Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Meri jysäytti miljardipotin pöytään: Oikeudenhoidon budjettiin kymmenien miljoonien korotus

23.09.2026 |17:19

Pitkään kestäneet oikeusprosessit ja rikoksen uhrin asema saavat kaivattua helpotusta. Oikeusministeri Leena Meri esittää hallinnonalalleen ensi vuodelle noin 1,3 miljardin euron budjettia. Kasvua tämän vuoden varsinaiseen talousarvioon on noin 43 miljoonaa euroa, jos laskelmasta jätetään pois vuosittain vaihtelevat vaalimenot.

Oikeusministeri Leena Meren määrätietoinen työ oikeudenhoidon resurssien turvaamiseksi kantaa hedelmää.

Meri esitteli keskiviikkona eduskunnalle hallinnonalansa ensi vuoden budjetin. Julkisen talouden sopeutustoimista huolimatta oikeudenhoidon rahoitus kasvaa kauden alun 1,19 miljardista eurosta.

– Hallinnonalan rahoitustilanne kokonaisuutena on noin 90 miljoonaa euroa parempi hallituskauden lopussa kuin sen alkaessa, Meri iloitsee.

Talousarvioesityksessä osoitetaan lisärahoitusta muun muassa tuomioistuimille ja syyttäjille. Tällä vaalikaudella on tehty myös rikoslainsäädäntöön monia uudistuksia, ja sitä on kiristetty.

Pysyvä potti oikeudenhoidolle

Ensi vuoden budjetissa oikeudenhoidon rahoitus vakiintuu 75 miljoonan euron vuotuiselle tasolle. Lisäksi tuleviin eduskuntavaaleihin varataan noin 20 miljoonaa euroa.

Vaikka vaikeassa taloustilanteessa jokaisen hallinnonalan on osallistuttava talkoisiin, niin Meren johtama oikeusministeriö piti puolensa säästöneuvotteluissa. Ensi vuonna säästöjen kokonaistaso on noin 35 miljoonaa euroa.

– Hallitus on parantanut oikeudenhoidon määrärahatilannetta, ja oikeudenhoidon toimijoille on kohtuullistettu yleistä linjaa alhaisemmat säästöt, Meri muistuttaa.

Rikosseuraamuslaitokselle esitetään määrärahoja noin 25 miljoonaa euroa viime vuotta enemmän.

Ruuhkat purkuun ja rikoksen uhreille oikeutta

Rahoituksen lisäksi hallitus hakee tehoja lainsäädäntömuutoksilla. Valmisteilla ja toteutuksessa on useita uudistuksia, joiden tavoitteena on sujuvoittaa oikeusprosesseja ja purkaa ruuhkia.

Uudistuksilla laitetaan etusijalle tavallisen suomalaisen oikeusturva ja uhrin asema – ei rikoksentekijän hyysääminen.

– Olemme edistäneet oikeusprosessien sujuvoittamista useilla lainsäädäntöuudistuksilla, joilla lyhennetään käsittelyaikoja, vahvistetaan ihmisten oikeusturvaa, parannetaan rikosten uhrien asemaa sekä kohdennetaan viranomaisten voimavaroja nykyistä tehokkaammin, Meri painottaa.

Rikosuhripalveluihin ohjattavat määrärahat kasvavat rikosuhrimaksujen korottamisen myötä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi