Tagi: Angela Merkel

LEHTIKUVA

Suomen pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä 1990-2000-luvuilla toiminut entinen SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen vieraili tällä viikolla työmies Matti Putkosen elämäkertateoksen julkistamistilaisuudessa. Siellä Lipponen kertoi itse aiemmasta roolistaan Venäjä-vetoisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön lobbaajana ja konsulttina vuosina 2008–2022. Lipposen mukaan hän tuli itse verrattain myöhään mukaan suureen energiahankkeeseen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Valtamedia ja vanhat puolueet ovat viime päivinä kohisseet perussuomalaisten vuoden 2019 EU-poliittisen ohjelman linjauksista. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että aina kun jostakin tavanomaisesta, vähäpätöisestä tai muuten yllätyksettömästä asiasta rakennetaan kohu tai politiikan myrsky, taustalla usein vaikuttaa suuria asioita, joista huomio halutaan siirtää pois. Niin myös nyt.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pääsiäismellakoiden jälkeen Ruotsin pääministeri on vihdoin valmis myöntämään, että maahanmuuttajien kotouttamisessa ei ole ihan kaikki mennyt nappiin. Ruotsidemokraateilla olisi valmis lista toimenpiteistä, joilla ongelmat voitaisiin korjata, mutta se tuskin hallitukselle käy. Ongelmat ovat olleet ennustettavissa jo ainakin parikymmentä vuotta sitten, mutta Ruotsi on siitä huolimatta sitkeästi jatkanut Ruotsin tietä eteenpäin.  Lue lisää >

  • Helmikuun 2022 luetuin
  • Helmikuun 2022 reagoiduin

Venäjä on lapioinut vuosien varrella säkkikaupalla rahaa SDP:n korkeissa asemissa toimiville “kaasuputkimiehille”. Jussi Halla-ahon (ps.) ja Eero Heinäluoman välinen kiivasssanainen kaasuputkea koskeva väittely on noussut jälleen julkisuuteen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Saksan sosialidemokraattinen sisäministeri yrittää kehittää ”vastaanottohalukkaiden maiden liittoa”, jotta EU pystyisi ottamaan vastaan yhä enemmän turvapaikanhakijoita. Muut jäsenmaat voisivat osallistua taakanjakoon muilla keinoin. Kyseessä on yritys herätellä henkiin EU:n jumittunutta hanketta yhteisestä turvapaikkapolitiikasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kauko-idän politiikkaan ja diplomatiaan keskittynyt lehtori Casper Wits kirjoittaa Politicossa EU:n ongelmallisesta ja riippuvasta suhteesta Kiinaan. EU katselee ja joutuu sietämään Kiinan toimia esimerkiksi Hongkongin demokratian eliminoinnissa ja Liettuan kohtelussa. Tämä johtuu siitä, että EU on tullut riippuvaiseksi Kiinan kaupasta. Kiina puolestaan käyttää asemaansa häikäilemättömästi hyväkseen.  Lue lisää >