

Norjaan Venäjän rajan yli vuonna 2015 pyöräilleitä turvapaikanhakijoita. / LEHTIKUVA
Norjan Supo: Venäjältä tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ollut vakoilijoita
Norjan suojelupoliisi on paljastanut, että Norjaan vuonna 2015 Venäjältä pyöräilleiden turvapaikanhakijoiden joukossa oli henkilöitä, jotka olivat saaneet tiedustelutoimeksiantoja ulkomaisilta tiedustelupalveluilta. Turvapaikanhakijoiden värvääminen tiedustelutehtäviin on yhä ajankohtainen ongelma.
Vastatiedusteluosaston päällikkö Atle Tangen kertoi Norjan suojelupoliisin podcastin uusimmassa jaksossa, että Norjaan vuonna 2015 Venäjältä pyöräilleiden turvapaikanhakijoiden joukossa oli henkilöitä, jotka olivat saaneet toimeksiantoja ulkomaisilta tiedustelupalveluilta. Asiasta uutisoi Norjan yleisradio NRK.
– Suojelupoliisi käytti merkittävästi resursseja etsiäkseen ulkomaisten tiedustelupalvelujen hyväksi toimivia henkilöitä [vuoden 2015] siirtolaisvirrasta, Atle Tangen kertoi.
– Ja niitä myös löytyi. Vieraiden valtojen tiedustelupalvelut olivat antaneet osalle tulijoista toimeksiantoja.
”Hoideltiin eri tavoin”
Suojelupoliisi ei ole aiemmin kertonut asiasta julkisuuteen. Osastopäällikkö Tangen ei halunnut vastata Norjan yleisradion toimittajan kysymykseen siitä, mitä laittomasta tiedustelutoiminnasta epäillyille tapahtui.
– Kyseiset henkilöt hoideltiin eri tavoin. En halua ottaa kantaa heidän kansallisuuteensa.
Tangen kertoi, että Norjaan matkalla olevien turvapaikanhakijoiden värvääminen tiedustelutehtäviin on yhä ajankohtainen ongelma, joten suojelupoliisi ei voi kertoa asiasta tarkemmin.
Atle Tangen on varovainen sanakäänteissään. Hän ei halua kutsua kyseisiä henkilöitä vakoilijoiksi tai agenteiksi perinteisessä mielessä, vaan sanoo, että kyse on henkilöistä, jotka on huijaamalla tai uhkailemalla saatu suorittamaan tiedustelutehtäviä vieraan vallan tiedusteluorganisaation hyväksi.
Norjaan pyöräili yli 5 000 turvapaikanhakijaa
Vuonna 2015 Norjan rajan yli pyöräili Venäjältä lyhyessä ajassa kaikkiaan 5 464 turvapaikanhakijaa, kertoo NRK. Suurin osa tulijoista oli elänyt Venäjällä ”paperittomina” tai tullut äskettäin Venäjälle kolmannesta maasta siirtyäkseen suoraan Norjan rajalle.
Kyseessä oli Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n valvoma hybridioperaatio, jossa siirtolaisia ohjattiin tarkoituksella Norjaan. Tilastojen mukaan suurin osa tulijoista oli Syyriasta, Afghanistanista, Irakista, Pakistanista ja Egyptistä.
Norja onnistui palauttamaan vain 328 rajanylittäjää takaisin Venäjälle. Noin kahdelle tuhannelle myönnettiin oleskelulupa Norjaan. Loput jatkoivat matkaansa muualle Eurooppaan.
Vuonna 2015 tulijoiden virta päättyi, kun Norja otti käyttöön uuden hätätilamääräyksen, joka helpotti rajalla tapahtuvaa pikakäännyttämistä. Norjalaiset ovat silti huolissaan siitä, että Venäjä saattaa toistaa hybridioperaationsa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Atle Tangen Norjan suojelupoliisi FSB hybridioperaatio käännyttäminen laittomat siirtolaiset siirtolaiset Tiedustelutoiminta Rajavalvonta Norja Paperittomat Turvapaikanhakijat Vakoilu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Purra blogissaan: ”Suomi on yksiselitteisen Venäjän organisoiman hybridioperaation kohteena”

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

Halla-aho: ”Miten meillä jotkut voivat olla niin varmoja, että tulijat eivät ole venäläisiä erikoisjoukkoja tai Wagnerin palkkasotilaita?”

Sisäministeriö esittää kansainvälisen suojelun lupien pituuden lyhentämistä

Irakin entinen puolustusministeri ja Ruotsissa törkeistä tukipetoksista epäilty kenraali otettiin kiinni Arlandan lentokentällä

Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius: ”Venäjän sisäiset yhteenotot ovat spekulaatiota – mutta maan tulevaisuutta on pitkällä tähtäimellä vaikea ennustaa”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














