Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Purra: YYA-talouspolitiikka, veromoukarit, konsensus ja holhoaminen ovat riivanneet Suomea kymmeniä vuosia – tilalle korkeaa teknologiaa, yrittäjämyönteisyyttä, kevenevää valtiota

22.09.2026 |12:40

- Jo nyt näkyy, että velkajarrupokka on pettämässä. Vihreiden, vasemmiston ja Liike Nytin osalta lipeäminen on selvää, varoittaa valtiovarainministeri Riikka Purra.

Aamulla Riikka Purralla oli erityisen mukava uutinen twiitattavanaan. Tilastokeskus kertoi työllisten määrän noususta ja työttömien määrän laskusta:

– Hyvää huomenta ja eduskunnan budjetinkäsittelyn aloituspäivää! En ole mitään muuta uutista odottanut näin paljon kuin tätä.

Hieman myöhemmin päivällä jatkettiin samasta aiheesta. Eduskunta käy parhaillaan lähetekeskustelua ensi vuoden budjetista.

Demarien veromoukari uhkaa

Purra moitti kovin sanoin Suomessa kymmeniä vuosia harjoitettua ummehtunutta YYA-talouspolitiikkaa, joka on henkinyt konsensusta, tulonsiirtoja, veromoukaria ja sosiaalivaltion kasvavaa holhoamista. Oppositiopuolueiden edestakainen vatkaaminen sai Purralta rankat moitteet:

– Emme voi tehdä sellaista vastuutonta talouspolitiikkaa, jossa ensin aluepoliittisista syistä perustetaan 21 hyvinvointialuetta hallintohimmeleineen ja sitten poistetaan ne neljän vuoden päästä, kuten keskusta on hiljan esittänyt.

– Sosiaalidemokraattien vastaus velkajarruun on mittava veromoukari, joka lyö tainnoksiin suomalaisen työntekijän ja yrittäjän. SDP:n kärkiehdotus on korottaa arvonlisäveroa vielä entisestään sekä kiristää työn progressiota, vastoin kaikkien asiantuntijoiden suositusta.

Opposition linjasta vaikea saada selvää

Samoin SDP:stä ehdotetaan miljardileikkauksia soteen samaan aikaan kun puolueen toinen puoli talousosaajista käytännössä irtisanoutuu velkajarrusta.

– Kaiken kaikkiaan opposition linjasta on hyvin vaikea saada selvää.

Opposition vatkaamisella ja uudistuskyvyttömyydellä voi olla rankkoja seurauksia:

– Jos tuleva hallitus rakentuisi oppositiopuolueiden varaan, hyvä talouspolitiikka ottaisi punaista takapakkia ja palaisi synkeisiin himoverotuksen vuosiin. Valtiontalouden alijäämä on saatava kohti tasapainoa, muuten Suomen käy huonosti. Ei tarvitse kuin katsoa, mitä kansainvälisillä joukkovelkakirjamarkkinoilla tapahtuu jo nyt joidenkin maiden kohdalla.

Hallituksen veropolitiikka historiallisen yrittäjämyönteistä

Purra peräänkuuluttaa vastuullisuutta, uudistuksia ja linjakasta sopeuttamista.

– Tämä hallitus taas on perustanut talouspolitiikkansa tosiasioihin, tieteeseen ja uudistamiseen. Veropolitiikkamme on historiallisen yrittäjämyönteistä, mikä on välttämätöntä, jotta kasvu vahvistuu ja tulevaisuutemme on jotain muuta kuin ankeaa kitkuttamista.

– Tarvitsemme toimivia uudistuksia rakenteisiin, hallinnon karsimista ja tuottavuuden nostoa kaikilla toimialoilla, emme vanhan maailman veromoukaria tai hallintohimmelipalapelejä. Ketterä Suomi perustuu korkeaan osaamiseen ja teknologiaan, vahvaan ja ennakoitavaan yrittäjämyönteiseen lainsäädäntöympäristöön sekä kevenevään valtioon.

Hallitus on tehnyt oikeita asioita

Nykyisen hallituksen aloittaessa Suomi oli erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

– Edelliseltä hallitukselta saimme valtavat menolisäykset ja kasan syömävelkaa. Ympäröivä maailma jatkui myrskyisänä ja yhä heikkenevänä. Maan rakenteet olivat rempallaan, työmarkkinat jäykät, holtiton maahanmuutto valloillaan, hyvinvointialuehimmeli kokoon kasattuna. Olemme nyt tehneet yli kolme vuotta hartiavoimin töitä, ja tulokset kaikkialla näyttävät paljon valoisammilta. Talous kasvaa ensimmäistä kertaa kunnolla pitkään aikaan, ostovoima paranee nopeasti.

– Tilastokeskuksen päivän uutiset ovat myös rohkaisevia – työllisten määrä on merkittävässä nousussa, ja työttömyyskin on nyt alkanut laskea. Maahan virtaa investointeja, kotitalouksien ja yritysten luottamus on vahvistunut merkittävästi, kaiken kaikkiaan taloudessamme on hyvä pohjavire. Olemme siis tehneet aivan oikeita asioita.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Purra veropäivillä: Suomen talous kasvaa vihdoinkin – mutta jos punamulta lyö yrittäjiä päähän veromoukarilla, talouskasvu pysähtyy jälleen

22.09.2026 |09:49

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi