

LEHTIKUVA
Pakolaispolitiikasta on tulossa saksalaisille eurovaalien tärkein teema – islamistien vaatimus Saksan muuttamisesta islamilaiseksi valtioksi kuumentaa vaalikampanjaa
Pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta on tulossa eurovaalien tärkein teema. Keskustelua kuumentaa saksalais-nigerialainen mies, joka järjesti oleskeluluvat lähes sadalle afrikkalaiselle tunnustautumalla kymmenien eri äitien synnyttämien 24 lapsen isäksi. Tunteita nostattaa myös muslimien vaatimus tehdä Saksasta islamilainen kalifaatti.
Saksan yleisradion DeutschlandTrend-kyselyn tulos, jonka mukaan pakolaispolitiikka on nousemassa eurovaalien ykkösteemaksi, vastaa keväistä Bertelsmann-säätiön tutkimusta, jonka mukaan 60 prosenttia saksalaisista ei halua maahan lisää pakolaisia.
Saksalaisista 78 prosenttia on sitä mieltä, että maalla ei ole enää varaa maksaa maahantulosta syntyviä lisäkustannuksia. Lähes yhtä moni pelkää konflikteja maahantulijoiden ja kanta-asukkaiden välillä.
Useammalle kuin joka toiselle saksalaiselle on Saksan yleisradion kyselyn mukaa tärkeää, että EU sopii myös Libanonin kanssa Eurooppaan tulevien pakolaisten määrä rajoittamisesta.
Vastaavia sopimuksia on solmittu aikaisemmin Turkin, Egyptin ja Tunisian kanssa. EU maksaa näille maille talousapuna siitä, ettei siirtolaisia päästetä suoraan Eurooppaan.
Rahat eivät riitä Merkelin politiikan jatkamiseen
Kesäkuussa pidettävät eurovaalit sekä monet syksyllä järjestettävät osavaltiovaalit pakottavat Saksan politiikan ottamaan maahantulo-, siirtolais- ja pakolaisasioihin aikaisempaa selkeämpää kantaa.
Ne ovat pääteemoja myös osin äärioikeistolaisella Vaihtoehto Saksalle -puolueella, jolle ennustetaan hyvää menestystä niin kansallisissa kuin Eurooppa-vaalissa.
Pakolaisteemoja nostavat esille myös kristillisdemokraatit sekä uusi Sahra Wagenknecht -vasemmistopuolue.
Liitokansleri Angela Merkelin (CDU) ajoilta periytynyttä avokätistä pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa ei pystytä Saksassa jatkamaan taloudellisistakaan syistä. Rahat alkavat olla vähissä.
Uutta julkista velkaa entisen 2500 miljardin euron lisäksi ei voida kuitenkaan ottaa rikkomatta perustuslaissa säädettyä velkaantumisrajaa.
Nigerialaismiehen perhe kasvoi lähes sadalla hengellä
Saksalaisten voimistuvaa kritiikkiä nykyisenlaista maahantulopolitiikkaa kohtaan eivät vahvista pelkästään epäonnistumiset tulijoiden kotouttamisessa, kuntien rahapula, vähentyneet voimavarat ja kasvava ulkomaalaisrikollisuus, jossa merkittävä osa on nuorilla siirtolaisilla, vaan myös viimeaikaiset tapahtumat, joissa monet saksalaiset tuntevat itsensä hyväksikäytetyiksi.
Runsaasti huomiota on herättänyt muun muassa tapaus, jossa eräs Dortmundissa asuva saksalais-nigerialainen mies tunnusti omakseen 24 eri afrikkalaisten naisten synnyttämää lasta.
Isyyden tunnustamisella mies sai lapsille, heidän äideilleen ja lasten kaikille sisaruksille, yhteensä 94 ihmiselle, oleskeluoikeuden Saksassa.
Sosiaaliapua yli miljoonalla eurolla
Tulijat pääsivät saksalaisen sosiaaliturvan piiriin. Se maksaa heille sosiaaliavun lisäksi terveydenhoidon, asumisen ja lapsilisät. Heidän saamansa edut ovat samat kuin saksalaisella työttömyysavustuksen ja sosiaaliavun saajalla.
Afrikkalaisille äideille ja heidän lapsilleen annettava sosiaaliapu maksaa saksalaisille veronmaksajille yli 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Parhaillaan yritetään selvittää, mikä osuus tästä virtaa mahdollisena bonuksena järjestelyt hoitaneelle ja lapset omikseen tunnustaneelle nigerialaismiehelle.
Valeisäksi kelpaa kadulla asuva koditon
Saksan viranomaiset tuntevat vastaavia tapauksia myös länsibalkanilaisten ja vietnamilaisten kohdalla, joissa isyyden ja valeavioliittojen taustalla operoivat usein ihmissalakuljetuksia organisoivat rikollisliigat.
”Valeisäksi” ja ”valeaviomieheksi” roistokoplat ovat värvänneet muun muassa kadulla asuvia kodittomia saksalaisia muutaman sadan euron korvausta vastaan.
Viranomaisten tietoon on tullut Berliinin ja Brandenburgin yleisradion mukaan vuosina 2018-2021 noin 1 800 järjestelyä, joista lähes 300 puhtaasti rikollisessa mielessä. Todellisuudessa tapauksia arvellaan olevan paljon tätä enemmän.
Päinvastoin kuin rikollisliigat, 24 lasta omakseen tunnustanut nigerialaismies ei ole toiminut laittomasti. Jos joku Saksassa tunnustaa isyyden, niin voimassa olevan lainsäädännön mukaan kukaan ei tutki, pitääkö tieto todellisuudessa paikkansa. Esteenä on myös tiukka tietosuoja.
Tapauksen julkitulo on tuonut entisestään sytykettä käynnissä olevaan siirtolais- ja pakolaiskeskusteluun. Saksan oikeus- ja sisäministeriöt valmistelevat parhaillaan tiukennusta isyyden tunnustamiseen.
Islamistien ääriryhmä syyttää Saksaa rasismista
Ruutia euro- ja osavaltiovaalikampanjoihin tuo myös Hampurissa huhtikuun viimeisellä viikolla pidetty mielenosoitus, jossa yli tuhat islamistia vaati kadulla ”Allahu Akbar” -huutoa toistaen Saksasta islamilaista kalifaattia.
Mielenosoituksen järjestäjänä oli Hampurin islamilaisen keskuksen piirissä toimiva ”Muslim Interaktiv” -ryhmä, jota muun muassa Nordrhein-Westafelenin osavaltion sisäministeri Herbert Reul (CDU) on vaatinut syksystä lähtien kiellettäväksi.
Hampurin osavaltion hallituspuolueet demarit ja vihreät ovat kuitenkin torjuneet kristillisdemokraattien vaatimuksen, vaikka islamistiryhmän agitaattoreina ja johtohenkilöinä toimii Saksan kotimaantiedustelun varmennetusti ääriradikaaleiksi luokittelemia henkilöitä.
Islamistiryhmä syyttää saksalaista politiikkaa ja mediaa muslimeihin kohdistuvasta rasismista. Kritiikin itseään kohtaan se torjuu vetoamalla Saksan lain takaamaan uskonnonvapauteen.
Muslimiyhteisö vaikenee
Mediassa esiintyneen globaalia islamismia tutkivan laitoksen johtajan, professori Susanne Schröterin mukaan mielenosoittajien vaatima kalifaatti on islamilainen diktatuuri, jossa noudatetaan sharia-lakia.
– Mikä huuto olisikaan syntynyt, jos yli tuhat oikeistoradikaalia olisi vaatinut mielenosoituksessaan fasismia, hän totesi.
Professori Schröter sanoi turhaan odottaneensa saksalaisten muslimiyhteisöjen irtaantumista islamistien vaatimuksista.
Yhteisöjen hengestä kertoo, että monet sharia-ajattelua kritisoineet liberaalit muslimit voivat elää Saksassa murhauhkausten takia vain poliisien ympärivuorokautisessa suojeluksessa. Suurinta osaa Saksan muslimeista hän pitää kuienkin kunnon ihmisinä.
Nuorissa muslimeissa samaa kiihkoa
Kuvat keskellä Hampuria pidetystä islamilaisesta mielenosoituksesta, jossa mustiin kaapuihin sonnustautuneet musliminaiset seisovat uskonnon vaatimalla tavalla omissa rivistöissään herättivät pelkoa monissa saksalaisissa.
Tuoreessa muistissa oli vastikään julkistettu Ala-Saksin kriminologisen tutkimuslaitoksen tutkimus, jonka mukaan valtaosa Saksan koulujen 15-vuotiaista muslimikoululaisista pitää Koraania Saksan lakeja tärkeämpänä.
Vain islam kykenee ratkaisemaan monen muslimikoululaisen mielestä maailman ongelmat. Saksassa asuu noin kuusi miljoonaa muslimia.
Kalifaatista haaveilevien on poistuttava
Islaminuskoisten määrä on Saksassa jatkuvassa kasvussa katolisen ja evankelisen kirkon menettäessä kiihtyvällä vauhdilla jäseniään. Suurin osa Saksaan tulevista siirtolaisista on muslimeja.
Hampurilasislamistien vaatimusten rajuus pakotti lopulta myös tähän asti helläkätisesti islamisteihin suhtutuneen sisäministeri Nancy Faeserin (SDP) ottamaan poikkeuksellisen vahvasti kantaa asiaan.
– Jos joku haluaa Saksasta kalifaatin, niin hänellä ei ole täällä tulevaisuutta eikä mitään tekemistä, tarjoili ministeri lähtöpasseja.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Herbert Reul Susanne Schröter ääri-islamistit Nancy Faeser tukihuijaukset valtiontalous muslimit kustannukset Väärinkäytökset Pakolaispolitiikka Angela Merkel Sosiaaliturva Turvallisuus Islam Saksa Eurovaalit maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii: EU-turvapaikkapolitiikassa siirryttävä Ruanda-malliin – työperäinen maahanmuutto pidettävä kansallisissa käsissä

Koraani on Saksan muslimikoululaisille tärkeämpi kuin Saksan laki – joka kolmas hyväksyy väkivallan jos Allahia pilkataan

Ruotsidemokraattien kärkiteema EU-vaaleissa on maahanmuutto: ”Minun Eurooppani rakentaa muureja”

Sisäministeri Rantanen maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä: ”Jos ei ole lupaa pitää poistua – tavalla tai toisella”

Riikka Purra suuressa EU-vaalitentissä: Siirtolaispaine ja aggressiivinen hybridihyökkäys ovat ”kaksi täysin eri asiaa”

Eurovaaliehdokas Simo Grönroos: Turvapaikanhakijoiden taakanjako heitettävä romukoppaan – ”Ruanda-malli käyttöön EU-maissa”

Maahanmuutto kärjistää ja polarisoi eurovaalikampanjaa Saksassa – tähtäimessä ovat myös lähestyvät osavaltiovaalit

Oikeisto- ja vasemmistoradikaalit sekä islamistit tekivät Saksassa viime vuonna ennätysmäärän rikoksia

Tutkimus: 85 % eurooppalaisista haluaa EU:lta enemmän tekoja laitonta siirtolaisuutta vastaan
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














