

LEHTIKUVA
PS-Nuoriso paheksuu Stubbin vähätteleviä lausuntoja Suomen itsenäisyyden merkityksestä
Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa kokoomuksen presidenttiehdokkaalta Alexander Stubbilta selvyyttä hänen aiempaan suhtautumiseen Euroopan unioniin ja Suomeen.
Ulkoministerinä toimiessaan 2008 Alexander Stubb piti puheen Carnegie Endowment for International Peace -ajatushautomon tilaisuudessa, jossa hän toteaa olevansa todellinen Euroopan federalisti ja haluavansa nähdä EU:n muuttuvan supervallaksi.
Samassa puheessa hän väittää tietyillä jäsenmailla olevan pakkomielle “kansallisvaltionostalgiaan” ja että “vaihtoehtoja Euroopan yhdentymiselle ei ole”.
”EU on mun juttu”
Helsingin Sanomien haastattelussa 2006 Stubb toteaa eduskuntavaaleihin ehdolle asettumisesta seuraavaa: “EU on mun juttu. En edes itse äänestäisi itseäni kansallisissa vaaleissa.”
– Tasavallan presidentti on keskeisimmässä asemassa, mitä tulee Suomen ja suomalaisten edunvalvontaan maailmalla. Stubb ja kokoomuksen federalistisiipi on aiemmin julistanut äänekkäästi, ettei Suomen ja suomalaisten tulisi olla itsenäisiä, vaan osa EU-liittovaltiota. Presidentti toimii myös puolustusvoimien ylipäällikkönä eli omalta osaltaan vastaa maanpuolustuksesta ja siitä, Suomi säilyy itsenäisenä sodan syttyessä.
– Voiko silloin puolustusvoimien ylipäällikkönä toimia henkilö, joka on avoimesti vastustanut ajatusta itsenäisestä Suomesta? kysyy Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liittovaltiosuunnitelma Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso federalistit kansallisvaltiot Alexander Stubb Suomi itsenäisyys EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jussi Halla-aho MT:n vaalitentissä: Suomi on hirttäytynyt todellisuudelle vieraisiin pakolaissopimusten tulkintoihin

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Rostila: Onko Stubb ottanut etäisyyttä aiempiin maahanmuuttokantoihinsa?

Teemu Keskisarjan kolumni: Talouselämä palautti tutkivan journalismin kunnian
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.