kehitysapuvarat
Suomen suurin kehityspoliittinen sijoitus avaa ovia viennille – Tavio: ”Kauppaa suomalaisille yrityksille”
Suomi sijoittaa 120 miljoonaa euroa Suomi-IFC-sekarahoitusrahastoon (Finland-IFC Blended Finance Program), jota se valmistelee yhdessä Maailmanpankkiryhmän kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n kanssa rahoittamaan yksityisen sektorin investointeja. Kyseessä on suurin ulkoministeriön koskaan päättämä kehityspoliittinen sijoitus. Määrärahat otetaan ulkoministeriön finanssisijoitusmomentilta olemassa olevasta budjetista.
Garedew vaatii loppua kehitysapurahan haaskaukselle: ”Rahat valuvat kankkulan kaivoon”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew ottaa kantaa Iltalehden paljastuksiin, joiden mukaan suomalaisia kehitysapurahoja on kavallettu ja käytetty väärin useissa Afrikan maissa. Garedew korostaa, että yli 700 000 euron epäselvyydet osoittavat järjestelmän toimimattomuuden ja ovat selkeä peruste sille, miksi hallitus leikkaa kehitysapua yli 1,3 miljardilla eurolla. Garedew itse ei lähettäisi kehitysmaihin tippaakaan velaksi otettua rahaa.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää






















