Tagi: hoitoala

LEHTIKUVA

Hallitus siirtää 0,7 hoitajan henkilöstömitoituksen voimaantuloa 1.1.2028 saakka. Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää kertoi täysistunnossa tiistaina, ettei hoitajamitoituksen nosto iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon yksiköissä ratkaise sitä ongelmaa, ettei Suomessa yksinkertaisesti ole riittävästi hoitoalan henkilökuntaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tuoreessa työ- ja elinkeinoministeriön raportissa palastellaan kotimaisen työvoiman saatavuuden vaikeuksia eri osa-alueisiin ja analysoidaan laajasti työmarkkinoiden ongelmia. Raportin tuloksista on selvästi havaittavissa, että työntekijöiden palkkaamisen vaikeudet johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että tarvittavaa työvoimaa ei olisi saatavilla. Työperäistä maahanmuuttoa raportissa esitetään kohdennettavaksi vain korkean tuottavuuden aloille, joissa palkkataso on vähintään 85 prosenttia suomalaisten mediaanipalkasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tiedotusvälineissä uutisoitiin hiljattain, että Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) psykiatrian yksikön psykoosiosastolla tapahtui vakava välikohtaus, kun täysi-ikäinen potilas hyökkäsi henkilökunnan kimppuun teräasetta käyttäen. Poliisi tutkii väkivallantekoa kolmena törkeänä pahoinpitelynä. Yksi hyökkäyksen kohteena olleista hoitajista kertoi tiedotusvälineissä, että meneillään oli hoitotoimenpide, jonka aikana potilas ryntäsi hoitajia kohti.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/HS

Valtamediassa on tällä viikolla reagoitu vaihtelevasti perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämiin tietoihin siitä, että työperäinen maahanmuutto lähinnä rasittaa ja kuormittaa hoitoalaa ja sen henkilöstöä. Purran tiedot perustuvat hoitajaliitto SuPerin asiantuntijalausuntoon. Esimerkiksi Ilta-Sanomat huomauttaa, että Purra on siteerannut lausuntoa pääpiirteissään oikein. Sen sijaan Helsingin Sanomat lähti laukalle.  Lue lisää >

YLE

Ylen puoluejohtajatentissä eilen tuli jälleen esille, että demareilla ja kokoomuksella ei juuri ole halua löytää keinoja siihen, miten Suomessa oleva satojen tuhansien työnhakijoiden joukko saataisiin työllistettyä, vaan molemmat puolueet haluavat täyttää avoimet työpaikat maahanmuuttajilla. Pääministeri Sanna Marin olisi jopa valmis joustamaan kielitaitovaatimuksista, jotta maahanmuuttajat voisivat työllistyä sotealalle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Suomessa sanotaan olevan pulaa työvoimasta, etenkin sairaanhoitajista. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet tarjoavat ratkaisuksi sitä, että Suomeen tuotaisiin matalaan palkkaan tyytyviä hoitajia EU:n ulkopuolelta, esimerkiksi Filippiineiltä. Hoitoalan ammattiliiton mukaan ulkomailta tuotava työvoima kuitenkin saattaa pikemminkin olla haitaksi työtehtävissä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Koronaepidemian aikaan työskennelleistä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöistä monet ovat jäämässä ilman sovittua ylimääräistä koronakorvausta. Korvaus tulee maksuun huhtikuussa. – Kyseessä on suuri harhaanjohtaminen ja sanojen syöminen, jollaiseen sotealalla ei ole varaa. Koronakorvaukset kuuluvat henkilöstölle, kansanedustaja, sosiaali ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen vaatii.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomea vaivaa krooninen, kotihoitoon ulottuva vanhustenhoidon kriisi sekä terveydenhuollon kriisi, joka koettelee päivystyksiä ja sairaaloita. Näihin kriiseihin, joita perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt kansanedustaja Arja Juvonen pitää kansallisena häpeätilana, ei Marinin hallitus ole tehnyt yhtään ratkaisuehdotusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hoitoalaa järkyttäneestä potilasturvallisuuslaista äänestettiin eduskunnassa tänään. Laki on pakkotyölaki, sillä se antaa aluehallintovirastoille oikeuden murtaa lakkoja ja mahdollistaa työtaistelevien hoitajien pakottamisen töihin. Hallituksen päätöksestä järkyttynyt ja surullinen kansanedustaja Sanna Antikainen pelkää lain karkottavan nykyisetkin hoitajat alalta tai jopa maasta.  Lue lisää >