ovat esimerkiksi Näkövammaisten liitto, Suomen Punainen Risti, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Sydänliitto, Vanhustyön keskusliitto ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö.
Useilla järjestöistä on myös omaa sijoitusvarallisuutta tai varainhankintaa. Esimerkiksi Marttaliiton ja sen taustajärjestöjen varallisuus on useita kymmeniä miljoonia euroja. Se, miten tämä tulisi huomioida avustuksissa, on yksi keskeisistä kiistakysymyksistä.
Verovartija-blogia ylläpitävä Leena Pihanurmi on laskenut, että yhteensä 80 varakkaaksi luokitellulle järjestölle on vuosina 2000 – 2025 ohjattu rahaa liki miljardi euroa.
Tilinpäätöstietoja julkaistaan valikoiden
Kuinka paljon STEA-rahoista menee varsinaiseen auttamistyöhön ja kuinka paljon hallintoon?
STEAn mukaan avustuksista käytetään 67 prosenttia henkilöstökuluihin, 24 prosenttia toimintakuluihin, 6,7 prosenttia toimitilakuluihin ja 3,1 prosenttia hallintoon.
Luvut ovat järjestöjen itsensä raportoimia. Koko kentän ”hallinto 3,1%” on epäuskottavan matala, kun jo pelkkä kirjanpito, toiminnanjohtaja ja hallitustyö ylittävät sen käytännössä jokaisessa järjestössä. Järjestöillä on vahva kannustin kategorisoida kuluja pois hallinnosta.
Järjestöt raportoivat tilinpäätöstietojaan valikoiden. Osa järjestöistä julkaisee taloustietoja nettisivuillaan, iso osa ei julkaise.
Useissa EU-maissa yhdistysten tilinpäätökset ovat avoimen rekisterin kautta kaikkien tarkastettavissa. Suomessa veronmaksajan täytyy luottaa siihen, että STEA valvoo heidän puolestaan — ja STEA:n omiin lukuihin siitä, miten valvottavat itse raportoivat kuluistaan.
Päällekkäisyyksiä tehtävissä
Järjestökentässä toimii useita organisaatioita samankaltaisilla toimialoilla, kuten mielenterveys-, päihde- ja vammaistyössä.
Esimerkiksi valtakunnallisten kattojärjestöjen rinnalla toimii alueellisia yhdistyksiä. Useat toimijat tarjoavat samankaltaisia tukipalveluja
On tulkinnanvaraista, missä määrin kyse on tehottomasta päällekkäisyydestä ja missä määrin täydentävästä työstä eri kohderyhmille tai alueille.
Esimerkiksi Näkövammaisten liitto toimii kattojärjestönä, mutta sen lisäksi STEA rahoittaa 16 alueellista näkövammaisten yhdistystä erikseen. Kaikilla on omat toimistonsa ja omat avustusanomuksensa. Paikallinen työ voi olla täydentävää ja perusteltuakin.
Rydman on linjannut, että leikkauksia kohdistetaan etenkin ”järjestöjen järjestöihin” eli kattojärjestöihin ja niiden hallintoon. Kriteereissä kattojärjestö saa avustusta ensi vuodesta alkaen vain, jos se on välttämätön suoran auttamistyön kannalta.
Identiteettityöhön miljoonia
Rydmanin kriteerit kieltävät ensi vuodesta alkaen avustukset toiminnalle, jonka pääasiallinen tarkoitus on rajatun identiteettiryhmän edistäminen.
Tuki loppuisi siis sellaisille organisaatioille, joiden työ ei liity terveyden tai hyvinvoinnin edistämiseen vaan tietyn identiteettiryhmän yhteiskunnallisen aseman edistämiseen.
Kansanedustaja Joakim Vigelius kävi huhtikuussa 2026 läpi STEA:n avustusrekisterin ja löysi yli sata järjestöä, jotka saavat tukea maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen tai kotouttamiseen liittyvään toimintaan.
Vigeliuksen luettelosta nousevat esiin muun muassa Suomen Pakolaisapu ry:n 1 586 000 euroa, Suomi-Syyria ystävyysseuran 338 000 euroa, Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n 279 000 euroa, Lähi-idän naisten yhdistyksen 275 000 euroa, Think Africa ry:n 271 000 euroa, African Care ry:n 239 000 euroa, Kotimajoituksen Tuki ry:n 228 000 euroa, Espoon Maahanmuuttajien yhdistyksen 176 000 euroa ja Lieksan Somali perheyhdistyksen 166 000 euroa.
Luvut ovat yhdelle vuodelle jaettuja tukia.
Somalijärjestöille huomattavia summia
Pelkästään somaliyhteisöön kohdistuvaan toimintaan on ohjattu huomattavia summia. Analyysi STEA:n avustusaineistosta vuosilta 2017–2026 osoittaa, että nimessään sanan ”somali” kantavat järjestöt ovat saaneet yhteensä 5,4 miljoonaa euroa.
Suurimmat saajat ovat Suomen Somalialaisten Liitto ry (1,998 milj. €), Lieksan Somali perheyhdistys ry (1,303 milj. €) ja Suomen Somalia-verkosto ry (979 000 €).
Kaikki somaliyhdistykset eivät ole päässeet avustuksen piiriin. Mutta jo se, mitä on haettu, kertoo siitä, millaiseksi järjestelmä on koettu.
Esimerkiksi Itä-Vantaan Somalikulttuuri -yhdistys haki tälle vuodelle 655 820 euron avustusta projektiin, jonka ”tavoitteena on ehkäistä huumehaittoja vahvistamalla perheiden osallisuutta, tukemalla nuoria yhteisölähtöisesti ja kehittämällä kulttuurisensitiivisiä, saavutettavia tukimalleja.” Hakemusta ei hyväksytty.
Tälle vuodelle tiukentuneet kriteerit — kuten varakkuusrajat ja tietyt toimintamuodot — saivat osan järjestöistä toteamaan, etteivät ne enää täytä hakuehtoja, mikä vähensi turhia hakemuksia. Tälle vuodelle hakemuksia tuli kolmannes vähemmän kuin viime vuodelle.
LGBTQ-järjestöt suurennuslasin alla
Seta ry on Suomen suurin LGBTQ-järjestö. Analyysi STEA-aineistosta osoittaa, että Seta on saanut vuosina 2017–2026 yhteensä 7,2 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa – keskimäärin 723 000 euroa vuodessa.
Seta on vain osa kokonaisuudesta. Sen jäsenjärjestöt – Pirkanmaan Seta, Helsinki Pride -yhteisö, Sateenkaariyhdistys Malkus ja muut – saavat STEA-avustuksia erikseen omilla hakemuksillaan.
Kun lasketaan yhteen Seta ja kaikki sateenkaari-sanan tai Setan nimeä kantavat järjestöt, kokonaissumma nousee 20,7 miljoonaan euroon kymmenen vuoden ajalta. Suurin yksittäinen saaja on Sateenkaariperheet ry 7,4 miljoonalla eurolla – enemmän kuin Seta itse.
Järjestö itse kuvaa toimintaansa ihmisoikeustyöksi, mutta käytännön työ sisältää poliittista vaikuttamistyötä kuten eduskuntavaalikampanjoita, hallitusohjelmatavoitteita ja lakimuutosvaatimuksia.
STEA-avustuksia on myönnetty muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kouluyhteistyöhön ja koulutuksiin. Pirkanmaan Seta sai tälle vuodelle 184 450 euroa ”sukupuoli-identiteetin jäsentymisen tukemiseen.”
Kansalaisjärjestö vai valtion järjestö?
Leikkauksia vastustetaan myös hallituspuolueissa. Taustalla on rakenteellinen eturistiriita: useat poliitikot istuvat STEA-rahoitteisten järjestöjen johdossa.
Kokoomuksella ja RKP:llä on oma lehmä ojassa. Mutta poliittinen eturistiriita on vain oire syvemmästä ongelmasta.
Kiistan ytimessä on sana kansalaisjärjestö. Se viittaa kansalaisten omaehtoiseen, ruohonjuuritasolta kumpuavaan toimintaan – ei valtion tilaamaan tai rahoittamaan palvelutuotantoon.
Kun järjestö saa vuodesta toiseen 80-90 prosenttia tuloistaan STEA-avustuksista, se ei enää ole kansalaisjärjestö siinä mielessä kuin termi ymmärretään. Se on valtion alihankkija, jolla on yhdistysrekisterimerkintä.
Jos kansalaiset eivät itse halua maksaa jonkin järjestön toiminnasta jäsenmaksuilla, lahjoituksilla tai varainkeruulla – miksi veronmaksajan pitäisi? Rydmanin kriteerit ovat ensimmäinen vakava yritys vastata tähän kysymykseen.