

LEHTIKUVA
Tehtaita nurin, työpaikat kiven alla – Saksan hallitusta vaaditaan luopumaan ”ilmastososialismista” lasten tulevaisuuden pelastamiseksi
Lähes paikoilleen jämähtäneen energiakäänteen jättikulut romuttavat saksalaista sosiaalivaltiota. Saksan suurimman päivälehden päätoimittaja vaatii liittokansleri Merziä luopumaan ”ilmastososialismista” saksalaisten lasten tulevaisuuden pelastamiseksi. Teollisuudessa pakataan laukkuja.
Vallankumoukselliseksi ja koko muulle maailmalle malliksi tarkoitettu energiakäänne jumittaa kaikilta osiltaan.
Sähköautoja on liikenteessä vain pieni osa suunnitellusta. Rakennuskannan energiasaneerauksissa ei ole edetty juuri lainkaan. Hiilijunille on annettu rautateillä etuajo-oikeus.
Paluu fossiilisilla polttoaineilla tuotettuun energiaan on edessä, kun suljettujen ydinvoimaloiden korvaamiseksi ollaan rakentamassa kymmeniä maakaasulla toimivia voimaloita.
Teollisuus ja kansa maksavat kovaa hintaa
Teollisuus ja kansalaiset maksavat kovaa hintaa liittokansleri Angela Merkelin (CDU) aikana aloitetusta ja Olaf Scholzin (sd) ja Friedrich Merzin (CDU) hallitusten jatkamasta energiakäänteestä.
Lukuisat suuret teollisuuslaitokset, kuten Volkswagen ja Bosch ovat karsimassa työpaikkoja ja lakkauttamassa tehtaita. Konkurssien määrä rikkoo ennätyksiä. Viime vuonna Saksassa teki konkurssin 21 812 yritystä, mikä on lähes neljännestä enemmän kuin edellisvuonna. Vauhti jatkuu myös tänä vuonna.
Useat yritykset ovat siirtämässä tuotantoaan halvemman energian maihin. Talonomistajat ja vuokralla asuvat ovat pulassa kallistuvien energialaskujen takia.
Kiinteistökauppaa hyydyttää epätietoisuus siitä, millä tavalla rakennuksia saa lämmittää.
Neljä miljoonaa kotitaloutta ei kyennyt maksamaan viime vuonna sähkö- ja kaasulaskuaan. Eniten kallistunut energia aiheutti maksuvaikeuksia vuokra-asunnoissa asuville.
Massiivisesti uutta velkaa
Akuuttia rahapulaa pahentaa energiakäänteen lisäksi Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainana tukeminen, vuosikymmenien aikana rämäkuntoon päästetyn armeijan ja infrastruktuurin nykyaikaistaminen sekä maahanmuuton ja yhä jatkuvan siirtolaisvirran aiheuttamat kulut.
Valtiontalouden katastrofia yritetään välttää massiivisella lainanotolla. Infrastruktuurin modernisointiin aiotaan ottaa lainaa 500 miljardia euroa. Sata miljardia siitä käytetään vihreiden vaatimuksesta ilmastonsuojeluun.
Armeijan uudistamiseen lainaa on mahdollista ottaa velkajarrun löysäämisen jälkeen yli tuhat miljardia euroa. Ennestään Saksalla on velkaa yli 2 500 miljardia euroa.
Ilmastoneutraaliksi hinnalla millä hyvänsä
Nopeasta velkaantumisesta ja valtion talouden rapautumisesta huolimatta Merzin kristillisdemokraattien ja demarien hallitus aikoo pitää kiinni tavoitteesta tehdä Saksasta vuoteen 2045 mennessä energiakäänteen avulla ilmastoneutraali.
Tavoitteesta ei ole tingitty, vaikka energiakäänteen vauhdittama talouden jyrkkä alamäki ja akuutti rahapula kaikilla yhteiskunnan tasoilla uhkaavat saksalaisen sosiaalivaltion perusteita.
Saksan uusi talous- ja energiaministeri Katherina Reiche (CDU) suosittelee kuitenkin monien teollisuus- ja talouspiirien pettymykseksi, että Saksa jatkaa energia- ja ilmastopolitiikassa edeltäjänsä, epäonnistuneen energiakäänteen ikoniksi muodostuneen Robert Habeckin (vihr) linjalla.
Vihreillä on hallitus hyppysissään
Pettymystä lisää liittokansleri Merzin ennen vaaleja antama lupaus muuttaa Saksan suuntaan energiapolitiikassa. Hallituskumppanina oleville sosialidemokraateille tämä ei kuitenkaan sopinut.
Hallitus joutuu kuuntelemaan tässä myös vihreitä ja vasemmistopuolue Linkeä, joiden tuesta se on riippuvainen perustuslakimuutoksia edellyttävissä asioissa.
Kun paitsioon pakotetun AfD:n äänet eivät kelpaa, niin vaadittavaa kahden kolmasosan enemmistöä ei synny ilman energiakäänteen pääarkkitehtien ääniä.
Koska Saksa luopui ydinvoimaloistaan ja aikoo luopua vuoteen 2038 mennessä myös hiilivoimaloista, niin sääolosuhteista riippuvaa tuuli- ja aurinkosähköä on tarkoitus vakauttaa 71 uudella maakaasuvoimalalla.
Taloustutkijat varoittavat elintason laskusta
Rajulla energiapolitiikan muutoksella teollisuudestaan elävän 84 miljoonan asukkaan maan talouden perusrakenteisiin on seurauksensa.
Rahat ovat lopussa. Monet taloustukijat valmistelevat saksalaisia elintason laskuun.
Parhaillaan keskustellaan muun muassa viikkotyöajan pidentämisestä, eläkeiän nostamisesta, sosiaalipalvelujen karsimisesta, sosiaaliavun ja työttömyysavun yhdistävän kansalaisrahan ehtojen kiristämisestä sekä terveydenhoidon omavastuuosuuksien korottamisesta.
Rahat ovat vähissä myös koulutoimesta, jossa kirjataan vuosi vuodelta huonompia oppimistuloksia ja jossa koulurakennukset ovat rapistumassa.
Jatkuvasti paheneva tilanne pakottaa saksalaiset kysymään, miten kauan nykyinen meno voi jatkua.
Energiakäänne on ollut vastuutonta kokeilua
Saksan suurimman yksityisen median, Bild-lehden päätoimittaja Marion Horn arvostelee rajusti hallituksen energia- ja ilmastopolitiikkaa.
– Ilmastososialismista on päästävä eroon, jotta lapsillamme olisi Saksassa tulevaisuus, hän vaatii.
Hornin mielestä Saksan energia- ja ilmastopolitiikka on ollut vastuutonta kokeilua.
– Virhepäätökset energian, siirtolaisuuden ja teknologia suhteen on korjattava eikä vain selittää niitä kaunistelemalla, hän kirjoittaa.
– Energiakäänne on tullut maksamaan saksalaisille miljardeja miljardien jälkeen ilman, että energiahuoltovarmuutta olisi pystytty saamaan aikaan.
Käänne maksaa tuhansia miljardeja
Samoilla linjoilla on myös energia-alan analysointiin erikoistunut kansainvälinen Aurora Energy Research -konsulttiyhtiö. Sen laskujen mukaan Saksan energiakäänne tulee maksamaan nykyisillä tavoitteilla ainakin 3 440 miljardia euroa.
Hintaan sisältyy myös yli 4 800 kilometriä uutta sähkönsiirtoverkostoa, joka tarvittaisiin merellä tuotetun tuulisähkön siirtämiseen Etelä-Saksassa sijaitsevan teollisuuden tarpeisiin.
Tällä hetkellä tuulivoiman ylikapasiteettia joudutaan myymään aika ajoin miinushinnalla naapurimaihin tai pistämään myllyt kiinni, josta siitäkin energiantuottaja saa valtiolta korvauksen.
Aikataulu pettää kaikilla lohkoilla
Saksalaisessa DIW-taloustutkimusinstituutissa on laskettu, missä vaiheessa energiakäänteessä olisi juuri tällä hetkellä oltava, jotta ilmastoneutraalisuus olisi mahdollista saavuttaa suunnitelmien mukaan vuoteen 2045 mennessä.
Laskelma osoittaa, että Saksa on myöhässä kaikkien tärkeimpien tekijöiden kohdalla.
Esimerkiksi autokannasta sähköautoja on vain 1,6 miljoonaa, vaikka niitä pitäisi olla alkuperäisen suunnitelman mukaan tällä hetkellä 15 miljoonaa.
Aikataulusta ollaan pahasti myöhässä myös latausasemien, tuulivoiman rakentamisen ja lämpöpumppujen kohdalla.
Liittokanslerilta vaaditaan rehellisyyttä
Vaikka energiakäänne laahaa, niin hallitus ei ole tinkinyt tavoitteesta, että Saksassa kulutetusta sähköstä tuotetaan vuoteen 2030 mennessä 80 prosenttia ja vuoteen 2035 mennessä 100 prosenttia uusiutuvilla tavoilla.
Viime vuonna uusiutuvalla energialla tuotettiin Saksassa kulutetusta sähköstä 54 prosenttia.
Bild-lehden päätoimittaja Horn heittää kirjoituksessaan vakavan kysymyksen, miten Saksa saadaan tällä menolla uudestaan taloudellisesti, teknologisesti ja demokraattisesti kantavalle pohjalle.
Hän vaatii liittokansleri Merziltä rehellisyyttä tunnustaa, että energiakäänne on nykyisessä muodossaan epäonnistunut.
Horn yhtyy Saksi-Anhaltin ja Sachsenin osavaltioiden pääministereihin Reiner Haseloffiin (CDU) ja Michael Kretschmeriin (CDU), jotka vaativat Saksaa luopumaan tavoitteestaan olla ilmastoneutraali vuoteen 2045 mennessä.
– Miksi Saksalle ei kelpaa EU:n ilmastotavoite olla ilmastoneutraali vuonna 2050, tai että ilmastoneutraalisuus olisi saavutettu vuoteen 2045 mennessä 90-prosenttisesti 100 prosentin sijasta, Horn kirjoittaa.
Pääopposition ehdotukset eivät kelpaa
Energiakäänteen takana ovat Saksassa kaikki puolueet pääoppositiopuolue AfD:tä lukuun ottamatta.
Kristillisdemokraattiset CDU ja CSU, SPD, vihreät ja vasemmistopuolue Linke tyrmäsivät liittopäivien talous- ja energiavaliokunnassa syykuussa AfD:n ehdotuksen muuttaa Saksan energiapolitiikan suuntaan.
AfD on esittänyt muun muassa ydinvoimaan ja hiilivoimaan palaamista, kaasukaupan uudelleen aloittamista Venäjän kanssa sekä aurinko- ja tuulivoiman subventoimisen lopettamista.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Marion Horn Katherina Reiche Rainer Haseloff Olof Scholz Michael Kretschmer Bild Robert Habeck vihreä siirtymä Friedrich Merz työpaikat hyvinvointi Yritykset Ydinvoima Angela Merkel Tuulivoima Hiilivoima Energiapolitiikka Saksa vihreät Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kasvuriihen energiapoliittista antia: turve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, ydinvoiman lisäkapasiteetti selvitykseen, hiilinielujen tutkimukseen kohdistetaan lisämääräraha

Donald Trump haluaa lopettaa tuulivoiman rakentamisen: ”Se on kaikkein kalleinta energiaa ja monta kertaa kalliimpaa kuin puhdas maakaasu”
Uusiutuvan energian osalta on nyt selvää, että tuulivoiman vyöry on ohitse Yhdysvalloissa. Trumpin presidenttikaudella sitä ei rakenneta lisää ainakaan merelle. Halvin energianlähde on maakaasu – siksi siihen panostetaan.

Tynkkynen: Eurooppa on energian suhteen Venäjän armoilla, tavaroissa Kiinan armoilla, syntyvyydessä Afrikan armoilla ja puolustuksessa USA:n armoilla
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen summaa nasevaan tyyliinsä Euroopan riippuvuussuhteet.

Akkumateriaalien tuotanto pian viisi kertaa kysyntää suurempaa – Northvolt jo perumassa tehdasinvestoinnin Ruotsiin

Venäjän aloittama Ukrainan sota, vihreä siirtymä, massasiirtolaisuus ja talouden alamäki painavat Saksaa polvilleen
Sotakulut, epäonnistunut vihreä siirtymä, massasiirtolaisuus, kansalaisraha ja jyrkkenevä talouden alamäki olivat sysäämässä Saksaa velkakierteeseen, jota liberaalit eivät halunneet enää jatkaa sillä seurauksella, että hallitus kaatui, ja ennenaikaiset vaalit pidetään helmikuussa.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

BBC kertoi köyhistä isistä, jotka myyvät 5- ja 7-vuotiaita tyttäriään – tyttöjen kohtalo lapsimorsiamina jäi kertomatta
BBC:n tuore artikkeli kertoo afganistanilaisista isistä, jotka myyvät tyttäriään köyhyyden vuoksi. Yksi artikkelissa haastateltu isä kertoo olevansa valmis myymään yhden 7-vuotiaista kaksostyttäristään perheen elättämiseksi. Toinen BBC:n haastattelema isä kertoo puolestaan myyneensä 5-vuotiaan tyttärensä sukulaiselleen saadakseen rahat hänen sairaanhoitokuluihinsa. Artikkelin mukaan tytön on määrä mennä naimisiin 10-vuotiaana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











