Kansliapäälliköiden työryhmä on saanut valmiiksi esityksensä sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustuksia koskevan asetuksen muuttamisesta. Esitys tukee perussuomalaisen ministeri Wille Rydmanin aiemmin esittämiä linjauksia avustusten kohdentamisesta.
Kyse on satojen miljoonien eurojen järjestöavustusten jakamisesta. Rydman on korostanut, että rahoitusta tulisi siirtää pois esimerkiksi lobbaustoiminnasta ja niin sanotusta identiteettipoliittisesta toiminnasta kohti käytännön auttamistyötä.
Rydman kommentoi työryhmän esitystä eilisiltana Ylen A-studiossa.
– Olin ainakin myönteisesti yllättynyt kansliapäälliköiden esityksestä. Sinne on kirjattu aika paljon niitä periaatteita, joihin esittelemäni kriteerit perustuivat, eikä se ole mitenkään niiden kanssa ristiriidassa. Kansliapäälliköiden esitys ei anna mitään aihetta muokata niitä voimassa olevia kriteereitä, jotka olen esittänyt ja jotka järjestöillä on tiedossa, Rydman sanoi A-studiossa.
Ministeri kuitenkin painotti eroa asetuksen ja hänen esittämiensä kriteerien välillä.
– On olennaista havaita se, että asetus on eri asia kuin nämä kriteerit. Asetus on lakia alempiasteinen normi, mutta silti oikeudellisesti sitova. Kriteerit, mitkä nyt ovat voimassa, ne ovat oikeudellisesti sitomattomia. Jos se kansliapäälliköiden ehdotus hyväksyttäisiin, niin silloin näistä kriteereissä esittelemistäni periaatteista tulisi oikeudellisesti jopa aiempaa sitovampia, Rydman totesi.
Järjestökentän rahoitusta on syytä pöyhiä
Hallitus on päättänyt merkittävistä leikkauksista sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin. STEA-rahoitus on putoamassa noin 400 miljoonasta eurosta 190 miljoonaan euroon.
– Sosiaali- ja terveysministeriön kautta on jaettu vuosittain satoja miljoonia euroja avustuksia erilaisille järjestöille, joista monet tekevät erittäin arvokastakin työtä. Mutta kenttä on niin sekalainen, että sitä sietääkin aika lailla pöyhiä, Rydman perusteli.
Ministerin mukaan kriteerien tarkoitus on ohjata valmistelua niin, että leikkaukset kohdistuvat mahdollisimman vähän varsinaiseen auttamistyöhön.
– On erityisen tärkeää, että rahoitus kohdistuu järjestöihin, jotka tekevät aitoa, kohtaavaa työtä, ei esimerkiksi lobbaustoimintaan tai identiteettityöhön.
Rahaa konkreettiseen auttamistyöhön
Kriteerit ovat herättäneet erimielisyyksiä hallituksen sisällä. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on todennut, ettei asiasta ole hallituksessa yksimielisyyttä.
– Jos muilla hallituspuolueilla on näkemyksiä, että rahaa pitää ohjata identiteettityöhön tai lobbaamiseen, ne ovat arvovalintoja. Perussuomalaisten arvovalinnat ovat toisenlaisia. Me haluamme siihen nimenomaan kohtaavan työhön panostaa, Rydman sanoi.
Rydman ei ota kantaa siihen, milloin hallitus saavuttaa asiassa yhteisymmärryksen. Hänen mukaansa virkamiehet valmistelevat loppuvuodesta avustusesityksen, minkä jälkeen poliittiset ratkaisut avustusten varsinaisesta kohdentamisesta tehdään tammikuussa. Sitä ennen poliittista yhteisymmärrystä ei välttämättä vielä edes tarvita.
– Virkamiesvalmistelu ei ole vielä mikään avustuspäätös. Päätökset tehdään vasta tammikuussa, ja siinä vaiheessa tulee poliittinen päätöksenteko mukaan, Rydman kertoi.
Kaikkia budjettirahoja ei ole pakko käyttää
Rydman kommentoi myös päätöstään jättää osa sosiaalityön tutkimusrahoituksesta jakamatta, vaikka hakemukset olivat saaneet myönteisen asiantuntija-arvion. Hänen mukaansa ministerin tehtävänä on perehtyä valmisteluun ja tehdä ratkaisut itse.
– Suomessa on sellainen kummallinen ajatusmalli, että ministerin pitäisi vain allekirjoittaa kaikki paperit, mitä hänen eteensä tuodaan. Mielestäni ministeri, joka perehtyy asioihin, tekee sen, mitä ministerin kuuluisi tehdä, vaikka Suomessa siihen ei ehkä ole totuttu, Rydman totesi.
Hän korostaa, ettei talousarvioon merkitty määräraha velvoita käyttämään koko summaa.
– Se summa, joka budjetissa näkyy, on maksimimäärä, ei suinkaan minimimäärä. Jos on mahdollista säästää veronmaksajan rahaa, sitä pitäisi myös tehdä, Rydman sanoi.
Rydman perustelee ratkaisua myös valtiontalouden tilanteella.
– Joka ainoan ministerin, joka ainoan päätöksen yhteydessä tulisi pohtia, onko tässä mahdollisuus säästää veronmaksajan rahaa tai pienentää sitä velkapiikkiä.
