Tagi: Kotoutuminen

LEHTIKUVA

Ankara pula asunnoista ja osaavasta työvoimasta raastaa menestyviä kuntia Ruotsissa. Siksi kunnat pyristelevät eroon ihmisistä, joiden saamat tuet ovat suuremmat kuin anti yhteiskunnalle. Syrjäytymisvaarassa olevaa väkeä dumpataan sinne, missä on edullisia asuntoja mutta valitettavan vähän mitään muuta tekemistä. Segregaatio sen kun etenee.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsi oli jälkikäteen tarkasteltuna ”katastrofaalisen huono maa laajamittaisen maahanmuuttokokeilun toteuttamiseksi”. Näin kirjoittaa ruotsalaispoliitikko Expressenissä maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvien toiveiden sekä odotusten haaksirikosta. Arvojen välillä saattaa piillä sovittamaton ristiriita.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sisäministeri Mari Rantanen katsoo, että katujengiongelmaan tulee voida puuttua monipuolisesti paitsi rikosoikeudellisilla keinoilla, myös ennalta ehkäisevästi lastensuojelullisilla toimilla. – Rikoskierteen katkaisemiseksi poliisin toimivaltuuksien pitää olla kunnossa. Myös lastensuojelulain pitää olla ajan tasalla, jotta vakavat rikoskierteet saadaan katki, Rantanen kertoo Suomen Uutisille.  Lue lisää >

TWITTER

Väitetysti Suomea piinaavasta rasismista ei ollut mitään merkkejä, kun Japanista Suomeen muuttanut mies kertoi viikonloppuna onnistuneesti maaliin menneestä oleskelulupahakemuksesta. Vain muutamassa päivässä japanilaismiehen päivitys keräsi liki 5 000 tykkäystä. Palaute on yksinomaan positiivista ja kannustavaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallituspuolue keskusta äänesti eduskunnassa tänään uuden maahanmuuttajien kotoutumislain puolesta. Kotoutumislakia voisi kutsua myös hyysäämis- ja paapomislaiksi, sillä laissa on 101 pykälää, joista yksikään ei velvoita maahanmuuttajaa itseään tekemään yhtään mitään oman kotoutumisensa eteen. Veronmaksajille laki käy erittäin kalliiksi. Lain tultua voimaan Suomen kunnissa päästäänkin seuraavaksi kantamaan maahanmuuttajien ruokakasseja sekä kalustamaan asuntoja valmiiksi maailman ääristä saapuville...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus pyrkii kaikin tavoin löysäämään maahanmuuttopolitiikkaa, kun siihen on vielä tilaisuus ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Samaan aikaan kun kotimainen hoitoala on ajettu kriisiin, hallituspuolue vihreät haaveilee työllistävänsä hoitosektorille ja muillekin aloille maahanmuuttajia, jotka tyytyvät matalaan palkkaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Espoon kaupunginvaltuutettu Simo Grönroos pitää maahanmuuttoon ja väestöpolitiikkaan liittyviä kysymyksiä kohtalonkysymyksinä niin Espoossa, Suomessa kuin muuallakin länsimaissa seuraavien vuosikymmenien aikana. Espoon kaupunginvaltuustossa eilen puhunut Grönroos vaatii Espoota tunnustamaan, ettei maahanmuuttajien kotoutuminen nykyisellä politiikalla onnistu.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsalaisen SVT:n tuottama tutkivan journalismin erikoisohjelma Uppdrag granskning tarkastelee tuoreessa jaksossaan maahanmuuttajien hallitsemaa ongelmalähiötä Tjärna Ängaria, joka tunnetaan myös nimellä ”Pikku Mogadishu”. Asukkaista 80-90 prosenttia on ulkomaalaisia, useimmat heistä somalitaustaisia. Asuinaluetta rasittavat laaja työttömyys ja rikollisuus, jotka eivät ole enää viranomaisten hallinnassa. Poliisi myöntää avoimesti, että tilanne on toivoton.  Lue lisää >