Artikkeli kuva

PS-Nuorison puheenjohtaja Elias Rosengrénin mielestä on loukkaavaa, että ruotsalaisen kolonialismin hengessä kaikki suomalaiset yhä pakotetaan opettelemaan ruotsia. / PS ARKISTO

PS-Nuoriso: Suomi muutettava yksikieliseksi maaksi – pakkoruotsi pois

24.08.2026 |10:11

Perussuomalainen Nuoriso vaatii, että ruotsista tulee luopua toisena kansalliskielenä ja pakkoruotsi tulee poistaa kaikilta koulutusasteilta.

Ruotsin asema nyky-Suomessa perustuu ruotsinkielisten erityisasemaan ja suomenkielisten alistamiseen, sanoo Perussuomalainen Nuoriso.

– On loukkaavaa, että ruotsalaisen kolonialismin hengessä kaikki suomalaiset yhä pakotetaan opettelemaan ruotsia. Lisäksi Suomi on kaksikielinen maa vain paperilla; ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista on suomenkielisiä ja suurin osa ruotsikielisistä osaa myös suomea eivätkä he siksi edes tarvitsisi ruotsinkielisiä palveluita.

Kolonialistinen jäänne

PS-Nuorison mukaan Ruotsin kielen asema Suomessa on kolonialistinen jäänne, jota puolustaa pieni ja aggressiivinen ruotsinkielisten eturyhmä.

– Suomalaisilta vaaditaan merkittäviä taloudellisia panostuksia ylläpitää ruotsinkielisille omat koulut, terveydenhoito, virastot ja kulttuuripalvelut, huomauttaa PS-Nuorison puheenjohtaja Elias Rosengrén.

– Pakkoruotsin poistamisen jälkeen tulee kiinnittää huomiota suomen kielen opettamiseen ruotsinkielisille. On käsittämätöntä, että ahvenanmaalaisissa kouluissa ei opeteta suomea pakollisena aineena vaikka Ahvenanmaa on osa Suomea. Tämä pitää viipymättä korjata, vaatii nuorisojärjestön hallituksen jäsen Veeti Kyllönen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa pakkoruotsista ja virkamiesruotsista luopumista

07.11.2024 |08:07

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
5.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00
10.
Suomen uutiset logo

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen

07.09.2026 |19:28

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi