Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa

Mellakoiksi kärjistyneet Ranskan mielenosoitukset ovat kestäneet jo viikkokausia. Valtamedian mukaan kyse on nuoren väestön tyytymättömyydestä nousevia elinkustannuksia ja heikkona pidettyä koulutuksen laatua kohtaan. Selitykset saattavat tuntua ristiriitaisilta jokaiselle, joka on nähnyt kuvia ja videoita Ranskan katuväkivallasta ja ryöstelystä tai lukenut uutisia levottomuuksien leviämisestä myös muihin Euroopan maihin.

Erityisen silmiinpistävää Ranskan mielenosoituksissa on se, miten keskeisessä roolissa Palestiinan liput ovat näkyneet. Eikö kyse ollutkaan taloudesta ja koulutuksesta?

Brittilehti Spectator julkaisi tuoreeltaan analyysin, jonka mukaan Palestiinan lipun merkitykset ovat muuttuneet monissa länsimaissa. Lipusta on tullut kaiken kattava länteen ja eurooppalaiseen sivilisaatioon kohdistuvan vihan symboli.

Pinnallisten elämäntapavasemmistolaisten symboli

Kirjoituksessaan Patrick West näpäyttää, että merkkejä ja merkityksiä tutkiva semiotiikan oppi keksittiin Ranskassa.

– Juuri siellä pitäisi ensimmäisenä tunnistaa, että Palestiinan lippu, jota parhaillaan nostetaan salkoihin ja heilutellaan eri puolilla Ranskan tasavaltaa, on alkanut merkitä paljon muutakin kuin valtioksi pyrkivää Palestiinaa.

West muistuttaa, ettei symboleilla ole itsessään pysyvää ja tarkastelijasta riippumatonta merkitystä. Ihmiset tulkitsevat jatkuvasti erilaisia tunnuksia niin hiljaisesti kuin yhteisöllisestikin. Niistä tehdyt johtopäätökset ovat aina väliaikaisia ja tilannesidonnaisia.

Palestiinan lippu on aikaisemmin ilmaissut myötätuntoa palestiinalaisten kärsimyksiä kohtaan. Westin mukaan siitä on tullut vähitellen lähes pakollinen asuste pinnallisille elämäntapavasemmistolaisille, jotka heiluttavat sitä Glastonburyn kaltaisilla festivaaleilla intersektionaalisen pride-lipun rinnalla.

Viime vuonna punk-räppäriduo Bob Vylan aiheutti kohun Glastonbury-festivaaleilla huudattamalla yleisöä: ”Death, death to the IDF!” (kuolema Israelin puolustusvoimille). Festivaaliväki yhtyi huutoihin, vaikka tapahtuman virallisina arvoina julistetaan olevan ”toivo, yhtenäisyys, rauha ja rakkaus”. Glastonburyn järjestäjät irtisanoutuivat tempauksesta.

Epäpoliittiset häiriköt purkavat raivoaan

Sama tunnus voi siis puhutella sekä harmittomia ja hyvää tarkoittavia, Westin sanoin ”kyynelherkkiä valkoisia liberaaleja”, että vihaa lietsovia islamisteja, äärivasemmistolaisia häiriköitä ja ”epäpoliittisia nihilistejä”. West arvioi, että jälkimmäisten kiinnostus kohdistuu vähemmän Palestiinaan itseensä kuin länsimaisen sivilisaation vastustamiseen.

Palestiinan lippu näyttää siis toimivan yleissymbolina useita aatteita yhdistelevälle sukupolviliikkeelle ja sen agitaattoreille. West antaa erityistä huomiota epäpoliittiselle ja häiriköintiin taipuvaiselle ”ryysyköyhälistölle”. Tällainen joukko ei etsi uudistuksia ja ratkaisuja. West kuvailee, että pikemminkin sen käsitys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ilmenee merkkituotteiden ryöstelynä ja historiallisten kohteiden tuhoamisena.

Lokakuun 17. päivänä Limogesin historiallinen kaupungintalo sytytettiin palamaan ja rakennuksen torni sortui tulipalossa. Tekijäksi paljastui 34-vuotias mies, jolla oli viranomaistietojen mukaan yhteyksiä radikaaliin ympäristöliikkeeseen.

Antikolonialistiseen yhteiskuntateoriaan kasvatetulle ranskalaisnuorisolle Palestiinan lippu tarjoaa Westin mukaan tunnuksen, jonka alla purkaa raivoa niin omaa kotimaata kuin yleisemminkin eurooppalaista sivilisaatiota kohtaan.

Thunberg vaihtoi ilmastoaktivismin Palestiina-huiviin

West käyttää Greta Thunbergin tapausta esimerkkinä liikkeen vetovoimasta. Entinen ilmastoaktivismin keulakuva ryhtyi näkyväksi Palestiinan puolestapuhujaksi. Thunberg osallistui lokakuussa myös Ranskan mielenosoituksiin pukeutuneena Palestiina-huiviin.

Palestiina-aktivismi tarjoaa kannattajilleen uuden ja pöhisevän mahdollisuuden yhdistää itsesääliin kietoutuva uhriutuminen ja omahyväinen suuttumus, West arvioi. Hänen mukaansa sekä ympäristöaktivismia että Palestiina-aktivismia yhdistää moraalinen taustavire: ”Länsi on tehnyt syntiä, ja nyt sen on sovitettava tekonsa”.

West syyttää tästä erityisesti modernia koulutusjärjestelmää. Hänen mukaansa se on opettanut jo ainakin kaksi sukupolvea vihaamaan länsimaista sivilisaatiota ja omaa maataan sekä omaksumaan sairaalloista häpeää ja itseinhoa. Westin mukaan ilmiö ei rajoitu vain Ranskaan, vaan hän tunnistaa samoja piirteitä myös kotimaastaan Britanniasta.

Myös saarivaltiossa Palestiinan lipusta on tullut monimerkityksellinen. West kertoo, että Britannian muslimiväestö käyttää sitä aktiivisesti yleistunnuksenaan, jolla ”merkataan reviirejä” tietyillä Birminghamin ja Lontoon alueilla. West huomauttaa räikeästä ristiriidasta: Vasemmisto suhtautuu tähän vieraan valtion liputtamiseen sallivammin kuin brittien omien kansallisten symbolien käyttämiseen. Jälkimmäiset tulkitaan herkästi jopa vihasymboleiksi.

Westin tulkinta sivuaa Suomen Uutisissakin aikaisemmin käsiteltyä ”the issue is never the issue” -logiikkaa: Julkilausuttu asia toimii vain välineenä laajemmalle poliittiselle kamppailulle, poliittisten aktivistien kokoamiselle ja villitsemiselle. Aiheet vaihtuvat ilmastosta Palestiinaan, mutta taustalla säilyy sama länsimaiseen yhteiskuntaan kohdistuva kauna ja vallankumoushenki.