

LEHTIKUVA
Sisäministeriö esittää kansainvälisen suojelun lupien pituuden lyhentämistä
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen lakimuutoksesta, jolla lyhennettäisiin kansainvälisen suojelun lupien pituutta EU:n määritelmädirektiivin sallimaan minimiin. Esitys toimeenpanee osaltaan hallitusohjelman kirjauksia kansainvälisen suojelun tiukentamisesta määritelmädirektiivin mahdollistamalla tavalla.
Esityksen mukaan ensimmäinen pakolaisuuden perusteella myönnettävä oleskelulupa olisi jatkossa voimassa kolme vuotta nykyisen neljän vuoden sijaan. Toissijaisen suojelun perusteella oleskelulupa myönnettäisiin vuodeksi aiemman neljän vuoden sijaan. Jatkolupa lyhennettäisiin aiemmasta neljästä vuodesta kolmeen vuoteen. Jatkolupa toissijaisen suojelun perusteella myönnettäisiin kahdeksi vuodeksi aiemman neljän vuoden sijaan.
– Muutoksilla mahdollistetaan se, että arvio kansainvälisen suojelun jatkamisen tarpeesta tehtäisiin hallitusohjelman kirjauksen mukaan aiempaa useammin. Myös jatkoluvan myöntämisen edellytyksiä tiukennettaisiin ja selkeytettäisiin, kerrotaan sisäministeriön tiedotteessa.
Rikollisten suojeluasema voidaan lakkauttaa
Esityksessä muutettaisiin myös kansainvälisen suojelun aseman lakkauttamista ja peruuttamista koskevaa sääntelyä. Jatkossa myönnetty kansainvälinen suojeluasema olisi mahdollista lakkauttaa myös aseman saamisen jälkeen esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilön epäillään syyllistyneen suojeluaseman saamisen jälkeen sotarikokseen tai YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaiseen tekoon.
– Pakolaisasema voitaisiin lakkauttaa myös, jos ulkomaalaisen voidaan katsoa olevan vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle tai hän on syyllistynyt erityisen törkeään rikokseen ja on siten vaaraksi yhteiskunnalle. Näistä syistä pakolaisasema voitaisiin myös jättää myöntämättä, tiedotteessa kerrotaan.
Vähimmäisoikeudet turvataan
Oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella jätettäisiin jatkossa myöntämättä, jos ulkomaalaisen epäillään olevan vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle. Oleskelulupa voitaisiin jättää myöntämättä myös, jos ulkomaalainen olisi lähtenyt alkuperämaastaan vain rikosseuraamuksia vältelläkseen.
Palautuskieltoa ei loukata. Esityksessä ehdotetaan uutta perustetta tilapäisen oleskeluluvan myöntämiselle tilanteissa, joissa kielteisen päätöksen saanutta ulkomaalaista ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Tilapäinen oleskelulupa turvaa määritelmädirektiivin edellyttämät vähimmäisoikeudet henkilön Suomessa oleskelun ajaksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikollisen luovutus toiseen maahan kansallinen turvallisuus sotarikokset palautuskielto oleskeluluvat Sisäministeriö Kansainvälinen suojelu rikolliset Hallitusohjelma pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ulkomaalaislakia uudistetaan hallitusohjelman hengessä: Turvapaikanhakuun tiukennuksia ja biometriatiedot jakoon

Kansalaisuuslain uudistus etenee: Asumisaikaedellytys pitenemässä nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen

Itäraja pysyy kiinni – sisäministeri Rantanen: ”Vahva viestimme on se, että sitä kautta ei ole syytä tulla”

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”

Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: “Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”

Pohjoismaiden maahanmuuttoministerit pääsivät yhteisymmärrykseen laittomasti maassa olevien palautuksista

Pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.