

LEHTIKUVA
Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”
MTV:n suuressa presidentinvaalitentissä selvisi, että perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa lukuun ottamatta presidenttiehdokkaat suhtautuvat melko hyväuskoisesti ja myötätuntoisesti Venäjän Suomen rajalle lähettämiin tulijoihin, joiden taustoista ei tiedetä mitään.
Sulun jälkeen Suomi avaa kauttakulkuliikenteelle kaksi raja-asemaa itärajalla torstaista 14. joulukuuta alkaen. Avautuvat asemat ovat Vaalimaan raja-asema Kaakkois-Suomessa sekä Niiralan raja-asema Pohjois-Karjalassa.
Mikäli Suomeen pyrkivien määrän eskaloituminen jatkuu rajan avaamisen jälkeen, ratkaistavaksi jää, onko Suomi jatkossa valmis pitämään rajalle saapuvat ihmiset rajan toisella puolen tarvittaessa vaikka voimakeinoilla? Kysymys nousi esille keskiviikkona MTV:n presidentinvaalitentissä.
Valtamedian presidentinvaalin suosikkiehdokkaaksi nostama kokoomuksen Alexander Stubb antoi polveilevan ja pitkän vastauksen, jonka lopputulemana kuitenkin oli, että Suomen rajaturvallisuus ei ehkä ole Stubbille yhtä tärkeä ja keskeinen asia kuin Venäjän Suomen rajalle lähettämiin tuntemattomiin tulijoihin kohdistuva lämminhenkisyys ja myötäeläminen.
Naisia, lapsia ja vanhuksia
Jos tilanne (Suomen itärajalle saapuu lisää ihmisiä) jatkuu, pitääkö Suomen olla valmis pitämään ihmiset ulkona, tarvittaessa kovillakin keinoilla, Stubbilta kysyttiin.
Stubbin mielestä rajan yli pyrkiviin ihmisiin tulee soveltaa ”humaania tulokulmaa”, jolloin etenkin rajalle saapuvien lapsien, vanhuksien ja naisten kohdalla Stubb uskoo rajaviranomaisten heltyvän.
-Jos on kylmä, niin varmasti viranomaiset käyttävät silloin tervettä järkeä, Stubb sanoi.
Kokoomuksen presidenttiehdokkaalle huomautettiin, että venäläiset kyllä käyttävät hyväkseen suomalaisten julkilausuttua linjaa laskea rajan yli ihmisiä, mikäli tiedetään, että Suomi laskee yli ”naisia, lapsia ja vanhuksia”.
Stubb väisti kritiikin, ja alkoi puhua ”hyvästä järjestelmästä”.
-Rajaviranomaiset huolehtivat siitä, että tilanne pysyy hallinnassa, hallitus ja presidentti pidetään ajan tasalla ja me pystymme toimimaan joka tilanteessa., Stubb sanoi, mutta myönsi, että venäjältä hybridi-iskuja todennäköisesti on tulossa.
-Jokaisessa tilanteessa toimitaan tapauskohtaisesti, Stubb jatkoi.
Halla-aho toi realismia keskusteluun
Presidenttiehdokas, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toppuutteli Stubbin ”järkiajattelua”.
Halla-aho sanoi Venäjän työntävän ihmisiä rajalle vain siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomen on vaikeaa reagoida lainsäädännön myötä hybridivaikuttamista muistuttaviin tilanteisiin, jolloin Venäjä luottaa siihen, että Suomi ottaa kaikki tulijat, joita Venäjä työntää rajalle.
-Samoin Venäjä tietää, että tällainen liikehdintä aiheuttaa Suomessa levottomuuksia, koska me emme pysty palauttamaan ketään, vaikka kyse olisi ilmeisen perusteettomista turvapaikanhakijoista.
Halla-aho heitti piikin kokoomuksen presidenttiehdokkaalle.
-Kaikella kunnioituksella, Alex, jos me lähetämme Venäjälle sellaisen viestin, että otamme lapset, vanhukset ja naiset sisään, niin arvaapa ketä siellä on hangessa odottamassa sisään pääsyä, Halla-aho kysyi, ja vastasi hetken kuluttua itse:
-Sitten siellä on juuri niitä, joita me olemme ilmoittaneet ottavamme sisään. Rajalle tulee ihmisiä juuri siksi, että me otamme heitä sisään ja niin kauan kuin tiedetään, että Suomi ottaa heitä sisään. Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan hieman nenäänsä pidemmälle, Halla-aho heitti Stubbille.
Li Andersson: Tulijat ovat uhreja
Enemmän tai vähemmän maailmaa syleileviä ”kansainväliset sopimukset” -tyylisiä puheenvuoroja kuultiin myös sdp:n ehdokkaalta Jutta Urpilaiselta sekä etenkin vasemmiston Li Anderssonilta, jonka mielestä Venäjän Suomen rajalle työntämät ihmiset pitäisi nähdä uhreina.
-Minun mielestäni me emme ole sellainen maa, joka jättää ihmisiä palelemaan rajalle, Anderssonin hyveposeerauspuhe pulppusi.
Andersson myös kutsui välineellistetyn maahantulon pelinappuloita ”siirtolaisiksi”.
-Näiden siirtolaisten joukossa voi myös olla ihmisiä, joilla on oikea tarve turvapaikalle, tai ainakin sellainen tarve, että turvapaikkakäsittely pitää tehdä asianmukaisesti, vasemmiston presidenttiehdokas päästeli.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansalaiset huolissaan rajaturvallisuudesta – Immonen: Suomen tulee olla valmiina arvaamattomaan peliin

Koko Suomen itäraja suljetaan uudelleen – uhka kansalliselle turvallisuudelle

Itäraja menee kiinni – sisäministeri Rantanen: Valitettavasti Venäjän viranomaisten toiminta jatkui

USA:n rajan yli ennätysmäärä laittomasti tulevia – jopa Bidenia alkaa huolestuttaa

Riikka Purra: Maahanmuutto on perustavanlaatuisin Suomea ja Eurooppaa koskeva uhka

Perussuomalaiset: Sisäisen turvallisuuden resurssit turvataan

Norjan Supo: Venäjältä tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ollut vakoilijoita

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: ”On vain ajan kysymys, milloin Venäjällä päätetään, että Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset kaipaavat Venäjän suojelua”

Sisäministeri Rantanen: Itäraja pysyy kiinni – sulun jatkaminen välttämätöntä
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












