

Kotitalouksien ahdinko jatkuu – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Saadaanko sähkön hinnan nousuun konkreettista apua nyt, vai katsellaanko vaalien jälkeen?
Kansanedustaja Jussi Wihonen (ps.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen sähkön hinnan noususta ja kansalaisten tukemisesta tulevana talvena.
– Venäjän aloittaman sodan ja sen seurauksena tehtyjen pakotteiden seurauksena ympäri Eurooppaa on jouduttu heräämään todellisuuteen, jossa joudutaan tulemaan toimeen ilman Venäjältä tuotua energiaa. Erityisesti muualla Euroopassa, jossa käytetään enemmän maakaasua, on tulevana talvena edessä varmasti ankaria aikoja, kansanedustaja Jussi Wihonen kuvaa tilannetta.
Suomessa maakaasun osuus ei ole yhtä merkittävä, mutta vaikutukset ovat näkyneet täälläkin ja erityisesti sähkön hinnan osalta on nähty huomattavia korotuksia. Olkiluodon kolmosreaktorin käyttöönotto tuo toivottavasti hieman helpotusta tilanteeseen, mutta sähkön tuonnin osalta voi olla edessä vaikeita aikoja.
Lisäkustannuksia voi tulla jopa tuhansia euroja
Inflaatio on nostanut hintoja ja elämisen kustannuksia. Esimerkiksi ruuan ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet huomattavasti viime vuosista. Wihosen mukaan uhkana on nyt, että lisälaskua tulee sähkön hinnan noususta:
– Erityisesti sähkölämmitystä hyödyntävissä kotitalouksissa pelätään pahinta ja lisäkustannuksista puhutaan sadoissa, jopa tuhansissa euroissa.
– Ylhäältä voidaan antaa vinkkejä energiasäästöön ja varautumiseen, mutta konkreettista apua se ei kotitalouksille tarjoa. Jokainen ymmärtää, että yhtäkkinen, monen sadan euron lisäys menoihin ei voi olla vaikuttamatta muuhun elämään ja menoihin, Wihonen toteaa.
Kansalaiset tarvitsevat apua nyt
– Kansalaiset tarvitsevat apua ja turvaa nyt eikä kuukausien päästä, seuraavalla vaalikaudella.
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen kysyy hallitukselta, miten se aikoo kompensoida hintojen moninkertaistumisen palkansaajille ja asuntovelallisille, joiden käyttövara ei riitä yllättäen ja täysin hallitsemattomasti nousseisiin energiakustannuksiin, joihin ei ole voinut varautua ennalta. Hän haluaa tietää myös, mitä konkreettisia tukitoimia hallitus aikoo esittää tulevan talven energiakriisistä selviämiseksi ja aikooko hallitus toteuttaa niitä ennen vaalikauden loppua.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähkön tuonti Olkiluoto 3 venäläinen maakaasu energiakustannukset Venäjän hyökkäys Venäjän energia asuntovelalliset energiakriisi energiansäästö tukitoimet Jussi Wihonen sähkön hinta ruuan hinta kirjallinen kysymys palkansaajat Eurooppa Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sähkön ja polttoaineiden hinnannousu sekä laukalle lähtenyt inflaatio nakertavat suomalaisten kukkaroa – Sanna Antikainen moittii: Suomen hallitus ei tee juuri mitään

Perussuomalaiset esittää toimenpiteitä sähkön hinnan alentamiseen – Päästökauppa tauolle, turve takaisin ja uusiutuvaksi, uusi sähkökauppamalli

Perussuomalaiset: Hallituksen julistettava energiahätätila – ”Tärkeintä on se, että kansalaisten sähkölaskut pienenevät”

Leena Meri: Sähkön hinta nousee ja hallitus lomailee – ”Tilanne on täysin kestämätön”

Jari Ronkainen väitetystä sähkön hintavaikuttamisesta: ”Jos väite pitää paikkansa, päitä vaaditaan vadille Fortumin hallinnossa”

Kansanedustaja Lulu Ranne vaatii selvitystä Fortumin sähkön väitetystä suhmuroinnista: ”Eurooppalaiset energiamarkkinat alttiita hintamanipulaatiolle”

Leena Meri Ylen aamussa: ”Uhkana on, että ihmisillä tulee nälkä mahaan ja kylmä tupaan”

Venäläistä energiaa virtaa edelleen länteen – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Miten estetään Venäjä-pakotteiden kiertäminen?

Sähkölasku voi jopa kymmenkertaistua – Wihonen vaatii hallitukselta toimia, etteivät suomalaiset joudu ulosoton asiakkaiksi ja maksukyvyttömyyteen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













