Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä

08.07.2025 |11:50

Enemmistö perussuomalaisten kannattajista karsisi leikkaisi julkisia menoja kasvavien puolustusmenojen kattamiseksi.

Ilta-Sanomien kyselyssä (26.6.) kartoitettiin, miten suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen kasvattamisen. Perussuomalaisten kannattajat olivat kaikkein valmiimpia rahoittamaan puolustusmenojen kasvun julkisia menoja leikkaamalla: 51 % leikkaisi ensisijaisesti julkisia menoja.

Mielipidekyselyssä oli asetettu vastakkain puolustusmenojen nostaminen ja muista julkisista menoista, kuten sote-palveluista ja etuuksista, leikkaaminen. Kysymys oli muotoiltu seuraavasti:

Millä keinoilla Suomen tulisi ensisijaisesti rahoittaa puolustusmenojen nostaminen: korottamalla veroja, leikkaamalla julkisista menoista kuten sote-palveluista ja etuuksista, ottamalla lisää velkaa, en osaa sanoa.

Oppositio ei halua karsia julkisia menoja

Perussuomalaisten kannattajien ero oppositiopuolueisiin oli selvä: keskustan kannattajista vain 10 % leikkaisi ensisijaisesti julkisia menoja ja vihreiden sekä vasemmistoliiton kannattajista näin tekisi vain 3 %. SDP:n kannattajien kohdalla luku oli 2 %.

Perussuomalaisten kannattajat antoivat näin kaikkein voimakkaimman tuen menot tärkeysjärjestykseen -periaatteelle. Kokoomuksen kannattajista puolustusmenojen rahoittamista ensisijaisesti julkisia menoja leikkaamalla kannatti 46 %, kristillisdemokraattien kannattajilla luku oli 24 % ja RKP:n kannattajilla 17 %.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purralla valmiutta leikata toissijaisista menokohteista: ”En tule esittämään lisäsäästöjä sosiaaliturvaan tai mihinkään, mikä heikentäisi kansalaisten ostovoimaa”

16.06.2025 |16:26
Suomen uutiset logo

SDP esiintyy kotimaisen duunarin puolustajana – samaan aikaan puolueen uusi ohjelma tukee ulkomaisen halpatyövoiman määrän kasvattamista

13.02.2025 |09:00
Suomen uutiset logo

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”

12.05.2025 |14:22
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kansanedustajat: Keskusta esittää välikysymyksen oman kädenjälkensä tuloksista

25.02.2025 |16:12

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi