

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa pakkoruotsista ja virkamiesruotsista luopumista
Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa pakkoruotsista ja virkamiesruotsista luopumista kaikilla koulutusasteilla. Koko kansaa pakottavalle kielelliselle erityiskohtelulle ei ole perusteita tilanteessa, jossa 95 % väestöstä puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin ruotsia, kaksikielisiä kuntia Manner-Suomessa on vain 11 ja ulkomaalaisia on määrällisesti enemmän kuin ruotsinkielisiä.
Pakkoruotsista luopuminen edistäisi muiden kielten opiskelua, kun kieliä opiskeltaisiin oman kiinnostuksen eikä ylhäältä määrätyn pakon pohjalta.
– Kyse on menneen vuosisadan poliittisten kompromissien emämunauksesta, jonka jäljet näkyvät tänä päivänäkin. Näennäisen kaksikielisyyden verhoja kannatteleva pakkokaan ei lisää ruotsin osaamista suomalaisten keskuudessa, mutta vähentää kyllä intoa kokeilla mitään muuta. Ylekin on ollut aikaansa edellä, sillä arabiaa ja somaliaa tarvitaan tulevaisuudessa enemmän kuin ruotsia, toteaa PS-Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Ohjaisi opiskelua tarpeen mukaan
PS-Nuoriso katsoo myös, että avaus ei vaaranna ruotsinkielisten palveluiden järjestämistä, koska ruotsia opiskelisivat jatkossakin he, joita kieli kiinnostaa ja jotka tietävät kielelle löytyvän käyttöä omalla kotiseudullaan.
– Nuoret tulevat jatkossakin opiskelemaan ruotsia, mutta valinnanvapaudella mahdollistetaan se, että suomalaiset opiskelevat entistä monipuolisemmin kieliä yhden ja saman sijaan. Pakosta luopuminen ohjaisi vieraiden kielten opiskelua aidon kysynnän mukaan, perustelee PS-Nuorison 1. varapuheenjohtaja Marcus Toppari.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kielten opiskelu Marcus Toppari kaksikielisyys Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso virkamiesruotsi somalin kieli Valinnanvapaus Arabian kieli Yle pakkoruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esittää: Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kouluihin

Mäenpää perussuomalaisten Suomalaisuusohjelmasta: Tosiasiassa harva suomalainen tarvitsee ruotsia arkielämässään

Some täyttyi älämölöstä, kun perussuomalaiset vaati ruotsin kielen opiskelua vapaaehtoiseksi – RKP-ministerillä meni heti tunteisiin

Perussuomalaiselta Nuorisolta uusi kansalaisaloite ruotsalaisuuden päivän kunniaksi: Pakkoruotsi poistettava
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää