

LEHTIKUVA JA SUOMEN PERUSTA
PS-Nuoriso: SDP tuo uudet äänestäjänsä ulkomailta – sinun verorahoillasi
Suomen Perusta teetti Taloustutkimuksella kyselyn, jonka mukaan jopa 49,2 % vastanneista vieraskielisistä äänestäisi SDP:tä seuraavissa eduskuntavaaleissa ja seuraavaksi suosituimman vaihtoehdon kannatus oli vain 12,3 %. Perussuomalaisten Nuorten mielestä on siis syytä epäillä, että SDP ajaa massamaahanmuuttoa puhtaasti poliittisen hyödyn vuoksi.
Mediassa on myös uutisoitu vieraskielisten ylikorostumisesta toimeentulotuen saajissa. Haastatteluissa maahanmuuttajat kritisoivat nykyhallitusta sosiaaliturvaleikkauksista ylistäen samalla SDP:tä.
– Väestön ikääntyessä demarit eivät taida nähdä kannatuksensa turvaamiselle muuta vaihtoehtoa kuin vanhojen kannattajiensa korvaamisen ulkomaalaisilla. Siksi he ovat valmiita tuomaan itselleen ulkomailta uusia äänestäjiä. Laskun maksavat suomalaiset veronmaksajat, ärähtää PS-Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Ruotsissa demarikannatus valui lopulta islamistipuolueelle
Riippuvuus ulkomailta tuotujen äänestäjien suosiosta näkyy myös SDP:n harjoittamassa politiikassa: Eduskunnassa sosialidemokraattien kansanedustajat vaativat työperäisen maahanmuuton merkittävää lisäämistä, vaikka Suomessa vallitsee korkea työttömyys ja avoimia työpaikkoja on vaikea löytää. Lisäksi kansanedustajat vaativat itärajan avaamista venäläisten maahanpääsyn helpottamiseksi, vastustavat rajalakia sekä vaativat Palestiinan itsenäisyyden tunnustamista.
– Euroopan mittapuulla monien verrokkimaiden demarit ovat ajaneet massamaahanmuuttoa vuosikymmeniä, kunnes ongelma on räjähtänyt käsiin. Itse aiheuttamaansa sotkua korjatessaan he ajavat muualta tuodut äänestäjänsä vaalimaan omaa etuaan jopa islamistisiin puolueisiin. Esimerkiksi Ruotsissa tämä näkyi demarien kannatuksen valumisena islamistiselle Nyans-puolueelle, jonka kannatus oli vahvimmillaan maahanmuuttajalähiöissä, huomauttaa 1. varapuheenjohtaja Marcus Toppari.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- demarien kannatus vieraskieliset äänestäjät Marcus Toppari veronmaksajien rahat Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso islamistit massamaahanmuutto Toimeentulotuki Taloustutkimus Suomen Perusta SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen kritisoi SDP:n monikielisiä vaaliohjelmia: ”Ei yllättänyt”
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen arvostelee SDP:n vaaliohjelmien käännöksiä useille kielille, kuten arabiaksi ja somaliksi. Hänen mukaansa monikielisyys kertoo puolueen vahvasta kannatuksesta vieraskielisten keskuudessa ja liittyy laajemmin keskusteluun tulkkauskustannuksista sekä sosiaaliturvan kohdentamisesta.

Tutkimus: SDP ylivoimaisesti suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa
Ajatuspaja Suomen Perustan Taloustutkimukselta hankkiman kyselytutkimuksen mukaan sosialidemokraatit ovat ylivoimaisesti suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa. 49,2 prosenttia kyselytutkimuksessa kantansa ilmaisseista vieraskielisistä äänestäisi puoluetta, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Purra vastaa SDP:n Lindtmanille: ”Pelkkää surkeaa puhetta, jonka tarkoitus on vain sumuttaa ja kerätä ääniä”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman julisti tänään Ylellä, ettei demarit haikaile samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.

SDP ja vihreät haikailevat lisää maahanmuuttoa – Keskisarja tyrmää: Suuri osa tulijoista on toimeentulotuen varassa – ”Suomen talous ei kestä tällaista ilveilyä”
Maahanmuuttopolitiikka vääjäämättä kiristyy koko EU:ssa, muun muassa rikoksista tuomittujen maahanmuuttajien karkotukset ovat vauhdittuneet eri maissa. Suomessa enää lähinnä maahanmuutosta hyötyvät vasemmistopuolueet pitävät yllä epärealistisia maahanmuuttounelmiaan.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













