Artikkeli kuva

Vihreiden mielestä kansalaisuuden saamisen ehtoja ei pitäisi kiristää, vaan painopisteen pitäisi olla kotoutumisessa. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä on mukana hallintovaliokunnan vastalauseessa, jossa vastustetaan hallituksen esitystä kansalaisuuslain kiristämisestä ja erityisesti uutta kansalaisuuskoetta / LEHTIKUVA

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Hallitus perustelee koetta tarpeella varmistaa, että kansalaisuuden saaja tuntee suomalaisen yhteiskunnan, oikeusjärjestelmän ja perusoikeudet.

Eduskunnan vasemmistopuolueet vastustavat koetta jyrkästi. Vihreiden ja vasemmistoliiton hallintovaliokunnan mietintöön jättämässä vastalauseessa kansalaisuuskoetta kuvataan jopa haitalliseksi ja sen väitetään voivan heikentää kotoutumista.

Pitkää huolipuhetta

Vastalauseessa todetaan muun muassa, että ”kansalaisuuskokeeseen valmistautuminen ja sen suorittaminen eivät lisää osallisuutta ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista, vaan kansalaisuuskokeen suorittamisvelvollisuus voi hidastaa sitä”. Lisäksi vasemmisto varoittaa, että koe voi lisätä ”psykologista stressiä” erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville.

Kansalaisuuskoe on suunniteltu toteutettavaksi sähköisenä monivalintakokeena. Vihervasemmiston mukaan  tämä ”vaarantaa yhdenvertaisuuden toteutumisen, sillä kokeen toteutustapa voi asettaa henkilöt, joilla on heikko luku- ja kirjoitustaito, neuroepätyypillisyys, vamma, vähäinen koulutustausta, oppimisvaikeuksia tai korkea ikä eriarvoiseen asemaan”.

Kansalaistamisen edellytykset kiristyvät

Hallituksen mukaan koe on linjassa muiden EU-maiden käytäntöjen kanssa ja vahvistaa kansalaisuuden merkitystä. Esitys sisältää myös muita kiristyksiä, kuten pidemmät asumisaikavaatimukset ja tiukemmat rikostaustaa koskevat rajaukset.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Purra: Hallitus vahvistaa puolustusta, elvyttää rakentamista, turvaa turpeen asemaa, lisää maastapoistamisia, ottaa käyttöön kansalaisuuskokeen ja antaa harhadrooneille sekä hanhille kyytiä

09.06.2026 |14:05

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää