Sisäministeriö julkisti alkuviikosta Kansallisen riskiarvion 2026. Sen tarkoituksena on ennakoida Suomeen mahdollisesti kohdistuvia uhkia ja häiriötilanteita, tunnistaa kansallisesti merkityksellisiä riskejä sekä arvioida niiden vaikutuksia yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin. Välineellistetyn maahantulon käsittelyyn on riskiarviossa varattu oma osuus. Viimeksi samankaltainen Kansallinen riskiarvio julkaistiin vuonna 2023.
Uhka edelleen olemassa
Rajavartiolaitoksen Matti Pitkäniitty kertoi riskiarvion julkaisun tiedotustilaisuudessa, että välineellistetyn maahantulon riskin taustasyyt ovat edelleen olemassa. Välineellisen maahantulon uhka on hänen mukaansa edelleen melko todennäköinen. Juha Mäenpää pitääkin ensisijaisen tärkeänä, että aiemmin säädetyn väliaikaisen rajaturvallisuuslain voimassaoloa jatketaan. Laki on tällä hetkellä eduskunnan hallintovaliokunnan käsittelyssä.
– Jo hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, ettei tilanne ole olennaisesti muuttunut vuodesta 2025, jolloin rajaturvallisuuslain voimassaoloa edellisen kerran jatkettiin. Rajavartiolaitoksen ja muiden turvallisuusviranomaisten arvion mukaan välineellistetyn maahantulon uhka Suomen itärajalla jatkuu edelleen korkeana, Mäenpää huomauttaa.
Välineellistetty maahantulo on torjuttava
Kansallisen riskiarvion mukaan välineellistetty maahantulo pyritään torjumaan. Välineellistetyn maahantulontilanteen hallitsemiseksi on tehty toimenpiteitä, kuten säädetty rajaturvallisuuslaki, suljettu itäisiä rajanylityspaikkoja ja keskitetty turvapaikanhakua.
– Rajaturvallisuuslain voimassaoloa on jatkettava. Onneksi asiansa osaava sisäministeri Mari Rantanen on jo tuonut tästä esityksen eduskunnan käsittelyyn. Kansanedustajien tulee viedä tämä nyt kunnialla läpi, Mäenpää vaatii.