Hallituspuolueiden edustajat ovat ottaneet yhteen hallituksen neuvottelemasta bensapaketista. Esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma syyttää perussuomalaisia sovun jumittamisesta.
– Perussuomalaiset jumittavat nyt bensasopuakin. Aiemminhan he, ei pelkästään jumittivat, vaan kaatoivat kokoomuksen esityksen perintöveron poistamiseksi. Porvarihallituksen pitäisi kyetä tekemään sellaisia asioita, joita vasemmistohallitus ei halua tehdä, Kauma kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
”Halpa ja tehokas toimi”
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius muistuttaa, että perussuomalaiset ajoi hintoihin alennusta jo viime keväänä, mutta se jumiutui hallituskumppaneiden vastustukseen.
– Kaumalle muistutuksena, että PS esitti jo keväällä ratkaisuksi kasvaneisiin pumppuhintoihin jakeluvelvoitteen alentamista. Halpa ja tehokas toimi. Se ei tuolloin hallituskumppaneille käynyt. Ei nähtävästi nytkään, ja siksi sopu uhkaa jäädä todella laihaksi autoilijan kannalta, Vigelius kirjoittaa X:ssä.
Nokittelu ei auta autoilijaa
Vigeliuksen mielestä hallituspuolueiden keskinäinen nokittelu ei auta tavallista autoilijaa, mutta ei auta myöskään, jos sopu jää symboliseksi ja vaikutuksiltaan riittämättömäksi.
– Hallitus on keventänyt autoilun verotusta karkeasti 300 miljoonalla ja alentanut jakeluvelvoiteuraa roimasti. Tätä vasten jokainen voi arvioida, millainen vaikutus tavalliselle autoilijalle saadaan kymppimiljoonien alella ja ilman jakeluvelvoitteen alentamista, Vigelius jatkaa X:ssä.
Kokoomus ja RKP ulapalla
Vigeliuksen mukaan kokoomuksen ja RKP:n esittämä sopu ei hyödyttäisi juuri lainkaan suurinta osaa autoilijoista. Hänen mukaansa hintojen kohtuullistaminen edellyttäisi joko satojen miljoonien eurojen toimia tai jakeluvelvoitteen merkittävää alentamista.
– Jakeluvelvoite tarkoittaa 20-30 sentin lisää pumppuhintoihin. Jos jakeluvelvoitetta olisi perussuomalaisten ehdottamalla tavalla alennettu jo keväällä, hyöty näkyisi jo pumpulla eikä valtion tulopuolikaan heikentyisi. Jos hallituskumppanit eivät tässä jousta, tekemättömyyden maksajiksi joutuvat miljoonat suomalaiset autoilijat, Vigelius toteaa.