Artikkeli kuva

RKP:n varapuheenjohtajat Ramieza Mahdi (vas.), Sandra Bergqvist ja Cecilia Ehrnrooth sekä puheenjohtaja Anders Adlercreutz RKP:n puoluekokouksessa Vaasassa 15. kesäkuuta 2025. / LEHTIKUVA

Perussuomalainen Nuoriso: Suomessa on liikaa suomenruotsalaisia eturyhmäpoliitikkoja

16.06.2025 |09:18

Perussuomalainen Nuoriso on noteerannut RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutzin esittämän huolen siitä, että Suomessa olisi liikaa "rasisteja". - Haluamme vastata tähän lausuntoon nostamalla esiin toisen Suomea koskettavan ongelman. Suomessa on nimittäin huomattavasti sellaisia suomenruotsalaisia poliitikoita, jotka edistävät ruotsin- ja suomenkielisten välistä segregaatiota ja häikäilemättömästi edistävät oman sosioekonomisesti etuoikeutetun väestö- ja kieliryhmänsä etuja muiden väestöryhmien kustannuksella.

Perussuomalainen Nuoriso listaa muutamia esimerkkejä RKP:n itsensä ajamasta häikäilemättömästä eturyhmäpolitiikasta:

1. Suomen keinotekoisesti ylläpidetyn kaksikielisyyden tekohengittäminen, mistä aiheutuu kustannuksia veronmaksajille.

2. Suomen- ja ruotsinkielisten lasten välisen institutionaalisen segregaation ylläpitäminen Suomen kouluissa aina ala-asteelta yliopistoihin.

3. Ruotsin kielen osaamisen tekeminen pakolliseksi kaikille muunkielisille niin kutsutun virkamiesruotsin muodossa, jota suorittamatta muunkieliset eivät voi valmistua suomalaisista korkeakouluista.

4. Muunkielisiä syrjivien ja ruotsinkielisiä suosivien kiintiöiden ylläpitäminen esimerkiksi korkeakoulujen opiskelupaikoissa.

5. RKP:n oppi-isän ja suomalaisia alempana ”rotuna” tunnetusti pitäneen svekomaani Alex Olof Freudenthalin mukaan nimetyn palkinnon jakaminen osana puolueen toimintaa. RKP ei ole vieläkään virallisesti irtisanoutunut Freudenthalin näkemyksistä.

RKP:n kannattaisi katsoa omaa politiikkaansa

– Lisäksi huomautamme Anders Adlercreutzin aiemmista ihmisten sukujuuria koskevista lausunnoista, jotka ovat RKP:n itsejulistettuun antirasistiseen missioon nähden vähintäänkin kyseenalaisia. 27.9.2022 Adlercreutz kirjoitti Twitterissä PS-Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitiselle näin: ”Olen itse asiassa hyvinkin suomalainen. Saatan jopa omata pidemmät juuret täällä kuin sinä.”

– Jos RKP:n poliitikot ovat huolissaan Suomessa mahdollisesti esiintyvästä ’rasismista’ ja haluavat osallistua syrjivien rakenteiden purkamiseen, kehotamme heitä ensimmäisenä tarkastelemaan kriittisesti oman puolueensa ajamaa politiikkaa, Laitinen suosittelee.

PS ARKISTO


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
5.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää