Tagi: Perussuomalainen Nuoriso

LEHTIKUVA

Venäjä on säätänyt lainsäädäntöuudistuksen, joka velvoittaa kaikki maan taksiyritykset jakamaan keräämiään henkilötietoja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:lle. – Kuulostaa siltä, että maassa toimitaan vain maan tavalla, mutta venäläisen taksiyrittäjyyden lonkerot ulottuvat myös Suomeen. Nyt on viimeinen hetki kieltää venäläinen henkilötietokeräys, sanoo Perussuomalainen Nuoriso.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalainen Nuoriso on pettynyt opetus- ja kulttuuriministeriön päätökseen hylätä nuorisojärjestön oikaisuvaatimus järjestön valtionapukelpoisuudesta. Pettymyksen kuitenkin ylittää hämmennys siitä, miten se on käsitellyt asiaa kolmannen osapuolen eli median kanssa.  Lue lisää >

Perussuomalainen Nuoriso vaatii Suomen hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin estääkseen länsimaisen teknologiaviennin Venäjälle. Vaikka teknologiavienti on Ukrainan sodan jälkeen suurelta osin pysähtynyt, pakotteita kierretään Venäjään myötämielisesti suhtautuvien kolmansien maiden kautta. Nuorisojärjestön mielestä nyt on aika asettaa toissijaiset pakotteet länsimaista teknologiaa Venäjälle vieviin maihin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalainen Nuoriso on tyytymätön opetus- ja kulttuuriministeriön kielteiseen päätökseen valtionapukelpoisuudesta ja pitää sitä poliittisesti syrjivänä. Päätös ilmoitettiin samana päivänä, kun uusi hallitus astui virkaan. Perusteluissa järjestön merkitystä ja vaikuttavuutta pidetään “välttävänä” ja järjestöä arvostellaan siitä, ettei sillä ole “tavanomaisesta järjestötoiminnasta poikkeavia, erityisiä toimenpiteitä nuorten osallisuuden edistämiseksi.”  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen Nuoriso julkaisi muutama päivä sitten “mustiin säkkeihin” pukeutuneita naisia esittävän videon, jossa nostettiin esille se, miten islamin nimissä poljetaan naisten oikeuksia. Keskustelunavauksella nuorisojärjestö haluaa kiinnittää huomion Suomeen juurtuvaan ilmiöön, josta moni vaikenee: naisten alistamiseen rinnakkaisyhteiskunnissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tänä kesänä Suomessa on keskusteltu runsaasti siitä, millä sanalla pitäisi kutsua mustaa, lepattavaa kaapua, joka peittää kokonaan naisen vartalon ja jossa toisinaan on mukana kasvomaski, joka peittää myös silmät? Islamilaiseen perinteeseen kiinteästi liittyvä pukeutumiskoodi on Euroopassa jo laajasti ymmärretty naisen alistamisen välineeksi, minkä islamilaisesta kunniakulttuurista vapautuneet, länsimaihin siirtyneet naisetkin tunnustavat.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalainen Nuoriso on julkaissut uuden perhepoliittisen ohjelmansa, jonka päävaatimus on, että Suomessa edellytykset perheen perustamiselle olisivat jatkossa entistä kannustavammat. Perussuomalaisten nuorisojärjestö on huolissaan siitä, että syntyvyys on laskenut Suomessa alle väestön uusiutumistason. Koska lapsissa on maamme tulevaisuus, tarvitaan Suomessa kokonaisvaltainen kulttuurinmuutos perheystävällisempään suuntaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten nuorisojärjestö Perussuomalainen Nuoriso on julkaissut uuden koulutuspoliittisen ohjelmansa. PS-Nuorison mielestä koulutusjärjestelmän kehittäminen tarvitsee tervettä järkeä. Nuorisojärjestö katsoo, että tärkeimmät tarvittavat suunnanmuutokset voidaan tiivistää ilmauksiin “koulut tarvitsevat kurinpalautusta” ja “ei korjata sitä, mikä ei ole rikki”.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten nuorisojärjestön Perussuomalaisen Nuorison kevätkokouksessa 27.–28.5. Jyväskylässä valittiin nuorisojärjestölle uusi puheenjohtaja edellisen puheenjohtajan Joakim Vigeliuksen väistyessä kansanedustajatehtävänsä aiheuttamien kiireiden vuoksi. Nuorisojärjestön uusi puheenjohtaja on 19-vuotias Lauri Laitinen Lappeenrannasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

MTV uutisoi (12.4.) ranskalaisen yhtiön Pernod Ricardin alkavan taas toimittaa juomiaan Venäjälle. Yhtiön päätös toimia näin Venäjän hyökkäyssodasta piittaamatta osoittaa heikkoa sitoutumista läntisiin arvoihin ja solidaarisuuteen Ukrainan kanssa. Perussuomalainen Nuoriso pitää päätöstä moraalittomana.  Lue lisää >