

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Minneapolisissa äänestetään poliisirahoituksen leikkauksista – ”Defund the Police” -aktivistit mittaavat suosionsa
Yhdysvaltain Minneapolisin kaupungissa asukkaat saavat äänestää poliisin määrärahojen leikkauksista marraskuun alussa. Poliisiväkivaltaa vastustavat ”Defund the Police” -aktivistit selittävät kaupunkilaisille, ettei tarkoitus ole lakkauttaa poliisivoimia. Alueen demokraattipuolueen johtajat eivät kannata äänestystä, Politico uutisoi.
Marraskuun toisena päivänä Minneapolisin asukkaat äänestävät pormestaristaan. Huomion vie kuitenkin noin vuoden ajan esillä olleesta Defund the Police -liikkeen esitys (Yes 4 Minneapolis), josta äänestetään samalla kertaa. Sen mukaan poliisin määrärahoja leikattaisiin, eräänlainen 60 vuotta voimassa ollut ”poliisitakuu” poistettaisiin ja vapautuneita varoja ohjattaisiin sosiaalitoimeen.
Defund the Police -liike syntyi Minneapolisissa poliisi Derek Chauvinin tapettua tummaihoisen George Floydin. Chauvin tuomittiin tarkoituksettomasta taposta ja kahdesta lievemmästä Floydin kuolemaan johtaneesta rikoksesta yhteensä 22,5 vuoden vankeusrangaistukseen.
Chauvin aikoo valittaa tuomiosta.
Äänestys jakaa demokraatteja
Demokraattipuolueen sisällä Defund the Police -liike on saanut kahtiajakoisen vastaanoton. Aloitetta vastustavat Minneapolisin pormestari Jacob Frey, Minnesotan kuvernööri Tim Walz ja senaattori Amy Klobuchar. He ovat kaikki demokraatteja.
Frey tukee muutoksia, mutta hänen huolenaiheensa liittyvät aloitteen muutoksiin poliisivoimien hallinnossa. Tällä haavaa pormestari ohjaa yksin poliisivoimien rahoitusta ja sen toimia. Aloitteen mukaan valta siirtyisi kaupunginvaltuustolle. Freyn mukaan kenelläkään ei ole kontrollia, kun valta jakaantuu usealle.
Iskulauseena Defund the Police on napakka. Joidenkin demokraattien mielestä iskulause on turhankin napakka. Aktivistitkin ovat hieman turhautuneita siitä, että iskulause mielletään poliisivoimien täydelliseen alasajoon rikollisuuden kasvaessa.
Frey huomauttaa ajavansa lukuisia muutoksia, jotka eivät mahdu iskulauseisiin. Hän kertoi uudistusaikeistaan: poliisien vartalokameroiden lisääminen, poliisien toiminnan vertaisarviointi sekä poliisin voimankäytön koulutuksen muutokset.
Pormestarikisa käynnissä
Minneapolisin äänestystä seurataan ympäri Yhdysvaltoja. Poliisiväkivalta ja Defund the Police ovat olleet esillä laajalti ympäri maata. Puoltava äänestystulos voi siten vaikuttaa dominonappulaefektin tavoin muihinkin suurkaupunkeihin. Hanke voi myös kuihtua kasaan.
Minneapolisissa äänestetään myös pormestarista. Frey pyrkii toiselle kaudelle, mutta hänellä on vastassaan myös saman puolueen Defund the Police -aktivisteja. Tunnetuin saman puolueen aktivistitaustainen ehdokas lienee Sheila Nezhad.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sanna Marin antaa tukensa Black Lives Matter -rähinöille, seuraavana päivänä uhkaava nuorisojoukko kivittää poliiseja Hietaniemessä

Bidenin kirjoittama three-strikes-laki täytti USA:n vankilat mustilla – Trump kumosi lain

Halla-aho Kaivopuiston henkirikoksesta: ”Koko yhteiskunta on sotajalalla kuvitteellista rasistista väkivaltaa vastaan, mutta oikea suomalaisiin kohdistuva väkivalta on vain business as usual”

Antifa-asemies tappoi Trumpin kannattajan Portlandissa – väkijoukko hurrasi, media syytti uhria ja valkopesi henkirikoksen

”Edistykselliset” demokraatit kuoppaamassa Defund the Police -ohjelmansa rikollisuuden riistäydyttyä käsistä

New Yorkissa pankin työntekijöitä kehotetaan pukeutumaan töihin tullessaan arkisesti, etteivät he joudu rikollisten maalitauluksi

Yhä useampi turvaa itsensä ja omaisuutensa aseella Los Angelesissa – röyhkeä väkivaltarikollisuus rehottaa ”edistyksellisen” politiikan seurauksena
Viikon suosituimmat

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Uusimmat

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen

Antikainen: Demarit taas kalliimman bensan asialla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










