

LEHTIKUVA
Pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan
Sisäministeriö on asettanut hankkeen, jonka tavoitteena on valmistella hallitusohjelman mukaiset tiukennukset pysyvän oleskeluluvan edellytyksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle annetaan kevätistuntokaudella 2025.
Hallitusohjelman tavoitteena on kannustaa maahan muuttaneita suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen, työntekoon ja kielen opiskeluun. Pysyvän oleskeluluvan edellytyksenä on onnistunut kotoutuminen.
– Tavoitteena on, että pysyvän oleskeluluvan edellytyksenä olevaa asumisaikaa pidennetään kuuteen vuoteen. Tällä hetkellä asumisaikaedellytys on neljä vuotta, sisäministeriön tiedotteessa kerrotaan.
Henkilöllisyys varmistettava
Jatkossa pysyvän luvan edellytyksenä olisi myös suomen tai ruotsin kielen taito, joka todennettaisiin kielikokeella. Lisäksi edellytetään kahden vuoden työhistoriaa ilman muuta kuin hyvin lyhytaikaista turvautumista työttömyysturvaan tai toimeentulotukeen, ja nuhteettomuusedellytystä tiukennetaan.
– Lisäksi hakijan henkilöllisyys on pystyttävä varmistamaan. Hakijalta edellytetään aktiivisuutta oman henkilöllisyytensä selvittämisessä.
Tulot ja työhistoria vaikuttavat
Hallitusohjelman mukaisesti kuuden vuoden asumisaikaedellytyksestä voidaan poiketa, mikäli hakija täyttää tietyt edellytykset. Pysyvä oleskelulupa voidaan myöntää jo neljän vuoden asumisen jälkeen, jos hakijalla on vähintään 40 000 euron vuositulot tai Suomessa suoritettu tai tunnustettu ylempi korkeakoulututkinto ja kahden vuoden työhistoria ilman muuta kuin hyvin lyhytaikaista turvautumista toimeentulotukeen tai työttömyystukeen.
– Kuuden vuoden asumisaikaedellytyksestä voidaan poiketa myös, mikäli hakijalla on kielitestillä todettu erityisen hyvä suomen tai ruotsin kielen taito ja kolmen vuoden työhistoria. Hakija ei saa olla turvautunut toimeentulotukeen tai työttömyystukeen muuten kuin hyvin lyhytaikaisesti, sisäministeriö tiedottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työhistoria tulotaso koulutustaso toimeentulo Sisäministeriö henkilöllisyys työnteko kielitaito oleskelulupa Nuhteettomuusedellytys Asumisaikaedellytys Hallitusohjelma Kotoutuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeriö esittää kansainvälisen suojelun lupien pituuden lyhentämistä

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Ulkomaalaislakia uudistetaan hallitusohjelman hengessä: Turvapaikanhakuun tiukennuksia ja biometriatiedot jakoon

Itäraja pysyy kiinni – sisäministeri Rantanen: ”Vahva viestimme on se, että sitä kautta ei ole syytä tulla”

Kansalaisuuslain uudistus etenee: Asumisaikaedellytys pitenemässä nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen

Megamoskeijan rakentaminen puhuttaa Ruotsissa – “Tukholmaan ei tarvita terroristien lastentarhaa”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














