Tuetuissa investointiluotoissa yhdistyvät ulkopuolisen luotonantajan myöntämä laina ja kehitysapuvaroista rahoitettava tuki. Tuettuja investointiluottoja myönnetään nykyisin erityisesti Investointituki kehittyville maille -yhteistyömuodon ja Suomen investointituki Ukrainaan -yhteistyömuodon kautta. Niillä rahoitetaan julkisia investointeja, joissa hyödynnetään suomalaisten yritysten osaamista ja teknologiaa. Rahoitusmallilla alennetaan kehittyvien maiden investointikustannuksia ja saadaan toteutumaan sellaisia hankkeita, joihin ei ole saatavilla täysin markkinaehtoista rahoitusta.
– Esitys parantaa suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia kehittyvissä maissa ja vahvistaa niiden osallistumista kehitysyhteistyöhön ja kehitysrahoitukseen entisestään. Tavoite on kirjattu hallitusohjelmaan. Hankkeita on jo nyt muun muassa terveydenhuollon, energian ja meteorologian aloilla, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio sanoo.
Suomen etu lainsäädäntöön
Uusi laki korvaisi nykyisen lain kehitysmaihin myönnettävistä korkotukiluotoista. Uuden lain myötä tuettujen investointiluottojen myöntäjinä voisivat pankkien ja muiden luottolaitosten lisäksi toimia myös Finnvera-konserniin kuuluvat yhtiöt, kuten Finnvera Oyj ja Suomen Vientiluotto Oy. Tämä laajentaisi rahoituksen järjestämisen vaihtoehtoja ja voisi helpottaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten hankkeiden rahoitusta.
Nykyinen korkotukiluottoja koskeva laki ei kaikilta osin vastaa yhteistyömuotojen toimintamallia. Uudessa laissa säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin muun muassa tuen myöntämisen edellytyksistä sekä eri viranomaisten ja muiden toimijoiden tehtävistä. Tuen myöntämisen ehtona olisi hankkeeseen liittyvä suomalainen intressi. Tämä vastaisi nykyistä käytäntöä, jossa valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera arvioi hankkeen suomalaisen intressin osana vientitakuun myöntämistä, mutta lakiuudistus toisi suomalaisen edun arviointiperusteena selkeästi myös lainsäädäntöön.