

PS ARKISTO
Leena Meri Ylen aamussa: ”Uhkana on, että ihmisillä tulee nälkä mahaan ja kylmä tupaan”
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri oli keskustelemassa Ylen aamussa. Ohjelman aiheena oli muun muassa hoitajamitoituksen voimaantulon lykkääminen. Hoitajamitoituksen lykkäämisen sijasta pitäisi Meren mielestä resurssit laittaa viimein kuntoon.
– Nyt pitää muistaa, miksi hoitajamitoituksesta on päätetty. Meidän muistisairaat ja vaativaa hoitoa tarvitsevat vanhuksemme olivat heitteillä. Tähän reagoimiseksi säädettiin hoitajamitoituksesta, mutta resursseja ja keinoja hoitajien palkkojen ja työolojen parantamiseksi ei hallitus kuitenkaan ole esittänyt, vaikka laki säädettiin jo pari vuotta sitten, kertoi Leena Meri.
– Työntekijät ja potilaat kärsivät, mikäli hoitajamitoituksesta luovutaan. Uusia hoitajia ei tule, kun työolot ja palkkaus eivät ole kunnossa. Työkavereiden puuttuessa väsyvät viimeisetkin hoitajat ja poistuvat alalta. Kysymys on viime kädessä rahasta, kuten esimerkiksi Superin puheenjohtaja Paavola ja Tehyn Rytkönen ovat tuoneet esille.
Yli 70 000 sotealan ammattilaista muissa töissä
Vihreiden Iiris Suomela ja keskustan Joonas Könttä tarjosivat ratkaisuksi työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Meri toi esiin alalta poistuneet ammattilaiset, joiden houkuttelu takaisin alalle on mahdollista.
– Meillä on yli 70 000 koulutettua sotealan ammattilaista, jotka ovat ihan muissa töissä. Heidän saamisensa takaisin alalle on ensiarvoisen tärkeää niin hoitajapulan ratkaisemiseksi kuin jo alalla olevien työolojen parantamiseksi.
– Kielitaidottomien kolmansien maiden kansalaisten sijasta perussuomalaiset haluaa panostaa jo maassa oleviin, ammattitaitoisiin suomalaisiin. Heidän saamisensa takaisin hoitoalalle on mahdollista, jos alan veto- ja pitovoima on kunnossa, Meri esitti.
Sähkön hinta jopa kolminkertaistunut vuodessa
Keskustelussa puhuttiin myös siitä, miten korkeaa sähkön hintaa voidaan alentaa.
– Tilanne on järkyttävä. Sähkön hinta on jo tähän mennessä ainakin kaksin-kolminkertaistunut vuodessa, ja ruuan hinta noussut paljon. Uhkana on, että ihmisillä tulee nälkä mahaan ja kylmä tupaan, ellei kovimpia hinnannousuja estetä ja suomalaisia auteta. Pulassa ovat pienituloisten lisäksi nyt myös jo keskituloiset, joten ongelma on vakava, Meri huomautti.
Päästökauppa ei nyt toimi oikein
Meri toi esiin niitä lukuisia keinoja, joita perussuomalaiset ovat pitäneet esillä. Kritiikkiä sai hallituksen hidas päätöksenteko, vaikka tilanne on ollut tiedossa jo kuukausikaupalla.
– EU:n päästökauppa nostaa sähkön hintaa eikä toimi nyt oikein esimerkiksi Saksan lisätessä kivihiilen käyttöä. Päästökaupan keskeyttäminen pitäisi nostaa pikaisesti EU-pöydissä esille, sillä se laskisi hintoja arviolta jopa 30–50 prosenttia. Kansallisina toimina olemme esittäneet muun muassa sähkön hintakattoa, sähköveron alennuksia tai suoraa tukea kuluttajille, kuten esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa on tehty. Eli keinoja kyllä löytyy. Tärkeintä on, että hallitus saisi päätöksiä aikaiseksi, Meri totesi.
Nyt pitää mennä realismi edellä
Meri peräänkuulutti realismia Suomen maailman kunnianhimoisimpaan ilmastotavoitteeseen.
– Nyt pitää mennä realismi edellä. Meillä on kriisi päällä, ja on aika huolehtia ihmisten perustarpeista. Ideologiset hankkeet tulee jättää toistaiseksi sivuun. Tämän on ymmärtänyt myös tasavallan presidentti Niinistö, joka on todennut, että ilmastonmuutos ei odota, mutta ei odota nälkäkään.
– Turve tulee saada jatkossa pysyväksi osaksi maan huoltovarmuutta, ja se tulee luokitella uusiutuvaksi energiaksi kuten Ruotsissa on tehty. Lisäksi maailman kunnianhimoisimmista ilmastotavoitteista pitää tinkiä, sillä tällä hetkellä Suomi kurjistaa kansalaisten ostovoimaa ja heikentää kilpailukykyä asettamalla 15 vuotta tiukemmat ilmastotavoitteet kuin muut EU-maat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Joonas Könttä hoitajien työolot ylikunnianhimoiset tavoitteet Ylen aamu hoitajien palkat hintakatto Iiris Suomela ostovoima sähkön hinta ruuan hinta hoitajapula hoitajamitoitus pieni- ja keskituloiset sähkövero hoitoala Työperäinen maahanmuutto Ilmastonmuutos Kivihiili Päästökauppa Leena Meri Saksa Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jopa 160 apteekin toiminta loppumassa – PS-kansanedustaja Kaisa Juuso: ”Lääkehuollon uudistus on pommi”

Sähkön ja polttoaineiden hinnannousu sekä laukalle lähtenyt inflaatio nakertavat suomalaisten kukkaroa – Sanna Antikainen moittii: Suomen hallitus ei tee juuri mitään

Perussuomalaiset esittää toimenpiteitä sähkön hinnan alentamiseen – Päästökauppa tauolle, turve takaisin ja uusiutuvaksi, uusi sähkökauppamalli

Kotitalouksien ahdinko jatkuu – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Saadaanko sähkön hinnan nousuun konkreettista apua nyt, vai katsellaanko vaalien jälkeen?

Purra vaatii pikaisia toimenpiteitä: ”Edessämme voi olla humanitaarinen kriisi omassa maassamme”

Perussuomalaiset vaatii turpeen takaisin osaksi energiapalettia – Purra: ”Energiapoliittiset ratkaisut täytyy tehdä järki ja kansallinen etu edellä”

Elomaa: Sähkön hinnannousu on romuttamassa monen suomalaisen talouden

Hallitus munasi hoitajamitoituksen toteutumisen kuhnailulla ja kitsastelulla – Juvonen: Asia on tuotava eduskunnan laajaan keskusteluun kaikkien puolueiden kesken

Perussuomalaiset vaatii turvetuotannon palauttamista – Purra: ”Turpeella erittäin tärkeä merkitys maamme omavaraisuudelle ja huoltovarmuudelle”
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
















