
Nieminen: Uskonnonopetusta ei pidä poistaa suomalaisista kouluista
Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän esitys siirtymisestä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen herättää huolta suomalaisen koulun arvopohjasta.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Uskonnonopetuksen lakkauttamisen sijaan Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa liian liberaaliksi livahtaneen katsomuksellisen uskonnonopetuksen palautusta aidosti tunnustukselliseksi.
Perussuomalainen Nuoriso suhtautuu erittäin kielteisesti opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotukseen koulujen tunnustuksellisen uskonnonopetuksen lakkauttamiseen. Suomen koulujärjestelmä on rakennettu palvelemaan lapsia ja lapsiperheitä. Siihen ei kuulu perheiden uskonnollisen taustan häivyttäminen ”neutraalilla” katsomusaineella.
– Suomalainen yhteiskunta on rakennettu kristillisten arvojen päälle ja nämä arvot ovat osa kulttuuri-identiteettiämme. Periksiantamattomuus, kova työ, rehellisyys, suoraselkäisyys sekä usko Jumalaan ovat olleet se peruskallio, jonka päälle isänmaamme on rakennettu. Kallio voi kerätä ajan myötä sammalta, mutta se ei muuta sitä, että se on vakaa pohja, jolle kannattaa rakentaa ja joka ei maailman myrskyissä petä, toteaa järjestön kolmas varapuheenjohtaja Timo Ilonen.
Uskonnonopetuksen lakkauttamisen ja sitä kautta tapahtuvan perinteisen moraalikasvatuksen murentamisen sijaan Perussuomalainen Nuoriso peräänkuuluttaa liian liberaaliksi livahtaneen katsomuksellisen uskonnonopetuksen palautusta aidosti tunnustukselliseksi.
– Uskonnottomat vanhemmat voivat valita lapsilleen elämänkatsomustiedon, mutta kristillisillä perheillä on oltava oikeus saada koulusta vakaumustaan vastaavaa uskonnonopetusta. Lisäksi huomautamme, että RKP:n miehittämän opetusministeriön fantasioima tunnustuksellisesti neutraali katsomusaine todennäköisesti tarkoittaisi lapsen aivopesua vihervasemmistolaisilla arvoilla.
– Vihervasemmiston jatkuva tavoite on ujuttaa woke-kulttuuria kouluihin, jotta tulevista sukupolvista voitaisiin aivopestä puhdasoppisia vihervasemmistolaisia, toteaa PS-Nuorison hallituksen jäsen Arttu Parkkinen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän esitys siirtymisestä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen herättää huolta suomalaisen koulun arvopohjasta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää opetusministeriön työryhmän ehdotuksen uskonnonopetuksesta luopumisesta ja kaikille yhteisestä katsomusaineesta.

Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman korostaa suomalaisen joulun kulttuurista merkitystä ja muistuttaa, että kouluilla ja päiväkodeilla on oikeus vaalia suomalaisia joulujuhlaperinteitä. Hänen mukaansa joulu on ennen kaikkea osa suomalaista kulttuuriperintöä, ei vain uskonnollinen kysymys.

Keskustelu uskonnonopetuksen muuttamisesta kaikille yhteiseksi elämänkatsomustiedoksi on noussut jälleen pintaan. Asia ei ole lähellekään niin ongelmaton, kuin mitä julkisessa keskustelussa paikoin yritetään väittää, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen vaatii opetus- ja kulttuuriministeriötä ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin kotiopetuksen valvonnan vahvistamiseksi. Vaatimus tulee sen jälkeen, kun suojelupoliisi nosti tuoreessa turvallisuuskatsauksessaan esiin kotiopetuksen lisääntymiseen liittyviä turvallisuushuolia. Supon mukaan kotiopetuksessa olevien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2018, ja viranomaisten on vaikea valvoa kotiopetuksessa tapahtuvaa opetusta.
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää