Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset haastoi Oulun hyvinvointisuunnitelman monikielisyyden ja sukupuolten moninaisuuden – ”Suomessa ei tarvita palveluja kaikilla maailman kielillä”

21.05.2026 |12:00

Oulun kaupunginvaltuusto kävi maanantaina kiivasta debattia kaupungille laaditun hyvinvointisuunnitelman sanavalinnoista. Perussuomalaisten Jukka Huotari vaati suunnitelmaan muutoksia kaikkiaan 12 kohtaan. Hän halusi muun muassa poistaa maininnat "monikielisestä" viestinnästä ja "sukupuolten moninaisuudesta". Yle väänsi jutussaan perussuomalaisten asiasta pitämät puheenvuorot "näytöksen järjestämiseksi".

Valtuuston kokouksessa pidetyissä puheenvuoroissa perussuomalaiset perustelivat muutosta sillä, että maahanmuuttajien tulisi oppia asioimaan Suomessa suomen kielellä. Lisäksi muutosesityksissä vaadittiin, että sukupuolen moninaisuuteen viittaavat maininnat poistetaan. Perussuomalaisten Jukka Huotari halusi esimerkiksi poistettavaksi lauseen ”kaupunki huomioi sukupuolen moninaisuuden ja purkaa eriarvoistavia rakenteita”.

Maahanmuuttajien on opittava suomea

Perussuomalaisten puheenvuorot kuumensivat tunteita valtuustosalissa. Puheenvuorojen aikana kysyttiin muun muassa, miten puheenvuorot liittyvät hyvinvointisuunnitelmaan.

– Me perussuomalaiset haluamme, että maahanmuuttajat oppivat puhumaan suomea eikä heille tarjota monikielisiä palveluita. Kun aiheesta sitten käyttää puheenvuoroja, se leimataan Ylen jutussa ”näytöksen järjestämiseksi”, ja muut Oulun valtuutetut puheenjohtajaa myöten välihuutelivat, ettei se liity käsiteltävään aiheeseen. Miten niin ei liity, kun kyseisessä hyvinvointisuunnitelmassa nimenomaan luetellaan monikielinen viestintä yhtenä maahanmuuttajille tarjottuna palveluna? kysyy perussuomalaisten kansanedustaja, Oulun kaupunginvaltuutettu Jenna Simula.

– Ei se edistä sen kummemmin maahanmuuttajan kuin suomalaisenkaan hyvinvointia, kun suomen sijaan tulijat elelevät omalla äidinkielellään eivätkä kotoudu yhteiskuntaamme. Päinvastoin.

Kielitaidottomuus hidastaa kotoutumista

Perussuomalaisten kansanedustaja, Oulun kaupunginvaltuutettu Pekka Aittakumpu on sitä mieltä, että Suomessa ei tarvita palveluita kaikilla maailman kielillä, sillä se tulee kalliiksi ja hidastaa kotoutumista.

– On syytä kysyä, kuinka hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan on sopeutunut ja kuinka hyvät edellytykset on ottaa osaa päätöksentekoon henkilöllä, jolle täytyy tarjota vaaliesitteitä ja kaupungin palveluja muilla kuin kansalliskielillämme, Aittakumpu pohtii viestipalvelu X:ssä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Opettaja huolissaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielitaidosta: ”Pitäisi vaatia, että kotioloissakin harjoitellaan suomen kieltä”

08.04.2026 |11:01

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
6.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää