Tagi: Ydinvoima

LEHTIKUVA

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho joutui ensimmäisessä presidenttiehdokkaiden yhteiskeskustelussa kysyttäessä ottamaan kantaa ulkopolitiikan aiheiden lisäksi myös ilmastopolitiikkaan. Halla-ahon mukaan ilmastotoimissa pitäisi hyvetekojen sijaan jatkossa kiinnittää huomiota tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksiin. Myös tavallisten kansalaisten intressit tulisi huomioida.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Laiton toiminta ydinvoimalaa vastaan, mellakkaporukoissa pyöriminen, väkivaltaisten jalkapallohuligaanien kanssa hengailu ja poliisinmurhaajan kannustaminen eivät mediaa haittaa, jos niihin on syyllistynyt vasemmistolainen ministeri. Äärivasemmistolainen vihapuhe ja jopa väkivalta tuntuvat olevan Suomessa paljon hyväksytympiä kuin äärioikeistolainen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Saksan viimeiset ydinvoimalat suljettiin viime viikonloppuna. Tapausta on juhlittu vihreissä piireissä laajasti. Euroopan vihreän puolueen puheenjohtajan mielestä ydinvoimaloiden sulkeutuminen oli parempaa kuin seksi. Jopa katolinen kirkko on ottanut kantaa ydinvoimaloiden sulkemiseen. Käytännössä ilmastopäästöt tulevat kasvamaan, kun ydinvoima korvataan hiilellä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä 1990-2000-luvuilla toiminut entinen SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen vieraili tällä viikolla työmies Matti Putkosen elämäkertateoksen julkistamistilaisuudessa. Siellä Lipponen kertoi itse aiemmasta roolistaan Venäjä-vetoisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön lobbaajana ja konsulttina vuosina 2008–2022. Lipposen mukaan hän tuli itse verrattain myöhään mukaan suureen energiahankkeeseen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten tuore energia-, ilmasto- ja teollisuuspoliittinen ohjelma Sinivalkoinen siirtymä esittelee teknisesti ja taloudellisesti kestäviä toimenpiteitä, joilla sekä minimoidaan päästöjä että samalla lasketaan sähkön ja polttoaineiden hintoja. Ohjelman toimenpiteiden myötä samalla annetaan suomalaisille työtä, ostovoimaa ja hyvinvointia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan viime vuosina koetut kansainväliset kriisit ovat opettaneet, että Suomen huoltovarmuuden taso pitää jatkossakin pystyä turvaamaan poikkeusaikoina. – Kaikki se, mitä voidaan tehdä kotimaassa, on syytä tehdä niin hyvin kuin mahdollista, Tavio sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsin porvarihallitus tuo valtiopäiville esityksen, joka mahdollistaa useamman uuden ydinvoimalan rakentamisen lähivuosina. Näin rajoitus korkeintaan kymmenestä reaktorista valtakunnassa joutaa romukoppaan. Myös kolmen paikkakunnan periaatteesta luovutaan ja erikokoisia ydinvoimaloita voidaan tulevaisuudessa rakentaa sinne missä sähköä tarvitaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Elinkeinoelämän keskusliiton eilisessä vaalitentissä kaikki eduskuntapuolueiden johtajat, vasemmistoliiton Li Anderssonia lukuun ottamatta, ilmoittivat kannattavansa lisäydinvoimaa ensi vaalikaudella. Perussuomalaiset vaatii laajaa energiapalettia, johon sisältyvät edelleen myös kivihiili ja turve.  Lue lisää >