Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00

Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Yhdysvaltain vaaleissa nähtiin selvä siirtymä vasemmalle. Demokraatit ottivat enemmistön paikoista sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Lisäksi monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen kaikkein vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin.

Texas siirtyi vasemmalle

Texasia on totuttu pitämään valkoisten punaniskojen luvattuna maana. Tämä oli totta ehkä vielä 1970-luvulla, mutta sen jälkeen maahanmuutto on muuttanut väestörakennetta siten, että valkoisiksi itsensä identifioivia on enää noin 40 prosenttia asukkaista.

Etniset vähemmistöt ja maahanmuuttajat äänestävät pääsääntöisesti demokraatteja. Siksi ei ollut ihme, että demokraatit menestyivät Texasissakin, mutta heidän vaalivoittonsa totaalisuus oli yllätys.

Trumpin tukema senaattoriehdokas Ken Paxton hävisi demokraattien James Talaricolle selvin luvuin (43-55 %). Papiksi opiskeleva James Talarico, 37, on moderni kristitty, joka on muun muassa sanonut, että ”Jumala on ei-binäärinen” eli muunsukupuolinen.

Republikaanikuvernööri Greg Abbott, 68, tavoitteli neljättä kuvernöörikauttaan, mutta hävisi demokraattien Gina Hinojosalle, 52, selvin lukemin (45,7 – 52,8 %). Hinojosasta tulee Texasin ensimmäinen meksikolaistaustainen kuvernööri sen jälkeen, kun Texas irtautui Meksikosta vuonna 1835 ja liittyi Yhdysvaltoihin.

Michigan sai ensimmäisen muslimisenaattorin

Michiganin osavaltiossa nähtiin juuri vaalien alla erikoinen peliliike, kun demokraattien esivaalissa kakkoseksi jäänyt Haley Stevens siirtyi tukemaan republikaanien ehdokasta. Stevens perusteli siirtoaan sillä, että demokraattien senaattoriehdokas Abdul El-Sayed on hänen mielestään liian antisemitistinen.

Axios-median mukaan Haley Stevens on tekonsa johdosta saanut niin paljon tappouhkauksia, että hän on joutunut pyytämään suojelua liittovaltion poliisilta.

Viime hetken kohu ei kuitenkaan haitannut Abdul El-Sayedin matkaa senaattiin: hän voitti republikaanien Mike Rogersin selvästi. Samalla hän todisti oikeaksi aiemmin esittämänsä väitteen, että ”minun nimeni Abdulrahman Mohamed El-Sayed on ihan yhtä amerikkalainen nimi kuin Mike tai Donald”.

Ilhan Omar uusi edustajainhuoneen paikkansa

Pikku kohut eivät haitanneet myöskään Minnesotassa, jossa Ilhan Omar uusi paikkansa edustajainhuoneessa voittaen republikaaniehdokkaan murskaluvuin. Hänellä on siis yhä äänestäjiensä vankka luottamus.

Ilhan Omariin kohdistuu useita rikostutkintoja eikä hänen oikeasta nimestäänkään tunnu olevan varmuutta. Mikäli käy ilmi, että hän on saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden petoksen kautta, kansalaisuus saatetaan peruuttaa, jolloin Omar menettää myös kansanedustajan paikkansa.

Minnesotassa on tutkittu monenlaisia sosiaaliturvapetoksia, joiden takia kuvernööri Tim Walz (dem) luopui hakemasta jatkokautta. Hänen tilalleen valittiin demokraattien Amy Klobuchar.

Myös osavaltion pääsyyttäjä Keith Ellison (dem) on saanut paljon kritiikkiä osakseen petosepäilyihin liittyen, mutta tämä ei estänyt häntä tulemasta valituksi pääsyyttäjän virkaan uudelleen.

Äärivasemmisto menestyi useissa osavaltioissa

Muslimiehdokkaiden lisäksi myös DSA:n ehdokkaat menestyivät monissa osavaltioissa. DSA (Democratic Socialists of America) on demokraattipuolueen äärivasemmistolainen siipi, joka tavoittelee käytännössä kommunismia ilman autoritaarista keskusvaltaa.

Esimerkiksi New Yorkin pormestari Zohran Mamdani – jonka kausi ei ollut katkolla näissä vaaleissa – kuuluu tähän äärisiipeen, kuten myös Alexandria Ocasio-Cortez, joka uusi edustajainhuoneen paikkansa.

Alaskassa molemmat Dan Sullivanit hävisivät

Alaskassa demokraattien Mary Peltola näyttää nousevan senaattiin. Peltolan suomalainen sukunimi tulee hänen menehtyneeltä aviomieheltään Eugene Peltolalta. Hänen omat juurensa ovat Alaskan alkuperäiskansoissa.

Peltolan menestystä ei näytä lainkaan haittaavan se, että häntä epäillään osallisuudesta äänestäjien tahalliseen hämäämiseen. Helsingin Sanomien mukaan Peltolan kampanjaväki etsi republikaani Dan Sullivanille vastaehdokkaan, jolla on sama nimi.

Trumpin hallinto yritti saada hämäys-Sullivanin poistettua listalta, mutta ei onnistunut. Ehdokaslistalla oli siis istuvan senaattorin lisäksi toinenkin Dan Sullivan.

Ääntenlaskenta on Alaskassa vielä kesken. Tällä hetkellä näyttää siltä, että molemmat Sullivanit hävisivät Peltolalle. Nyt mietityttää enää se, olisivatko hämäys-Sullivanin saamat äänet riittäneet siivittämään senaattori-Sullivanin voittoon.

Michiganissa juhlittiin ensimmäistä muslimisenaattoria. LEHTIKUVA

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

USA:n vaaleissa ennustetaan demokraattien voittoa – jälkipyykkiä tulee varmasti

03.11.2026 |16:34
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
10.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi