

MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Ari Koponen huolissaan energian hinnan jyrkästä noususta: “Suomen on suojeltava omia kansalaisiaan, sillä kukaan muu ei sitä tee”
Sähkön seitsemän vuorokauden keskihinta oli 17,31 senttiä/kWh ja 28 vuorokauden 24,16 snt/kWh. Nämä luvut keskellä kesää kertovat kansanedustaja Ari Koposen mukaan karua kieltä tulevasta talvesta.
– Energian hinnan jyrkkä nousu, kaikkien muiden nousevien kustannusten lisäksi, huolettaa ja puhuttaa kansalaisia, vierailitpa missä päin Suomea tahansa, aloittaa Ari Koponen.
– Etenkin hallituspuolueiden suulla kuulee puhuttavan, että asiaan vaikuttaa vain ja ainoastaan Venäjän sota Ukrainaa vastaan. Omasta mielestäni Suomi olisi voinut ja voisi edelleen tehdä asioita toisin; pitää hintoja matalammalla ja omavaraisuutta korkeammalla laajempaa energiapalettia hyödyntäen, Koponen perustelee.
Ydinvoima kirosana monissa piireissä
EU:n ja Saksan pelleily ydinvoimaa vastaan on pahimmillaan kohtalokasta koko Euroopalle. Samaan aikaan turve ajettiin alas holtittomasti ja täysin turhaan. Turpeen hyöty lämmityksessä, eläinten kuivikkeena, kasvien kasvatuksessa ja työllistäjänä on vailla vertaa, eikä näistä moneenkaan löydy korvaavaa tuotetta.
– Myös hintojen nousun hillitsemiseksi ja huoltovarmuuden turvaamiseksi olisi turpeen säilyttäminen elintärkeää. Energiaomavaraisuuden, maailmanrauhan ja ilmastonmuutoksen kannalta olisi järkevämpää käyttää turvetta kuin venäläistä öljyä tai maakaasua, esittää Koponen.
Ei ideologia vaan järki edellä
Koposen mukaan tarvitaan Suomea ja suomalaisia auttavia energiapoliittisia ratkaisuja, jotka tehdään järki eikä ideologiat tai aatteet edellä.
– Aivan kuten muuallakin, myös Suomessa sähkön pörssissä määräytyvää hintaa pitäisi poikkeusoloissa pystyä rajoittamaan vähintään ensi talven ajaksi niin, että se todella näkyy kansalaisten sähkölaskuissa. Sähkön hintakatto olisi kaikkien ja etenkin hauraimmassa asemassa olevien suomalaisten etu. Meidän on ajateltava itseämme, sillä kukaan muu ei sitä tee. Yhdessä selviämme tästäkin, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Venäjän sotatoimet Ukrainan sota energiaomavaraisuus energian hinnannousu turpeen alasajo omavaraisuus Ari Koponen sähkön hinta Euroopan unioni Ydinvoima Energiapolitiikka Huoltovarmuus Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Asuntolainojen korotkin reippaassa nousussa – kaiken kallistuminen alkaa olla todellinen uhka tavalliselle suomalaiselle

Sähkön hinta taas tapissa – talvesta voi tulla todella kylmä

Perussuomalaiset: Hallituksen julistettava energiahätätila – ”Tärkeintä on se, että kansalaisten sähkölaskut pienenevät”

Leena Meri: Sähkön hinta nousee ja hallitus lomailee – ”Tilanne on täysin kestämätön”

Kotitalouksien ahdinko jatkuu – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Saadaanko sähkön hinnan nousuun konkreettista apua nyt, vai katsellaanko vaalien jälkeen?

Jari Ronkainen väitetystä sähkön hintavaikuttamisesta: ”Jos väite pitää paikkansa, päitä vaaditaan vadille Fortumin hallinnossa”

Kansanedustaja Lulu Ranne vaatii selvitystä Fortumin sähkön väitetystä suhmuroinnista: “Eurooppalaiset energiamarkkinat alttiita hintamanipulaatiolle”

Purra vaatii pikaisia toimenpiteitä: ”Edessämme voi olla humanitaarinen kriisi omassa maassamme”

Perussuomalaiset vaatii turpeen takaisin osaksi energiapalettia – Purra: ”Energiapoliittiset ratkaisut täytyy tehdä järki ja kansallinen etu edellä”
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.