Artikkeli kuva

Lehtikuva

Hallitus esittää rajaturvallisuuslaille kahden vuoden jatkoa – Rantanen: Uhka on edelleen korkealla

03.09.2026 |16:28

Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen vahvistaa hallituksen esittävän poikkeuksellisia valtuuksia antavalle rajaturvallisuuslaille kahden vuoden jatkoaikaa. Rajavartiolaitoksen arvion mukaan tilanne itärajalla ei ole helpottunut, minkä vuoksi Suomi varautuu jatkossakin torjumaan Venäjän välineellistettyä maahantuloa ripeillä ja tehokkailla toimilla.

Rajaturvallisuuslaki antaa viranomaisille tehokkaat keinot torjua Suomeen kohdistettua painostamista, jota Venäjä voi toteuttaa välineellistetyllä maahantulolla.

Rajaturvallisuuslailla valtioneuvosto voi päättää rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamista Suomen rajalla ja sen välittömässä läheisyydessä.

Suomi varmistaa määrätietoisilla toimilla rajaturvallisuuden

Laille esitetään kahden vuoden jatkoa, sillä välineellistetyn maahantulon uhka on edelleen korkealla. Rajavartiolaitoksen mukaan tilanne itärajalla ei ole olennaisesti muuttunut vuodesta 2025, jolloin lain voimassaoloa jatkettiin viimeksi. Lain sisältöön ei ehdoteta muutoksia.

– Suomi varmistaa määrätietoisilla toimilla rajaturvallisuuden. Rajaturvallisuuslailla olemme varautuneet siihen, että rajaviranomaiset voivat toimia nopeasti ja tehokkaasti välineellistetyn maahantulon tilanteissa, sanoo perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen.

– Tähän mennessä rajanylityspaikkojen sulku on riittänyt, mutta on välttämätöntä varautua nopeisiin ja vakaviin muutoksiin tilanteessa. Suomen kansallisen turvallisuuden varmistaminen on hallituksen ydintehtäviä, Rantanen summaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Espanjan tapahtumat ovat karu muistutus rajaturvallisuuden merkityksestä – Seppänen: ”Kun rajat pettävät, koko valtio pettää”

04.08.2026 |14:29
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Mari Rantanen: Ilman perussuomalaisia rajaturvallisuuslakia ei olisi saatu Suomeen

15.06.2025 |18:59
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Turvallisuustilanne ei ole muuttunut – rajaturvallisuuslain jatko on välttämätöntä Suomen turvaamiseksi

27.05.2025 |14:51
Suomen uutiset logo

Mira Nieminen: Rajaturvallisuus ei ole valinta – se on välttämättömyys

08.04.2025 |14:52

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
10.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää