Artikkeli kuva

Ministeri Ranne uudistaa jäänmurtajat turvaamaan huoltovarmuutta muuttuneessa turvallisuustilanteessa

05.11.2026 |08:21

Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne iloitsee toimeksiantamansa Suomen jäänmurtokaluston uudistamisohjelman etenemisestä. Ohjelma toteutetaan vuosina 2026–2045.

Väylävirasto julkaisi ehdotuksen 2.11. Jäänmurtokalusto korvattaisiin uusilla murtajilla ikäjärjestyksessä, ja uudistamisen ehdotetaan etenevän vaiheittain.

Lähivuosina tulisi tehdä päätös vanhimmista ja elinkaarensa lopussa olevista murtajista, 1970-luvulla rakennetuista murtajista Urho ja Sisu. Sen jälkeen uudistusohjelma jatkuisi 2030-luvulla Kontion ja Otson korvaamisella, jotka saavuttavat 50 vuoden iän 2030-luvun puolivälissä. Viimeisessä vaiheessa 2040-luvulla korvattavaksi tulisivat monitoimimurtajat Fennica ja Nordica. Uuden Aino-jäänmurtajan rakentamisen alkaa ensi vuonna, ja se valmistuu vuonna 2029.

Ministeri Lulu Ranne kertoi ohjelman etenemisestä iloisin mielin keskiviikkona 4.11. Väyläviraston vesiväyläpäivillä sekä Aalto-yliopistossa pitämällään insinööritieteiden kurssin luennolla. Hän painottaa, että Suomen on uudistettava jäänmurtokalustoaan vauhdilla.

– Meidän on turvattava elinkeinoelämän ja teollisuuden saumaton toimivuus ja vakaa investointiympäristö. Tämä vaatii, että huolehdimme toimintavarmoista ja ennakoitavista jäänmurtopalveluista pitkällä aikajänteellä. Jääolosuhteet muuttuvat haastavammiksi ja vaikeammin ennakoitaviksi, joten ankarampia jäätalvia on odotettavissa jatkossakin. Murtajien on pystyttävä toimimaan entistä vaihtelevammissa olosuhteissa 24/7, Ranne painottaa.

Kauppalaivojen tehot ja jäissäkulkukyky ovat heikentyneet

Ranne korostaa, kuinka kaluston uusiminen on tärkeää etenkin nykyisessä turvallisuustilanteessa, ja nostaa esiin erityisiä huomioita kaluston vaatimuksista tänä päivänä.

– Kauppalaivojen tehot ja jäissäkulkukyky ovat heikentyneet. Uudemmat alukset eivät enää vastaa teoreettista jääluokkaansa, mikä pitää avustustarpeen korkeana. Jäänmurron on lisäksi tuettava huoltovarmuutta ja sotilaallista liikkuvuutta myös häiriö- ja poikkeustilanteissa. Muuttuneessa turvallisuustilanteessa tulee arvioida jäänmurtokalustolta jatkossa edellytettävät kyvykkyydet ja mahdollinen käyttö muihinkin kuin niiden varsinaiseen päätehtävään, Ranne sanoo.

Raportti on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Ruotsin kanssa. Molemmissa maissa julkaistut loppuraportit vastaavat toimeksiantoon, jonka virastot saivat alkuvuodesta 2025 Suomen liikenne- ja viestintäministeriöltä sekä Ruotsin maaseutu- ja infrastruktuuriministeriöltä.

Työryhmä tarkasteli myös edellytyksiä Suomen ja Ruotsin jäänmurtoon liittyville yhteishankinnoille, joiden tunnistettiin mahdollisesti koskevan uuden murtajakonseptin suunnittelua ja murtajien rakentamista sekä jäänmurtokapasiteetin lisäresurssien hankintaa. Samoin työryhmä arvioi Suomen ja Ruotsin kahdenvälistä sopimusta talvimerenkulun palvelujen yhteisestä järjestämisestä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi