
PS ARKISTO
Rostila: Onko Stubb ottanut etäisyyttä aiempiin maahanmuuttokantoihinsa?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila katsoo, että ehdokkaiden näkökannat siirtolaispolitiikkaan tulisi läpivalaista paremmin ja kysyy, tekeekö Alexander Stubb kampanjaansa sammutetuin lyhdyin. Rostila nostaa tuoreella Youtube-videollaan esiin Stubbin varsin liberaalit maahanmuuttokannat ja toteaa, etteivät kannat edusta lainkaan oikeistokonservatiivisten äänestäjien arvoja.
Vuonna 2018 Alexander Stubb ylisti Angela Merkeliä maahanmuuttokriisin ratkaisemisesta, mikä nauratti saksalaisen Welt-lehden lukijoita. Samaa liberaalia linjaa Stubb edusti ylpeänä kehuessaan twiitissään Ruotsin maahanmuuttoystävällisyyttä silloiselle Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpille.
Euroopan parlamentin jäsenenä Stubb peräänkuulutti vihreiden Satu Hassin kanssa lisää maahanmuuttoa hehkuttaen Astrid Thorsin liberaalia linjaa maahanmuuttoministerinä. Ulkoministerinä Stubb pyrki hiljentämään orastanutta maahanmuuttokritiikkiä leimaamalla sen mm. rasismiksi ja populismiksi.
Pakolaiskriisin toistuminen jopa todennäköistä
Äänestäjien kannalta olisi tärkeää kerrata, millaista politiikkaa ehdokkaat ovat ajaneet, jos kärkiehdokkaiden välillä on joissain kysymyksissä huomattavia eroja.
– Kun tänä päivänä tiedämme, kuinka kalliiksi ”stubbilainen” maahanmuuttopolitiikka sittemmin osoittautui, täytyisi suomalaisten saada tietää, onko Stubb lainkaan muuttanut ajatteluaan, Rostila toteaa.
– Uusi presidentti aloittaa kautensa tilanteessa, jossa itänaapuri on jo ottanut siirtolaisaseen käyttöön ja jonka virkakauden aikana pakolaiskriisin kaltaiset tapahtumat ovat jopa todennäköisiä. Siksikin tästä aiheesta täytyisi perusteellisemmin tentata ehdokkaita.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Presidentinvaalit 2024 Onni Rostila siirtolaispolitiikka maahanmuuttokritiikki Maahanmuuttokriisi Astrid Thors Satu Hassi Maahanmuuttopolitiikka Donald Trump Pakolaiskriisi Rasismi Angela Merkel Alexander Stubb Populismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarjan kolumni: Siksi Halla-aho

Tuore gallup: Halla-aho noussut Rehnin ohi kolmanneksi, Urpilaisen kone yskii, Stubb ja Haavisto tasoissa, Mika Aaltola täysin kanveesissa

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

PS-Nuoriso paheksuu Stubbin vähätteleviä lausuntoja Suomen itsenäisyyden merkityksestä

Ulkomailla syntyneet naiset ovat eläkejärjestelmän aikapommi – puuttuvat työtulot johtavat tukiriippuvuuteen myös elämän ehtoolla

Päivän Pointti: Stubbin ja Haaviston maahanmuuttopoliittiset kannat ailahtelevat – Halla-ahon linja pysyy vakaana vuosikymmenestä toiseen
Viikon suosituimmat

Purra: Toimeentulotuki on pakko korjata – ”Ei kannusta töihin”
-Toimeentulotuki eli sosiaalijärjestelmän viimesijainen turva on menettänyt tarkoituksensa ja karannut käsistä. Siitä on tullut monille pääasiallinen tulonlähde, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Tiiliskivi poliisia päin ja ”Kuole poliisi!” -huutoja Helsingissä – Antikainen: Kasvojen peittäminen julkisella paikalla kiellettävä
Kuten aiempinakin vuosina, myös tämän vuoden itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa esiintyi väkivaltaisuuksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen katsoo, että tapaukset osoittavat äärivasemmistolaisten mielenosoitusten muodostavan vuosittaisen, ennakoitavissa olevan uhan viranomaisille ja muille mielenosoittajille.

Hallitus lopettaa tuetut lomat, lomailuyhdistykset järkyttyivät – Junnila: Puolueiden lomatoiminnan tukeminen ei ole veronmaksajan tehtävä
Valtio lopettaa sosiaalisen lomatoiminnan rahoittamisen osana Petteri Orpon hallituksen päättämiä sote-järjestöjen leikkauksia vaikeassa taloustilanteessa. Suomalaiset mediat ovat tarttuneet uutiseen ja kirjoittavat paatoksella, kuinka "hallitus vie köyhiltä lapsiperheiltä lomatkin" ja kuinka asia "koskettaa tuhansia lapsiperheitä". Sitä mediat eivät kerro, että ilman rahaa jäävät lomailuyhdistykset ovat poliittisten puolueiden jäsenjärjestöjä, huomauttaa perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila X-päivityksessään.

PS-tunnelmia Linnan juhlista
Perussuomalaiset juhlistivat Suomen itsenäisyyttä Presidentinlinnassa.

Maa- ja metsätalousvaliokunta muuttaa metsästyslakia – susijahti alkaa ja suurpetopolitiikka kiristyy
Suden kannanhoidollinen metsästys on pian todellisuutta Suomessa. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta sai tiistaina 9. joulukuuta valmiiksi mietintönsä metsästyslain muuttamisesta. Valiokunta ehdottaa säännöstä suden ympärivuotisesta rauhoituksesta poistettavaksi metsästyslaista. Valiokunnan perussuomalaiset pitävät muutosta välttämättömänä.

Myös Marinin hallituksessa työministerinä toiminut Tuula Haatainen haluaa nyt korjata ulkomaalaisia opiskelijoita koskevaa lakia
Sanna Marinin hallituksessa työministerinä toiminut Tuula Haatainen myöntää nyt, että edellisen hallituksen laatima laki on korjauksen tarpeessa.

Koponen: Marinin hallitus loi maahanmuuttomonsterin, joka johti ulkomaalaisiin opiskelijoihin ruokajonoissa
Agenttitoimistot rekrytoivat osin valheellisin perustein Suomeen massamäärin ulkomaalaisia opiskelijoita. - Lopputuloksena suurten kaupunkien ruokajonot ovat täyttyneet näistä kansainvälisistä osaajista, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.

Joakim Vigelius missikohusta: Sairasta, takakireää, huumorintajutonta ja ennen kaikkea armotonta
Miss Suomi Sarah Dzafce venyttää silmänsä vinoon. Ystävä jakaa ilmeilystä kuvan someen saatteella: ''Kiinalaisenkaa syömäs.'' Tästä seuraa rasismikohu, iso kiukku ja anteeksipyytely. Missiltä menee kruunu kumoon ja ura päreiksi.

Krista Kiuru haukkui hallituksen edustajia ”muuleiksi” – Koponen: ”Välillä olisi hyvä katsoa itseään peiliin ja miettiä, miten käyttäytyy”
Eduskunta käsitteli torstain täysistunnossa työelämälainsäädäntöä, ja jo perjantain puolella SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru haukkui hallituksen työelämävaliokunnassa istuvia edustajia muuleiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää käytöstä sopimattomana eduskunnan täysistuntoon.

Eduskunta hyväksyi lukuvuosimaksut ulkomaisille toisen asteen opiskelijoille – Vigelius: ”Suomalainen koulutus ei voi olla maksuton koko maailmalle”
Tänään eduskunta hyväksyi äänin 131-42 lakiesityksen lukuvuosimaksuista toisen asteen ulkomaalaisille opiskelijoille. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta onnistuneena ja kohtuullisena, sillä suomalainen koulutus ei voi olla maksuton koko maailmalle. Keskustan vastahakoisuus maahanmuuton järkevöittämiseen sen sijaan ihmetyttää Vigeliusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää












