

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Hallituksen julistettava energiahätätila – ”Tärkeintä on se, että kansalaisten sähkölaskut pienenevät”
Monessa kotitaloudessa mietitään, riittääkö sähköä ensi talvena ja mitä se maksaa. Joitakin perheitä uhkaa jopa tuhansien eurojen lisälasku. Samaan aikaan kallis polttoaine leikkaa ostovoimaa. Perussuomalaiset esittää energiakriisiin vastaamiseksi laajaa keinovalikoimaa, kuten veronalennuksia. – Myös EU-pöydissä on syytä pohtia, olisiko aika laittaa päästökauppa hetkeksi tauolle. Koska olemme keskellä energiasotaa, kaikki keinot on otettava käyttöön, sanoo kansanedustaja Leena Meri.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri kehottaa hallitusta julistamaan energiahätätilan poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa energian hinnannousu leikkaa rajusti suomalaisten ostovoimaa.
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valmis tulemaan vaikka huomenna eduskuntaan istumaan, jos te esityksiä tuotte. Olen iloinen, jos lupasit että hintakattoa olisi tuloillaan, Meri sanoi sanoi A-studiossa eilen vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Jussi Saramolle.
Saramo arvelee, että nyt voisi ehkä ryhtyä valmistelemaan sähkön hintakattoa, jotta hallitus voisi tehdä siitä päätöksiä.
Moni maa kompensoinut hinnannousua
Moni Euroopan maa, kuten Ruotsi ja Norja, on jo rahallisesti kompensoinut energian hintoja omille kansalaisilleen.
Meri muistuttaa, että samaan aikaan kun sähkö kallistuu, myös polttoaineiden hinnat ovat nousseet rajusti alkuvuodesta lähtien ja inflaatio nakertaa kansan ostovoimaa.
– Ihmisillä on juuri nyt tosi tiukkaa rahojen kanssa, joten perussuomalaisten mielestä – ja henkilökohtaisestikin olen sitä mieltä – energian hintoja olisi syytä kompensoida.
Meren mielestä tärkeintä on, että kansalaisten sähkölaskut pienenevät. Perussuomalaiset pitää sähkön hintakaton ohella esillä myös arvonlisäverotuksen alentamista.
Ratkaisuja voidaan Meren mukaan hakea myös EU-tasolla.
– EU-pöydissä olisi syytä pohtia, olisiko aika laittaa päästökauppa hetkeksi tauolle. Sillä ei tällä hetkellä ole suurta vaikutusta, koska Euroopassa joudutaan turvautumaan hiileen, ja se sitten nostaa sähkön hintaa. Koska olemme keskellä energiasotaa, kaikki keinot on otettava käyttöön.
Hallitus kehottaa myymään omaisuutta
Korkeista energian hinnoista kärsivät erityisesti keskituloiset palkansaajat, joille ei kuitenkaan näyttäisi olevan tulossa apuja hallitukselta. Yksikään hallituspuolue eikä oppositiosta edes kokoomus halua alentaa polttoaineveroa.
Päähallituspuolue SDP:n linjan mukaisesti tavalliset, 2 500 euroa kuukaudessa ja sitä enemmän ansaitsevat palkansaajat voivat jopa joutua myymään omaisuuttaan energian hintojen nousun vuoksi, sillä veronalennukset eivät ylipäätään kuulu heille.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) puolestaan on patistellut kansalaisia hakemaan Kelan luukulta toimeentulotukea, jos verojen jälkeen palkasta käteen jäävä raha ei riitä sähkölaskun maksamiseen.
Meri tyrmää keskustalaisen valtiovarainministerin linjauksen.
– Pienituloisimpien toimeentulotukiin tehty indeksikorotus on tietysti hyvä asia, mutta hallituksen ohjaus sosiaalituen piiriin on outoa, sillä eihän se voi olla ratkaisu, että lähetämme koko kansan hakemaan toimeentulotukea.
PS leikkaisi kehitysavusta ja EU-tukipaketeista
Perussuomalaisten linjan mukaisesti asiat kuuluu laittaa tärkeysjärjestykseen. Meri huomauttaakin, että sekä ansiotuloveron alennukseen että energian verotuksen alentamiseen tarvittavat rahat voisi ottaa pois toissijaisista menoista, kuten maailman parantamisesta.
Meri muistuttaa, että Suomi maksaa vuodessa 1,3 miljardia euroa kehitysapua, joten se summa on pois suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
– Sieltä olisi otettavissa satoja miljoonia, Meri sanoo.
Hän muistuttaa myös EU-elvytyspaketista, jonka kautta suomalaiset veronmaksajat joutuvat tukemaan eteläisen Euroopan velkamaita yli neljällä miljardilla euroilla.
Vasemmistoliiton Saramo vaikuttaisi puheidensa perusteella elävän tyystin eri todellisuudessa. Saramon mukaan mitään ongelmaa ei ole, koska Suomen maksuosuudet elvytyspaketista alkavat pyöriä vasta tulevina vuosina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka energiakriisi EU-tukipaketit veronalennukset Hätätila lämmityskustannukset toimeentulo tärkeysjärjestys polttoaineverotus ostovoima sähkön hinta pieni- ja keskituloiset veronmaksajat elinkustannukset Päästökauppa Leena Meri Jussi Saramo Inflaatio perussuomalaiset SDP hallitus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muut EU-maat alentavat veroja auttaakseen kansalaisiaan polttoainekriisissä – Suomen hallitusta ei omien kansalaisten ahdinko kiinnosta

Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”

Huippukallis sähkö ja polttoaine köyhdyttävät kansaa – keskustan johdolta ylimielistä puhetta: ”Sopeutukaa uuteen”

Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”

Leena Meri: Sähkön hinta nousee ja hallitus lomailee – ”Tilanne on täysin kestämätön”

Greenpeace yrittää estää kaasunporauksen Pohjanmerellä energiapulan uhatessa Britanniaa

Paunio: Vihreiden 50-vuotinen sota energiaa vastaan saa kauhean loppunäytöksensä ensi talvena

Kansanedustaja Ari Koponen huolissaan energian hinnan jyrkästä noususta: ”Suomen on suojeltava omia kansalaisiaan, sillä kukaan muu ei sitä tee”

Sähkön ja polttoaineiden hinnannousu sekä laukalle lähtenyt inflaatio nakertavat suomalaisten kukkaroa – Sanna Antikainen moittii: Suomen hallitus ei tee juuri mitään
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













