Tagi: veronalennukset

LEHTIKUVA

Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps.) vaatii julkisen talouden pienentämistä – ei leikkaamalla peruspalveluista, vaan luopumalla suomalaisten hyvinvoinnin kannalta epäoleellisista ja vahingollisista toiminnoista ja menoista. Eduskunta kävi tänään valtion ensi vuoden budjetin lähetekeskustelua.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Pääministeri Sanna Marinin ja valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan kunnianhimoiset ilmastotoimet ja vihreä talous luovat Suomeen uutta työllisyyttä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti, että ilmastotoimet vaikuttavat myös toiseen suuntaan ja että jotkut työpaikat saattavat jopa vähentyä. – Jotkut hyötyvät ja jotkut joutuvat maksamaan, Purra sanoi eilen Ylen A-Talkissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset moitti suullisella kyselytunnilla hallituksen verotusratkaisuja ja vaati kertomaan, onko veronkorotuksia tulossa lisää. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne huomautti, että tuloista jää yhä vähemmän käteen, kun lämmitysöljyn, bensan ja dieselin verotusta kiristettiin hallituksen toimesta. Yritykset taas joutuvat lisäämään kuluja hintoihin, joka vähentää asiakkaita ja investointikykyä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Koronakriisi on romahduttanut palvelujen kysyntää ja johtanut liikevaihdon merkittävään supistumiseen monissa palvelualan yrityksissä. Hallitus on rajoittanut monien toimialojen toimintaa, ja sen myötä tilanne on edelleen kevään mittaan pahenemassa. Kansanedustaja Kaisa Juuso toivoo hallitukselta arvonlisäveron tilapäistä alentamista, jotta pahimmalta konkurssiaallolta vältyttäisiin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Maan hallitus heitti johtajuuden sijaan kriisipallon THL:n syliin ja luki papereista heidän ohjeistuksiaan kansalle. Eli maata periaatteessa johti THL, jonka johtajat osoittautuivat asiantuntijuuden sijaan enemmänkin poliittisesti valituiksi virkamiehiksi eli hyväpalkkaisiksi yhteiskunnan eläteiksi, kirjoittaa kansanedustaja Ano Turtiainen tuoreessa blogissaan.  Lue lisää >