Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita

13.10.2026 |13:43

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijoselta ei löydy ymmärrystä kaikki mahdolliset luottamuspaikat itselleen rohmuaville poliitikoille. Reijonen katsoo, että usealla hallintotasolla tai muilla lukuisilla luottamuspaikoilla istuminen keskittää vallankäyttöä, synnyttää eturistiriitoja ja aiheuttaa yhteisten asioiden vasemmalla kädellä hoitamista.

Minna Reijosen mielestä yhteisiä asioita pitäisi hoitaa ja kohdella kunniatehtävänä eikä rahantekoautomaattina. Siksi hän onkin laatinut eduskunnalle toimenpidealoitteen muiden kuin kansanedustajuuteen liittyvien luottamustehtävien palkkioiden yhteismäärän rajoittamiseksi.

– Nykyisellään voi samanaikaisesti toimia päättäjänä usealla eri hallinnon tasolla eduskunnan, kunnan, hyvinvointialueen tai maakunnan luottamustoimissa. Parhaimmillaan päättäjänä voi siis olla neljällä eri hallinnon tasolla, Reijonen kertoo aloitteessaan.

– Usealla hallinnon tasolla päättäjänä toimiminen voi kuitenkin tuottaa haasteita jääviyden suhteen. Koska eri osapuolilla intressit saattavat olla räikeästikin ristiriidassa keskenään, joutuu päättäjä tällöin hyvin vaikean paikan eteen, sillä eri hallinnon tasoilla toimiminen ei välttämättä aiheuta suoranaista yhteisöjääviyttä.

– Objektiivinen toimiminen saattaa siitä huolimatta olla hyvinkin haastavaa. Esimerkkinä mainittakoon, että esimerkiksi kunnalla ja hyvinvointialueen välillä kiinteistöjen vuokraukseen liittyvissä kysymyksissä intressit ovat monesti ristiriidassa kunnan tarvitessa rahaa ja hyvinvointialueen tarvitessa huokean vuokran.

Poliitikoille palkkiokatto

Kansanedustajankin on mahdollista toimia samanaikaisesti kaikilla edellä mainituilla hallinnon tasoilla, eikä jääviyskysymyksiltä ja eturistiriidoilta voi tällöin millään välttyä. Epäselvyydet jääviyskysymyksissä ja eturistiriidoissa saattavat johtaa päätöksenteon läpinäkyvyyden, eduskunnan uskottavuuden instituutiona sekä kansalaisten luottamuksen heikentymiseen.

– Vaikka kansanedustajien muut tulonlähteet, luottamustoimet ja asemat esimerkiksi erilaisissa yhteisöissä tai yrityksissä ovatkin julkista tietoa, ei pelkästään tietojen julkisuus ratkaise mahdollisia eturistiriitoja sellaisissa tilanteissa, jotka ovat monimutkaisia, epäselviä tai ennakkotapauksia. On myös aiheellista pohtia, miten hyvin päätettäviin asioihin ehtii tosiasiallisesti perehtymään, jos luottamustehtäviä on esimerkiksi kolmella tasolla, neljästä puhumattakaan.

– Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin säätääkseen lain, jolla asetetaan enimmäismäärä muista kuin kansanedustajuuteen liittyvistä luottamustehtävistä saatujen palkkioiden yhteismäärään, Reijonen ehdottaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kokoomus ja SDP esittävät aluehallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien vuosipalkkioihin merkittävää korotusta Pirkanmaalla – ”Tilanne on sietämätön”

26.11.2025 |13:21
Suomen uutiset logo

Pirkanmaan perussuomalaiset vastustavat suunnitteilla olevia massiivisia korotuksia kokouspalkkioihin – kansalaisilla on oikeus tietää, mitä poliitikot suunnittelevat

01.04.2025 |12:20

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
6.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi