

Minnesotan kuvernööri Tim Walz ei hae osavaltiossa paljastuneen sosiaaliturvaskandaalin jälkeen jatkokautta. / LEHTIKUVA
Tim Walz luopuu hakemasta jatkokautta Minnesotan kuvernöörinä – petoskohu romutti mahdollisuudet
Demokraattien varapresidenttiehdokkaana viime vaaleissa julkisuuteen noussut Tim Walz on ilmoittanut, että ei aio enää asettua uudelleen ehdolle Minnesotan kuvernööriksi marraskuussa pidettävissä välivaaleissa. Walzin ilmoitus liittynee Minnesotan osavaltiossa meneillään olevaan laajaan sosiaaliturvapetosvyyhtiin, jossa epäillyt ja tuomitut ovat pääosin somalitaustaisia henkilöitä.
Minnesotan kuvernööri Tim Walz ilmoitti maanantaina, että ei aio enää asettua uudelleen ehdolle Minnesotan kuvernööriksi, mutta palvelee meneillään olevan toisen kautensa loppuun normaalisti. Kamala Harrisin varapresidenttiehdokkaana maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen noussut Walz olisi hyvinkin voinut päästä kolmannellekin kaudelle, ja vielä viime syksynä hän oli sitä mieltä, että hän aikoo toteuttaa tämän historiallisen saavutuksen.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että sosiaaliturvapetosepäilyistä noussut kohu tuhosi Walzin jatkomahdollisuudet. Ennen joulua mediaan levisi väite, että Minnesotan sosiaaliturvapetoksilla saatuja rahoja on päätynyt terroristijärjestölle Somaliaan.
Joulun jälkeen tubettaja Nick Shirley julkaisi videon, jossa tutkittiin somalien päivähoitobisneksiä Minneapolisissa. Video sai satoja miljoonia katsojia sosiaalisessa mediassa, joten valtamediankin oli viimein pakko reagoida siihen.
Minnesota kärsi koronasta ja BLM-mellakoista
Tim Walz valittiin Minnesotan kuvernööriksi vuonna 2018. Hänen valtakaudelleen osui monia vaikeita aikoja, kuten koronapandemia ja vuonna 2020 Minneapolisissa tapahtunut George Floydin kuolema, joka johti laajoihin BLM-mielenosoituksiin koko maailmassa. Walz oli eturivissä päättämässä osavaltionsa reaktioista väkivaltaisiksi yltyneisiin Black Lives Matter -mellakoihin.
Lehdistötilaisuudessa pitämässään puheessa kuvernööri Walz myönsi, että ”jo useiden vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä on pyrkinyt käyttämään hyväkseen osavaltiomme anteliaisuutta” sosiaalietuuksissa.
Walz syytti Trumpia rajusti
Sen jälkeen hän siirtyi sujuvasti syyttämään presidentti Donald Trumpia siitä, että tämä yrittää käyttää tilannetta hyödykseen poliittisesti.
– Donald Trump ja hänen liittolaisensa haluavat tehdä osavaltiostamme kylmemmän ja ilkeämmän paikan, Walz sanoi.
– He haluavat myrkyttää ihmiset toisiaan vastaan hyökkäämällä meidän naapureitamme kohtaan.
– He haluavat ottaa pois sen mikä tekee Minnesotasta Amerikan parhaan paikan perustaa perhe, Walz sanoi avokätisiin sosiaalietuuksiin viitaten.
Väittää tubettajien ”murtautuneen” päiväkoteihin
Walzin mukaan Minnesotassa on jo vuosien ajan taisteltu petoksia vastaan kaikin tavoin. Republikaanit tosin ovat sitä mieltä, että tulokset ovat jääneet varsin laihoiksi. Walz syyttääkin heitä ”poliittisten pelien pelaamisesta”. Erityisen tuohtunut kuvernööri Walz on kansalaisjournalistien toiminnasta.
– Meillä on oikeistolaisia, salaliittoteorioita viljeleviä tubettajia, jotka murtautuvat päiväkoteihin ja vaativat pääsyä meidän lastemme luokse, Walz sanoi.
Walz on väärässä sikäli, että petosepäilyt eivät ole ”salaliittoteoria” vaan meneillään oleva rikostutkinta, josta on jo langetettu tuomioita. Kukaan tubettaja ei ole myöskään ”murtautunut” päiväkoteihin.
Liittovaltio keskeyttänyt päivähoitotukien maksatuksen
Kuvernööri Walz syyttää presidentti Trumpia siitä, että tämä on ”demonisoinut meidän somalinaapureitamme” ja ”vääryydellä takavarikoinut päivähoitotukia, joista Minnesota on riippuvainen”.
Takavarikoinnilla Walz viitannee siihen, että liittovaltion sosiaali- ja terveysministeriö on keskeyttänyt päivähoitokorvausten maksatuksen ja vaatinut Minnesotan osavaltiolta lisäselvityksiä niiden käytöstä. Kyse on siitä, että ministeriö haluaa tietää, ovatko kaikki päivähoitotukea saaneet lapset edes olemassa ja ovatko he olleet päivähoidossa.
Walz on ylpeä saavutuksistaan
Lehdistötilaisuuden lopuksi Tim Walz kertoi olevansa varma, että olisi tullut valituksi historialliselle kolmannellekin kaudelle, jos olisi panostanut siihen kaikkensa. Mutta keskusteltuaan perheensä ja taustatiiminsä kanssa hän päätti vetäytyä kisasta, jotta voisi käyttää jäljellä olevan kautensa saavutustensa puolustamiseen.
Walz kertoi olevansa ylpeä saavutuksistaan kuvernöörinä. Monet hänen aikaan saamansa lait ja uudistukset ovat juuri niitä, joita sosiaaliturvapetoksissa on käytetty hyväksi.
Tiedotustilaisuuden lopuksi kuvernööri Walz kieltäytyi vastaamasta toimittajien kysymyksiin ja sanoi vastaavansa niihin tiistaina esitellessään uutta perhevapaalakia, joka tarjoaa osavaltion asukkaille mahdollisuuden maksettuun vapaaseen perhesyistä.
Ensi kuussa Tim Walz joutuu kongressin edustajainhuoneen tarkastusvaliokunnan eteen todistamaan petosepäilyihin liittyen. Kyseinen tarkastusvaliokunta on republikaanien johtama, joten odotettavissa on tiukkoja kysymyksiä, joihin Walz joutuu vastaamaan rangaistuksen uhalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nick Shirley Tim Walz BLM-mellakat sosiaaliturvapetos Minnesota George Floyd Minneapolis Kamala Harris Black Lives Matter Päivähoito Donald Trump Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Onni Rostila: Minnesotan somalien massiivinen tukihuijaus paljastaa länsimaisen liberalismin sokean pisteen
Minnesotassa paljastuneet miljardiluokan tukihuijaukset ovat saaneet Onni Rostilan pohtimaan sitä, miten tällainen toiminta on ollut mahdollista. Vastaus liittynee siihen, että etniset ryhmät saapuvat uusiin kotimaihinsa ryhminä, eivät yksilöinä. - Valtakulttuuriin sopeutumiseen ei ole painetta, kannusteita eikä halua, Rostila toteaa.

Viraalivideo Minnesotan somalien päivähoitobisneksistä on saanut yli 110 miljoonaa katsojaa – valtamedia vaikenee
Nuori tubettaja lähti kameran kanssa kiertämään Minnesotan suurimman kaupungin päiväkoteja ihmetellen, että miksi ovet eivät aukene hänelle. Lapsia ei näkynyt missään, vaikka monissa kohteissa piti olla päiväkoti, jossa hoidetaan päivittäin sataa lasta ja joka saa siitä hyvästä miljoonatuet vuodessa. Paljastusvideo on saanut somessa valtavasti katsojia, mutta vasemmistolainen valtamedia vaikenee siitä visusti.

Lehtiväite: Minnesotan sosiaaliturvapetosten rahoja on päätynyt terroristijärjestölle Somaliaan
Minnesotan osavaltiossa epäillään tapahtuneen laajoja sosiaaliturvapetoksia. Rahaa on huijattu asunnottomien palveluilla, köyhien lasten välipaloilla ja autististen lasten terapiapalveluilla. Monissa tapauksissa epäillyt ovat Minnesotan somaliyhteisön jäseniä. Viranomaislähteet vahvistavat, että miljoonia dollareita petoksilla hankittua rahaa on lähetetty Somaliaan, missä osa rahoista on päätynyt Al-Shabaab-terroristijärjestön käsiin.

Veronmaksajilta miljoonia somali- ja monikulttuuriyhdistyksille STEA:n kautta – rahojen käyttö pitkälti salattu, julkisuus puuttuu
Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille on jaettu vuosikausia huikeita summia, jotka nousevat useisiin miljooniin euroihin. Avustusten saajien joukossa on vuodesta toiseen samoja yhdistyksiä, joiden toiminnasta tiedetään joko vähänlaisesti tai ei mitään. Perussuomalaisten helsinkiläinen varavaltuutettu Mika Merano esittää julkista tukea saaville yhteisöille lisää velvollisuuksia avata rahankäyttöään – tai vaihtoehtoisesti rahahanat kokonaan kiinni.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia: ”Emme halua raiskaajia, pedofiileja tai jengipomoja Ruotsista Mogadishun kaduille”
Somalian kansanedustaja vastustaa rikollisten pakkopalautuksia Ruotsista. Hänen mielestään rikolliset ruotsinsomalit ovat Ruotsin oma ongelma, jota ei pidä siirtää Somaliaan. Ruotsi on tehnyt Somalian hallituksen kanssa salaisen sopimuksen pakkopalautettavien Somalian kansalaisten vastaanottamisesta. Vastineeksi Ruotsi on ohjannut kehitysapurahoja hankkeisiin, jotka hyödyttävät Somalian pääministerin lähipiiriä.

Päivän pointti: Ei ihme, että SDP kosiskelee vaalikansaa arabiaksi, somaliksi, persiaksi ja jopa kasakan käyttämällä kielellä – syy on juuri se, minkä ajattelitkin sen olevan
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













