Tuttuun tapaansa Donald Trump aloitti puheen käymällä läpi presidenttikautensa saavutuksia. Itsenäisyytensä 250-juhlavuotta viettävä Yhdysvallat on Trumpin mukaan vahvempi kuin koskaan ennen: talous ja teknologia ovat nousussa ja energiaa riittää vaikka muille vietäväksi. Rikollisuus on vähentynyt, raja on turvattu ja laiton maahantulo estetty.
YK:n pääsihteeri António Guterres näytti suorastaan happamalta kuunnellessaan Trumpin hehkutusta. Tämä voi johtua siitäkin, että Trumpin toimesta YK:n budjettia leikattiin 15 prosentilla tänä vuonna. Myöhemmin puheessaan Trump kehui poistaneensa yli neljä tuhatta turhaa työpaikkaa YK:n byrokratiasta.
Trump: ”Minä en ole ehdolla välivaaleissa”
Iranin tilanteesta puheessaan Trump huomautti, että hänen presidenttikautensa ei ole katkolla syksyn välivaaleissa, vaikka monet Iranissakin tuntuvat niin kuvittelevan. Trump korosti, että sama linja tulee jatkumaan Iranin suhteen vaalituloksesta riippumatta. Tärkeintä on se, että Iran ei tule saamaan ydinasetta.
Tyypilliseen tapaansa Trump heitti ilmoille ajatuksen Iranin ”täydellisestä tuhoamisesta”, mikäli rauhansopimukseen ei päästä. Samana päivänä Yhdysvaltojen ja Iranin edustajat neuvottelivat taas pitkästä aikaa rauhasta toisaalla YK:n päämajassa.
Lupasi tuhoa huumekartelleille ja vapautta Kuuballe
Trump lupasi täydellistä tuhoa myös huumekartelleille. Äärivasemmistoa tukevan Kuuban hallinnon edustajia hän uhkaili sanomalla, että ”kommunismi ei tule ikinä Amerikkaan, mutta vapaus on tulossa Kuubaan”. Tästä suivaantunut Kuuban delegaatio marssi protestiksi ulos istuntosalista.
Trump mainitsi puheessaan myös Tanskan kanssa saavutetun sovun Grönlannin turvallisuuteen liittyen. Varsinainen sopimus allekirjoitettiin myöhemmin tiistaina.
”YK:n lakattava ajamasta äärivasemmistolaista agendaa”
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen avajaispuheessaan presidentti Trump antoi kovaa kritiikkiä YK:lle ja sen erityisjärjestöille. Hänen mukaansa ”YK:lla on paljon potentiaalia, mutta sen on lakattava ajamasta äärivasemmistolaista agendaa, jota globalistiset byrokraatit edistävät”.
Yhtenä esimerkkinä tästä Trump mainitsi YK:n kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n ajaman globaalin hiilidioksidiveron, joka olisi nostanut merikuljetusten kustannuksia jopa 20 prosentilla. Yhdysvallat sai lykättyä tämän kasvihuonekaasujen hinnoittelumekanismin käyttöönottoa.
– Mitään globaalia maailmanhallintoa ei ole olemassa. Ja niin kauan kuin minä olen presidentti, ei myöskään tulee olemaan globaaleja veroja, Trump sanoi.
”Erotkaa kansainvälisestä rikostuomioistuimesta”
Myös kansainvälinen rikostuomioistuin ICC sai Trumpilta kovaa arvostelua. Yhdysvallat ei ole ICC:n jäsen, ja Trump kehotti kaikkia muitakin maita eroamaan kyseisestä järjestöstä.
– Maailmassa on oikeitakin vääryyksiä, mutta YK:n ihmisoikeusvirkamiehet käyttävät aikansa Yhdysvaltojen kritisoimiseen siitä, että me suojelemme lapsiamme transsukupuolisuushullutuksilta ja silpomisilta.
”YK edistää aktiivisesti massamaahanmuuttoa”
Trumpin mielestä on ”erittäin ironista”, että YK:lla on kokonainen alaosasto, UNESCO, joka on omistettu kulttuuriperinnön suojelemiseen, mutta samaan aikaan YK edistää aktiivisesti massamaahanmuuttoa, joka tuhoaa länsimaiden kulttuuria.
– Laiton siirtolaisuus ei ole ihmisoikeus, mutta kansakunnilla on oikeus pysyä itsenäisinä. Me [Yhdysvallat] tulemme pysymään itsenäisinä, ja niin tulisi teidän muidenkin tehdä, Trump sanoi.
Puheensa lopuksi Trump vetosi kaikkiin maailman kansakuntiin, jotta ne oikeasti puolustaisivat kansojaan ihmiskunnan vihollisia vastaan. Hän teki tarkoituksella eron Yhdistyneiden kansakuntien ja itsenäisten valtioiden välillä.
– Jumala siunatkoon kaikkia maailman kansakuntia, ja Jumala siunatkoon Amerikkaa, Trump päätti puheensa.