Artikkeli kuva

Demarit saivat tänään maistaa omaa lääkettään. / LEHTIKUVA

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle

22.09.2026 |16:56

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Eduskunta on aloittanut tänään ensi vuoden talousarvion eli budjetin käsittelyn. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pohjusti puheenvuoroaan lainaamalla kansalliskirjailija Aleksis Kiveä.

– Täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi, Vigelius tiivisti puheensa alussa.

Vigeliuksen mukaan Kiven paatos sopisi koko eduskunnan toimintatavaksi, mikäli se muuttuisi konkreettisiksi teoiksi Suomen talouden kohentamiseksi yli puoluerajojen.

Puheessaan Vigelius jakoi arvostelua niin opposition kuin keskustankin suuntaan viittaamalla kansanedustaja Markus Lohen (kesk.) vaalikauden alussa esittämiin arvioihin.

– Ei siitä helppoa tule, se tiedettiin, edustaja Lohi, jo vaalikauden alussa – niin laitaoikealla, äärivasemmalla kuin ääripäättömästi siellä keskelläkin, Vigelius sivalsi.

Kritiikkiä edellisen hallituksen perinnöstä

Vigelius nosti esiin nykyisen hallituksen saaman perinnön ja arvosteli edellistä, Sanna Marinin (sd.) johtamaa hallitusta ennätysvelasta sekä tekemättömyydestä. Hänen mukaansa valtiontalouden liikkumavaraa menetettiin jo ennen viime vuosien kriisejä.

– Jo ennen koronaa, sotaa ja sote-uudistusta punavihreä hallitus päätti miljardien lisämenoista. Valtiontalouden vyö löysättiin jo ennen kriisejä. Myöhemmillä kriiseillä oikeutettiin se, että vyöstä kokonaan luovuttiin. Ei remmiä, ei raameja, ei rajoja. Rahaa on velaksi korotta, Vigelius arvosteli.

Vigeliuksen mukaan velkaantumiskehitys ajoi valtiontalouden pysyvästi kymmenen miljardin euron alijäämään. Puheessaan hän muistutti myös vasemmistoliiton Jussi Saramon aiemmista lausunnoista, joissa velkaa pidettiin nollakorkoisena.

Vigelius kehui hallituksen ”kaasua kasvulle” -talouslinjaa

Hallitus pyrkii Vigeliuksen mukaan vauhdittamaan Suomen talouskasvua ja korjaamaan julkisen talouden tilaa, toisin kuin edellinen hallitus.

– Haasteena ovat karmea sote-uudistus ja sen paisuvat kulut, sodan tuomat puolustuksen lisätarpeet ja alle miljardista jo useampiin kivunneet valtionvelan korot, Vigelius luetteli.

Hänen mukaansa nämä kolme tekijää selittävät suurimman osan valtion velkaantumisen kasvusta, mikä on pakottanut hallituksen tekemään säästöjä. Vigelius varoitti yli varojen elämisen seurauksista ja muistutti vanhasta sanonnasta, jonka mukaan velka on hyvä renki mutta huono isäntä.

– Kertynyt syömävelka paisuttaa valtion korkomenot ensi kaudella jo yli kuuteen miljardiin euroon vuodessa, Vigelius totesi.

Kasvutoimia ja veronkevennyksiä suomalaisille

Säästöjen rinnalla perussuomalaiset ovat ajaneet hallituksessa kasvutoimia, jota piristävät Suomen talouskasvua. Vigeliuksen mukaan tavoitteena on työnteon kannattavuuden parantaminen ja ostovoiman vahvistaminen.

– Perussuomalaiset on hallituksessa ajanut sitä, että työ ja toimi palkitsisi tekijänsä. Että työssäkäynti kannattaisi, että veronmaksajalle jäisi enemmän käteen, hän sanoi.

Hallitus on toteuttanut työn ja yrittämisen veronkevennyksiä sekä keventänyt työssäkäyvien lapsiperheiden verotaakkaa perheellistymisen tukemiseksi. Lisäksi työnteon ja arjen kustannuksia on pyritty helpottamaan alentamalla jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa sekä ajoneuvoveroa.

Vigelius näkee toteutettujen toimien jo tuottavan tulosta huolimatta vaikeasta globaalista taloustilanteesta.

– Huolimatta talouden kurimuksesta ja epävakaudesta maailmalla Suomen talous kasvaa, suomalaisten ostovoima kasvaa ja kokonaisveroaste laskee. Se on kaasua kasvulle, Vigelius summasi.

Velkaralliin Suomella ei ole varaa

Talouden kasvutoimien ohella perussuomalaiset nojaa Vigeliuksen mukaan tiukkaan kulukuriin. Vigelius syyttää oppositiota säästöjen vastustamisesta ja toimivien vaihtoehtojen puutteesta.

– Välttämättömiä säästöjä tehdessä valitusta ja murhetta on kuultu oppositiolta liki kaikesta. Olemme säästäneet julkisesta hallinnosta, leikanneet kehitysavusta ja tinkineet lobbarijärjestöiltä, Vigelius kertoi.

Lisäksi säästöjä on tehty muun muassa Ylen rahoituksesta, kotouttamisesta, pakolaiskiintiöstä, tulijoiden etuuksista ja haittamaahanmuuton menoista.

Vigeliuksen mukaan oppositio tarjoaa hallituksen linjalle vaihtoehdoksi vain pienempiä leikkauksia ja kireämpää verotusta. Puheessaan hän haastoi suoraan opposition puheenjohtajat Antti Lindtmanin (sd.), Sofia Virran (vihr.) ja Minja Koskelan (vas).

– Koko konkkaronkka, missä ja milloin korkeammilla menoilla ja veroilla on luotu talouskasvua? Vigelius kysyi.

Hänen mukaansa opposition linja ei toimi maassa, jossa julkiset menot ja verorasitus ovat jo valmiiksi maailman huipputasoa. Samalla hän suomi keskustaa ja demareita vaihtoehtojen onttoudesta ja arvosteli turvapaikkapolitiikkaa liian löysäksi.

– Tähän jakopolitiikan malliin ja ralliin Suomella ei ole varaa. Kaasua kasvulle, jarrua menoille. Se on ainoa kestävä tie Suomen taloudelle, Vigelius totesi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Purra veropäivillä: Suomen talous kasvaa vihdoinkin – mutta jos punamulta lyö yrittäjiä päähän veromoukarilla, talouskasvu pysähtyy jälleen

22.09.2026 |09:49

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi