Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perustuslakivaliokunta puoltaa rajaturvallisuuslain jatkoa – vihervasemmisto asettui poikkiteloin itärajan turvaamiselle

16.10.2026 |17:00

Perustuslakivaliokunta puoltaa niin sanotun itärajan käännytyslain voimassaolon jatkamista vuoden 2028 loppuun. Lain jatkamisen tavoitteena on varautua Venäjän harjoittamaan välineellistettyyn maahantuloon. Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho ja vihreiden Krista Mikkonen jättivät asiasta eriävän mielipiteen.

Perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi lausuntonsa hallituksen esityksestä, jolla jatkettaisiin välineellistetyn maahantulon torjumiseksi säädetyn rajaturvallisuuslain voimassaoloa kahdella vuodella.

Laki tuli voimaan heinäkuussa 2024, ja sen voimassaoloa on jo kerran jatkettu. Hallituksen esityksen mukaan laki olisi voimassa vuoden 2028 loppuun asti.

Perustuslakivaliokunnan mukaan voimassaolon jatkamista voidaan pitää välttämättömänä. Valiokunta kuitenkin korostaa, että valtioneuvoston on seurattava tarkasti turvallisuustilanteen ja oikeudellisen tilanteen muutoksia sekä tarvittaessa reagoitava niihin lainsäädännöllä.

Lain perustelujen mukaan jatkamista tarvitaan, koska viranomaiset arvioivat välineellistetyn maahantulon uhan itärajalla olevan edelleen korkea.

Poikkeuslaki mahdollistaa sen, että Suomeen pyrkivien maahantulo voidaan estää tai heidät voidaan poistaa maasta lain soveltamisedellytysten täyttyessä.

Vihervasemmiston kansanedustajat vastustavat

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho ja vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen jättivät perustuslakivaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamisesta.

Molemmat perustelivat kantaansa Ylen haastatteluissa. Yrttiahon mielestä laki on ristiriidassa Suomen perusoikeusjärjestelmän ja valtiosäännön kanssa. Hänen mukaansa laki loukkaa myös Suomea sitovia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Mikkonen puolestaan katsoo, että Suomella on oikeus ja velvollisuus valvoa rajojaan ja huolehtia kansallisesta turvallisuudesta. Hänen mukaansa Venäjän toimintaan ei kuitenkaan voida vastata keinoilla, jotka ovat ristiriidassa ehdottomien ihmisoikeuksien kanssa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Antikainen: Itärajan kautta tulleita turvapaikanhakijoita syyllistynyt vakaviin rikoksiin – vihervasemmisto haluaa pitää heitä hätääkärsivinä, kutsuu Suomeen lisää ja vastustaa edelleen rajalakia

29.01.2025 |17:50
Suomen uutiset logo

Sebastian Tynkkynen EU:ssa Suomen asialla: ”Rajalakimme on Europan tiukin ja toivon sen käyvän malliksi muillekin valtioille”

04.12.2024 |15:17

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi