Kappalainen Antti Kruus ottaa poliittisesti ja voimakkaasti kantaa evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan.
– Minusta on tullut perussuomalainen. Kannatan oikeistolaista talouspolitiikkaakin, jota Riikka Purra ajaa.
Kirkon kannat muistuttavat vihervasemmistoa
Kruus sanoo, että kirkon ja piispojen kannat muistuttavat demareita, vihreitä ja vasemmistoliittoa.
– Tätä samaa ovat sanoneet myös Jussi Halla-aho ja Sebastian Tynkkynen. Näyttää siltä, että kirkossa on sosiaalidemokraattisia mielipiteitä, vaikka suuri osa seurakuntalaisista on oikeistolaisia. Heille pitäisi antaa tilaa. Lehdistö taas on niin vasemmalla. Onneksi olen löytänyt Facebookin, jossa voin esittää mielipiteitä, joilla on vaikutusta.
Kruusilla on Facebookissa 7 600 seuraajaa, ja hän julkaisee päivityksiä tiheästi. Aiheita ovat muun muassa Israel ja Gaza, islam ja Pride. Lisäksi hän puhuu ajankohtaisista asioista TV7-kanavalla ohjelmassa Kirkossa keskustellaan.
Kirkon toimintaa saa Kruusin mielestä kritisoida. Tuomiokapitulikin on sanonut, että sananvapauteen kuuluu kärjekkäiden mielipiteiden esittäminen.
– Tällaista sananvapautta olen somessa käyttänyt. Jos kirjoitan jostain kärjekkäästi Facebookissa, toivon, että keskustelua jatketaan siellä. Facebookissa minulla voi olla provokatiivisia päivityksiä, mutta ei henkilöön meneviä, koska se on laitonta.
Tulkaa kaikki -liike ajaa uudistuksia kirkkoon
Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali, Kruus painottaa. Se ajaa asioita, jotka nousevat evankeliumista ja Raamatusta.
– Pidetään esimerkiksi huolta heikoimmista. Nämä arvot tulkitaan helposti vasemmistolaisiksi, vaikka kaikki puolueethan niitä pitävät esillä.
Kirkossa päätöksenteko on demokraattista. Seurakuntavaalit ovat pian tulossa. Äänestyspäivä on 15. marraskuuta.
Kruus kertoo 21 vuotta sitten perustetusta Tulkaa kaikki -liikkeestä, jonka tarkoituksena on kirkollispoliittisen vaikuttamisen kautta avata kirkkoa myös vähemmistöryhmille.
– Se on uudistuksia ajava järjestö, joka on kallellaan vasemmalle. Demarit ja vihreät tekivät kirkollista ohjelmaa vaaleihin ja hyökkäävät herätysliikkeitä vastaan, koska ne koetaan vanhanaikaisiksi.
Tulkaa kaikki -liike on edistänyt kirkon uudistuksia aktiivisesti.
– He eivät ole kiinnostuneet dogmaattisista eli opillisista kysymyksistä. Tulkaa kaikki -liikkeen porukkaa ei juuri näy messuissa toisin kuin konservatiiveja. Tämä on yleinen havainto. He käyttävät vain valtaa kirkossa.
Naispappeja ja sateenkaarimessuja
Naispappeus on Kruusin mielestä isompi kysymys. Naispappeus hyväksyttiin Suomessa neljäkymmentä vuotta sitten.
– Naispapit ovat enemmän keskittyneet pehmeisiin asioihin, kuten humanistisiin ja sielunhoidollisiin kysymyksiin. He haluavat uudistaa kirkkoa ja ovat tuoneet sinne joogan ja sateenkaarimessut.
– Meillä on myös kolme naispiispaa, joiden aikana kirkon suunta on muuttunut. Eikä tämä ole naisvihaa vaan akateeminen mielipide, Kruus painottaa.
– Sitä paitsi suuri osa kirkkokansastakin on heidän puolellaan. Itse konservatiivina näen sen ongelmallisena, että kirkko poikkeaa Jumalan sanan opetuksesta.
Samaa sukupuolta olevien vihkiminen jakaa mielipiteitä
Samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkiminen jakaa mielipiteitä. Piispainkokous antoi vuonna 2025 tuomiokapituleille pastoraalisen ohjeen avioliittoon vihkimistä tai siunaamista pyytävien samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä. Käytännöt vaihtelevat seurakunnittain.
– Kun Tapiolan seurakunnassa sallittiin samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkiminen, kolmen vuoden aikana on vihitty vain yksi pariskunta. Seurakuntalaiset äänestivät kuitenkin jaloillaan ja kymmeniä ihmisiä erosi kirkosta, Kruus kertoo.
Kun pohditaan kirkon nykytilaa, Kruus nostaa esille virkakysymyksen pappeudesta.
– Onko pappeus tarkoitettu pelkästään miehille vai myös naisille? Herätysliikkeet, kuten Sley (Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys) ja Kansanlähetysseura eivät suostu tekemään töitä naispappien kanssa. Tämän takia niiden ehtoollisenvietto-oikeutta on paikoitellen rajattu.
Pride herättää närkästystä
Pride-aate on yksi teemoista, joihin Antti Kruus on ottanut kantaa.
– Pride pitäisi rajoittaa koskemaan vain yli 18-vuotiaita. Sukupuolivähemmistöiltä ei puutu Suomessa yhtään asiaa, ja uudistukset ovat menneet läpi.
Kruus sanoo, että Pride on politisoitunut eikä se hyväksy mukaan toimintaansa kokoomusta, perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja. Evankelis-luterilainen kirkko on ainoa uskonnollinen yhteisö mukana toiminnassa.
– Itse suhtaudun myönteisesti sukupuolivähemmistöihin. Lähelläni on ihmisiä, jotka heitä edustavat. Mutta Pride herättää närkästystä.
Palestiinassa ei tehdä kansanmurhaa
Kruusin mielestä on järkyttävää, että lipputankoihin vedetään Pride-lippuja.
Pride-aate on laajentanut agendaansa pro-Palestiinan suuntaan.
– Media on saanut aikaan sen, että suomalaiset ovat Palestiinan puolella. Seuraan Israelista kertovia ohjelmia, eikä siellä ole tehty mitään kansanmurhaa, mikä on fakta. Toimittajien tiedot olivat usein Hamasin välittämiä viestejä, Kruus sanoo.
– Israel toimii moraalisesti oikein. Kaupunkisotaan perehtyneet sotilasasiantuntijat ovat todenneet, että Israelin puolustusvoimat pyrkii kaikin tavoin välttämään siviiliuhreja. Tunnelit on rakennettu Hamas-joukoille koulujen, sairaaloiden ja moskeijoiden alle. Kun Israel varoittaa iskuista siviilejä, Hamasin sotilaat estävät omiaan pakenemasta.
Iran antoi Putinille syntymäpäivälahjan
Kruus toteaa, että islam on sekä uskonto että poliittinen järjestelmä. Hamasin, Hizbollahin ja muiden terroristiryhmien tavoitteena on ajaa juutalaiset pois Israelista. Hamasin yllätyshyökkäys Israeliin tehtiin 7. lokakuuta kolme vuotta sitten. Silloin oli presidentti Vladimir Putinin syntymäpäivä.
– Se oli Putinille syntymäpäivälahja Iranilta. Huomio kääntyi Ukrainasta Gazaan.
Kruusin mielestä Suomessa ongelmana on se, että ulkoministeriö on liian vasemmistolainen, mikä on Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan peruja.
– Heti Hamasin hirvittävän hyökkäyksen jälkeen nuoret ulkoministeriön virkamiehet antoivat poliittisen lausunnon, jonka mukaan Israelin toimet pitää tuomita. Vaikuttaa siltä, että sekä presidentti että ulkoministeri kuuntelevat liikaa näitä mielipiteitä.
Islamisaatio käynnissä
Kruusin mukaan Euroopassa on käynnissä islamisaatio, mikä tarkoittaa sitä, että islam-uskovien määrä Euroopassa kasvaa kantaväestöä nopeammin. Suomenkin on syytä olla varuillaan. Radikaalin islamismin leviämiseen Euroopassa pitää suhtautua vakavasti.
– Siksi moskeijoiden toimintaa pitäisi jollakin tavoin valvoa, ettei radikaali islam pääse edistymään. Tämä on myös Suomeen tulleiden rauhantahtoisten muslimien tahto. Jos radikaalien islamistien maahanpääsyä Suomeen ei rajoiteta, Suomikin saattaa olla sadan vuoden päästä islamilainen valtio, jossa noudatetaan sharia-lakia.
– Englannissa toimii jo nyt epävirallisia sharia-neuvostoja. Juutalaisviha on moninkertaistunut maailmalla. SDP pyrkii saamaan tulevissa vaaleissa maahanmuuttajien ääniä. Yle ja Hesari lietsovat tätä kehitystä, kun haastattelevat Lähi-idän asiantuntijoita Hannu Juusolaa ja Timo R. Stewartia.
Vielä on kaikki mahdollisuudet toimia.
– Vapaa some on tärkein motivaatio, koska mediassa on niin paha vinouma vasemmalle.
Kirkon tärkein tehtävä on messun toimittaminen
Antti Kruus näkee kirkon toiminnassa paljon hyvää.
– Kaikkein tärkeintä on pyhän messun toimittaminen ja viettäminen.
Hän on nähnyt, että messuun tulee nuoria, ensin poikia ja sitten tyttöjä.
– Tähän kirkon pitäisi vastata eikä aina vain puhua samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Kirkolla vahva julistus ja hyvä sanoma
On myös tärkeää antaa lohdutusta ihmisille, kun esimerkiksi siunataan hautaan tai annetaan sielunhoitoa.
– Kirkko tekee erittäin hyvää diakoniatyötä, lapsityötä, nuorisotyötä ja perhetyötä.
– Meillä on edelleen vahva julistus ja hyvä sanoma. Enemmistö papeista uskoo Jumalaan, mikä näkyy heidän puheissaan.
Kruus on myös matkanjohtaja, joka on järjestänyt peräti 150 pyhiinvaellusta. Tuorein reissu vei Italiaan.
– Franciscus Assisilaisen kuolemasta tuli kuluneeksi 800 vuotta, ja sen tähden teimme pyhiinvaellusmatkan Italiaan. Mukana oli yhteensä 43 pyhiinvaeltajaa.