Artikkeli kuva

Suomalaiset suhtautuvat negatiivisesti englannin kielen vahvistumiseen yhteiskunnassa. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Reijonen: Kielilainsäädäntö remonttiin – ”Palvelua on saatava suomen kielellä”

23.02.2026 |09:07

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen vaatii järkeä Suomen kielipolitiikkaan. Suomessa tulee saada palvelua suomen kielellä.

Minna Reijonen nosti eduskunnassa esille, kuinka Ranskassa saadaan palvelua ranskaksi ja Virossa viron kielellä.

– Siellä kielilainsäädäntö on sellainen, että palvelu on saatava oman maan kielellä. Miksei Suomessa ole oltu yhtä fiksuja ja vaadittu tätä isoon ääneen? Reijonen kysyy.

Suomessa täytyy Reijosen mielestä tehdä samoin, eikä hänen mielestään ole oikein, että aina palvelua ei saa suomen kielellä.

Hoitajien osattava kotimaista kieltä

Reijonen korostaa, että suomalaisten pitää olla ylpeitä omasta kielestään. Hän pitää äärettömän tärkeänä, että hoitajat pystyvät kommunikoimaan suomeksi asiakkaiden, potilaiden ja vanhusten kanssa.

– Tarvitaan koko maan kattava Suomeksi, kiitos -kampanja. Kielilainsäädäntö tulee pistää remonttiin, Reijonen vaatii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Seppänen ja Strandman vaativat korkeakouluihin remonttia – suomen kieli ja suomalaiset nuoret etusijalle

11.02.2026 |11:43

Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi